Kaupunginhallitus, kokous 16.3.2020

§ 124 Tammelan täydennysrakentamisen ja liikenneverkon kehittämisen tilannekatsaus (kehittämiskokousasia) 

TRE:1709/00.01.03/2020

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Nurminen Mikko, Johtaja, Mikko.Nurminen@tampere.fi

Perustelut

Tammela on Tampereen keskustan merkittävin asuntovaltaisen täydennysrakentamisen alue ja yksi Viiden tähden keskustan kehitysohjelman strategisista kärkihankkeista. Tammelan yleissuunnitelman 2012 jälkeen Tampereen kaupunki  on edistänyt täydennysrakentamista. Kaupunki on teettänyt korttelisuunnitelmia, jotka on laadittu yhteistyössä taloyhtiöiden ja kiinteistöjen kanssa tarkastellen kokonaisuutena mm. täydennysrakentamisen potentiaalin, lähiympäristön laadun ja yhteiset pysäköinti- ja huoltoratkaisut. Lisäksi kaupunki on kehittänyt täydennysrakentamista tukevia yhteistyö- ja tiedonvälitystapoja sekä 3D-virtuaalimallinnusta, älykästä pysäköintijärjestelmää ja energiamallinnusta. Keskustan strategisen osayleiskaavan asukaslukutavoitteet 2030 ovat toteutumassa tavoitellulla tavalla. 

Keskustan strategisen osayleiskaavan mukaan Tammelaan tavoitellaan 2 500 uutta asukasta (noin 125.000 k-m2). Tammelaan on vahvistunut yleissuunnitelman jälkeen 6 asemakaavaa, joissa on syntynyt uutta asumisen rakennusoikeutta lähes 50.000 k-m2. Vireillä olevissa viidessä asemakaavassa on asumisen rakennusoikeus lisääntymässä 20.000 k-m2, lisäksi on harkinnassa useita täydennysrakentamisen hankkeita, jotka todennäköisesti etenevät asemakaavoituksen kautta rakentamiseen.

Kaupunginhallitus käsittelee 9.3.2020 Tammelan stadion -hankkeen allianssisopimusta sekä IPT-hankkeen (integroitu projektitoteutus) sopimusta. IPT-hankkeen kohteena on Tampereen kaupungin omistama Tammelan jalkapallostadionin alue. Alueelle sijoitetaan uuden stadionin lisäksi muuta maankäyttöä palvelevaa asumista, liike- ja toimitiloja sekä näitä palveleva pysäköintilaitos stadionin alle.

Tammelan liikenteen kehittämistavoitteet pohjautuvat keskustan strategiseen osayleiskaavaan vuodelta 2016 sekä tarkempaan Tammelan aluetta koskevaan liikenneverkkosuunnitelmaan vuodelta 2018. Keskustan strategisessa osayleiskaavassa Tammelan lounaisosa Tammelan torilta Itsenäisyydenkadun ja rautatien suuntaan on merkitty kävelykeskustana kehitettäväksi hitaan liikkumisen alueeksi. 

Keskustan strategisen osayleiskaavan liikenneratkaisu perustuu Tammelan alueella maanalaiseen toriparkkiin, jolla voidaan korvata kadun varsilta poistuvia pysäköintipaikkoja.

Yhtenä keskeisenä toimenpiteenä Pinninkatua kehitetään tärkeänä jalankulkuakselina, joka on myös keskustan pyöräilyn pääreitti. Tammelan liikenneverkon kehittäminen on käynnistetty Itsenäisyydenkadun parantamisella ja raitiotien rakentamisella. Jalankulkuyhteyksien parantamiseksi ja katuympäristön viihtyisyyden parantamiseksi on käynnistetty Pinninkadun katusuunnittelu Itsenäisyydenkadun ja Kullervonkadun välillä. Pinninkatu muodostaa tärkeän yhteyden Itsenäisyydenkadun läntiseltä raitiotiepysäkiltä Tammelan torin suuntaan. Katusuunnitelma oli nähtävillä vuodenvaihteessa 2019/2020 ja siitä saatiin melko runsaasti palautetta. Positiivisena nähtiin jalankulku- ja pyöräily-yhteyksien parantaminen ja kadun viihtyisyyden parantuminen, negatiivisena kadunvarsipysäköintipaikkojen vähentyminen. Koska pysäköintilaitoksen toteuttamisesta Tammelaan ei ole vielä päätöksiä, päätettiin suunnitelmaa muuttaa siten, että kadunvarsipaikkoja ei vähennetä alkuperäisen suunnitelman laajuudessa.

Tammelan katuverkon saneerauksen osalta oleellinen kysymys on Tammelan pysäköinnin kokonaisratkaisu. Tammelassa on paljon nykyistä tehokkaammin hyödynnettävissä olevia pysäköintipaikkoja, jotka sijaitsevat yksityisillä alueilla. Parhaillaan käynnissä on Tammelan Smart park -selvitys, jossa pyritään luomaan järjestelmä, jonka avulla yksityisiä pysäköintipaikkoja voisi vuokrata älykkäästi. Tammelan toriparkin suunnittelu ei ole toistaiseksi edennyt alustavaa suunnittelua pidemmälle. Jatkossa tulee vielä selvittää, onko Tammelan toriparkille vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, Juha.Yli-Rajala@tampere.fi

Tammelan täydennysrakentamisen ja liikenneverkon kehittämisen tilannekatsaus merkitään tiedoksi.

Päätös

Asia jätettiin pöydälle.

Kokouskäsittely

Keskustelun kuluessa puheenjohtaja Lauri Lyly ehdotti, että asia jätetään pöydälle.

Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan pöydällepanoehdotuksen yksimielisesti.

Valmistelija

  • Nurminen Mikko, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Johtaja Mikko Nurminen, puh. 040 801 2665, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Asia jäi pöydälle 9.3.2020 kokouksessa.

Esittelijä uudisti päätösehdotuksensa.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Tammelan täydennysrakentamisen ja liikenneverkon kehittämisen tilannekatsaus merkitään tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Aarne Raevaara ja Yrjö Schafeitel olivat läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana.

Aleksi Jäntti saapui kokoukseen.

Asian käsittelyn kuluessa Juhana Suoniemi teki seuraavan ponsiehdotuksen: "Tammelan torin ympäristöä kehitetään alkuperäisen liikenneverkkosuunnitelman pohjalta." Jaakko Mustakallio kannatti Suoniemen ponsiehdotusta.

Puheenjohtaja totesi, ettei Suoniemen ehdotusta ollut hyväksytty yksimielisesti ja siitä oli äänestettävä.

Puheenjohtajan äänestysesitys: Esittelijän pohjaehdotus JAA, Suoniemen ponsiehdotus EI. Äänestyksen tulos: Esittelijä pohjaehdotus  hyväksyttiin äänin 8-4, yksi poissa.

Äänestys
Esittelijän päätösehdotus JAA;  Suoniemen ponsiehdotus EI.

Jaa
 Reeta Ahonen
 Ilkka Sasi
 Kirsi-Maarit Asplund
 Kalle Kiili
 Inna Rokosa
 Kirsi Kaivonen
 Pekka Salmi
 Lauri Lyly

Ei
 Sinikka Torkkola
 Jaakko Mustakallio
 Olga Haapa-aho
 Juhana Suoniemi

Tiedoksi

Mikko Nurminen, Virpi Ekholm, Elina Karppinen, Ari Vandell

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)