Kaupunginvaltuusto, kokous 16.3.2020

§ 39 Valtuustoaloite neljännen hintaryhmän luomiseksi liikuntatilojen käyttövuoromaksuihin - Noora Tapio ym. 

TRE:1546/02.00.01/2018

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Paavola Pekka P., Liikunta- ja nuorisoyksikönjohtaja, Pekka.P.Paavola@tampere.fi

Perustelut

Valtuustoaloitteen mukaista asiaa on käsitelty jo vuoden 2016 lopulla. Tällöin selvitettiin, että yhteiskunnallinen, yleishyödylliseksi katsottava yritys, joka järjestää laajoja kansalaispiirejä koskevaa toimintaa ja tuo liikunnan pariin paljon ihmisiä sekä ehkäisee toiminnallaan syrjäytymistä, voidaan rinnastaa ry-pohjaiseen toimintaan. Lisäksi nämä yritykset sijoittavat tuottonsa pääosin oman toimintansa ja palvelujen kehittämiseen.

Yhteiskuntavastuullista toimintaa harjoittavien yritysten liikuntatilojen käyttövuorohakemukset käsitellään ja arvioidaan aina huomioiden toiminnan avoimuus ja laatu. Kyseessä olevat yritykset saavat liikuntatilojen käyttövuorot edullisimman hintaluokan mukaan, kuten urheiluseurat ja yleishyödylliset yhdistykset (ryhmä 1). 

Edellä mainittuun perustuen neljättä hintaryhmää ei ole tarkoituksenmukaista perustaa.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Savisaari Lauri, Johtaja, Lauri.Savisaari@tampere.fi

Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi:

Noora Tapion ym. valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Savisaari Lauri, Johtaja, Lauri.Savisaari@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, Juha.Yli-Rajala@tampere.fi

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Noora Tapion ym. valtuustoaloite ja siihen annettu sivistys- ja kulttuurilautakunnan lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Liikunta- ja nuorisoyksikön johtaja Pekka P. Paavola, puh. 050 554 5831, etunimi.p.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Noora Tapion ym. valtuustoaloite ja siihen annettu sivistys- ja kulttuurilautakunnan lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Noora Tapio, Pekka P Paavola, Lauri Savisaari

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)