§ 12 Vahingonkorvausvaatimus polkupyörälle aiheutuneesta vahingosta Pinninkadulla

Lataa  Kuuntele 

TRE:9452/03.07.01/2017

Päätöspäivämäärä

22.1.2018

Päätöksen tekijä

Toimitusjohtaja, Tampereen Infra Liikelaitos

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintosihteeri Tytti Marttila, p. 040 801 6306, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Työpäällikkö Kari Pitkänen, p. 0500 624 059, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupungille on esitetty vahingonkorvausvaatimus Pinninkadulla 13.12.2017 polkupyörälle aiheutuneesta vahingosta. Vahingonkorvauksen hakijan mukaan polkupyörä oli pysäköity asianmukaisesti pyörille varatulle pysäköintialueelle Tampereen yliopiston kirjasto Linnan edessä. Polkupyörä oli hakijan mukaan ilmeisesti jäänyt lumiauran alle ja nostettu rikkoontuneena paikalleen. Polkupyörä vaurioitui hakijan mukaan korjauskelvottomaksi. Hakija vaatii vahingonkorvauksena yhteensä 468 euroa.

Tampereen Infran Kunnossapitopalvelujen työpäällikkö Kari Pitkäsen mukaan kohdetta oli käyty auraamassa Infran toimesta 13.12.2017 klo 10.14–10.31 välisenä aikana. Auran kuljettaja on myöntänyt, että kyseinen vahinko on tapahtunut ja hän oli myös kuvannut polkupyörän vauriot. Kyseisessä tapauksessa on tapahtunut Infran toimesta virhe ja näin ollen vahingonkorvaus on aiheellinen. Hakija anoo korvausta rikkoontuneesta maastopyörästä 400 euroa, nastarenkaasta 50 euroa ja julkisilla kulkuneuvoilla kulkemisesta 18 euroa. Polkupyörä on merkiltään Tunturi Huracan, joiden arvo käytettynä ostettuna on noin 50–150 euroa. Nastarenkaan korvaaminen on kyseenalaista, koska valokuvissa nasterenkaat näyttivät jo kuluneilta ja rungon/vanteen vääntyminen ei kuluta renkaan pintaa.

Tampereen Infran Kunnossapitopalvelut katsoo, että hakijalle tulisi korvata polkupyörälle aiheutuneesta vahingosta uuden käytetyn polkupyörän keskimääräinen hinta 80 euroa.

Päätös

Vahingonkorvausvaatimus hyväksytään osittain ja hakijalle korvataan vahingonkorvauksena polkupyörälle aiheutuneesta vahingosta 80,00 euroa.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Toimitusjohtaja Sakari Suominen

Organisaatiotieto

Tampere