§ 54 Väyläviraston ja Tampereen kaupungin välinen sopimus koskien Rivinterinpuiston tukiseinän maa-ankkurien sijoittamista rautatiealueelle

Lataa  Kuuntele 

TRE:2591/10.03.04/2021

Päätöspäivämäärä

6.4.2021

Päätöksen tekijä

Rakennuttamisjohtaja, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Rakennuttajainsinööri Pasi Ruohomäki, puh. 050 547 6153, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen, puh. 040 506 8600, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Santalahden asemakaava (8048) sai lainvoiman keväällä 2017. Asemakaavaan sisältyy mm. Pispalan valtatielle johtavan siltayhteyden, puiston ja kevyen liikenteen väylän rakentaminen Santalahdenaukion kohdalle. Santalahdenaukiolta kevyen liikenteen yhteys jatkuu edelleen Rantatien ja Paasikiventien ylittävän sillan kautta Santalahdenpuistoon ja Särkänniemen tapahtumarantaan.

Santalahden kaava-aluee sijoittuu jyrkkään harjurinteeseen, jolloin edellä mainittujen asemakaavan mukaisten kaupungin alueiden toteuttaminen edellyttää vaativien sekä työnaikaisten että pysyvien tukiseinärakenteiden rakentamista. Tukiseinät sijoittuvat kokonaisuudessaan kaupungin alueelle, mutta tukiseinien vaakasuuntaiset maa-ankkurit sijoittuvat osittain rautatiealueelle. Pysyvän tukiseinän osalta maa-ankkurit ovat myös pysyviä rakenteita. Tukiseinien rakentamisesta vastaa Tampereen kaupunki.

Sopimuskohde sijaitsee rataosalla 1302 Tampere – Seinäjoki (Lielahti) km-välillä 191+490-191+550.

Väyläviraston ja Tampereen kaupungin kesken on laadittu sopimus koskien näiden tukiseinien maa-ankkurien sijoittamista rautatiealueelle.

 

Päätös

Väyläviraston ja Tampereen kaupungin välinen sopimus (VÄYLÄ/1954/06.02.01/2021) koskien Rivinterinpuiston tukiseinien maa-ankkurien sijoittamista rautatiealueelle hyväksytään.

Kaupunkiympäristön toimintasäännön (§5) perusteella palvelualueen johtaja, palveluryhmän johtaja tai muu viranhaltijapäätöksen tekijä allekirjoittaa hallintosäännön ( § 147) mukaisesti alaistaan toimintaa koskevat asiakirjat.

Sopimus sitoo kaupunkia vasta, kun kaupunki on päätöksellään sopimuksen hyväksynyt ja päätös on saanut lainvoiman.

Allekirjoitus

rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen