Perustelut
Hyhkyn koulun rakennusten 1 ja 2 perusparannus -hankkeen yhdistetty tarveselvitys ja hankesuunnitelma on hyväksytty asunto- ja kiinteistölautakunnassa 14.1.2020 sekä sivistys- ja kulttuurilautakunnassa 23.1.2020. Toteutussuunnittelu on tehty hankesuunnitelman pohjalta.
Hanke käsittää rakennusten 1 ja 2 perusparannukset piha-alueineen, kalusteineen ja varusteineen täysin käyttökuntoon saatettuna. Koulu mitoitetaan kaksisarjaiseksi eli noin 250 oppilaalle, josta esiopetuksen osuus on 50 oppilasta. Oppilasmäärä ei muutu tämän perusparannuksen yhteydessä. Lisäksi rakennukseen 2 tulee tilat kouluterveydenhuollolle.
Arkkitehtisuunnitelmat on laatinut Arkkitehtitoimisto Lasse Kosunen Oy, joka on toiminut myös hankkeen pääsuunnittelijana. LVIA-suunnittelusta on vastannut Rejlers Finland Oy, sähkösuunnittelusta AX-LVI Oy ja rakennesuunnittelusta Sweco Rakennetekniikka Oy.
Hankkeen rakennuttamisesta vastaa Tampereen Tilapalvelut Oy ja projektipäällikkönä toimii hankeinsinööri Tero Keisu. Hankkeen rakennuttamisesta ja valvonnasta laaditaan Tampereen kaupungin ja Tampereen Tilapalvelut Oy:n kesken toteutussopimus.
Rakennustyöt vaiheistetaan kahteen vaiheeseen. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa toukokuun lopulla 2021. Rakennusten 1 ja 2 rakennustyöt valmistuvat lokakuussa 2022 ja rakennukset otetaan käyttöön tammikuussa 2023. Piha-alueen työt tehdään loppuun kevään 2023 aikana, mikäli siirtokelpoinen rakennus poistetaan tontilta. Siirtokelpoisen rakennuksen vuokrausta voidaan mahdollisesti jatkaa, jos sitä tarvitaan jonkun muun kohteen väistötilana.
Rakennus- ja talotekniikkaurakat kilpailutettiin avoimina hankintakyselyinä helmi-maaliskuussa 2021. Toteutuskustannusarvio on laadittu hinnaltaan halvinten hyväksyttyjen urakkatarjousten perusteella. Toteutussuunnitelman hankinta-arvoerittelyn mukaisesti toteutuskustannukset ovat yhteensä 6 350 000 euroa. Hankesuunnitelmassa hyväksytty kustannusarvio oli yhteensä 4 835 000 euroa.
Hankesuunnitelman kustannusarvio oli laadittu tilapohjaisella tavoitehinta-arviomenettelyllä, jonka tarkkuus ei vastannut todellisia urakkatarjousten kautta saatuja toteutuskustannuksia. Toteutussuunnitteluvaiheessa hankesuunnitelman lähtötiedot ovat myös tarkentuneet. Perusparannuksen työvaltaisuus ja korjaamisen laajuus lisääntyi tehtyjen tutkimusten ja kartoitusten perusteella sekä iv-tekniikan tilatarpeet ullakoilla ja kellarissa lisääntyivät. Kustannusten nousu tapahtui pääosin rakennusurakkaan kuuluvien töiden osalla, jossa perinteistä käsityötä vaativa osuus on merkittävä ja purkutöiden laajuus kasvoi.
Asunto- ja kiinteistölautakunnan osalta valtuuston nähden sitovaa on talonrakennushankkeiden talousarviovuoden nettoinvestoinnit. Talonrakennushankekohtaiset vuotuiset talousarviot ovat sitovia siten, että asunto- ja kiinteistölautakunta voi perustellusta syystä hyväksyä uudisrakennushankkeissa 5 prosentin ylityksen ja perusparannushankkeissa 15 prosentin hankekohtaisen ylityksen talonrakennusinvestointien kokonaissumman rajoissa.
Hankkeelle on osoitettu kaupungin vuoden 2021 talousarviossa 4 835 000 euron määräraha, jota esitetään nostettavaksi 1 515 000 eurolla, jotta hanke voitaisiin toteuttaa suunnitellulla tavalla. Talonrakennusinvestointien vuosittaista kokonaissummaa ei ylitetä, koska hankekohtaisia määrärahoja on alitettu mm. Sammon koulun laajennus ja päiväkoti sekä Etelä-Hervannan koulun, päiväkodin ja suun terveydenhuollon uudisrakennus -hankkeissa yhteensä 2 580 000 eurolla.
Pirkanmaan Voimia Oy:n hankintaan kuuluvien keittiölaitteiden kustannus on yhteensä 126 000 euroa.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
-
Ekholm Virpi, Kiinteistöjohtaja
Hyhkyn koulun rakennusten 1 ja 2 perusparannus -hankkeen toteutussuunnitelma ja toteutussopimus hyväksytään ehdolla, että myös sivistys- ja kulttuurilautakunta hyväksyy investointimenon kasvusta aiheutuvat käyttötalousmenot, ja että kaupunginvaltuusto hyväksyy vuoden 2022 talousarviovalmistelun yhteydessä valtuustoon nähden sitovan hankekohtaisen määrärahan nostamisen 6 350 000 euroon. Hankkeen käynnistäminen vuoden 2021 talousarvion määrärahojen puitteissa hyväksytään ja se ei edellytä lisäystä asunto- ja kiinteistölautakunnan vuoden 2021 määrärahoihin
Kiinteistöjohtaja valtuutetaan tekemään toteutussopimukseen tarvittaessa pieniä teknisiä korjauksia ja allekirjoittamaan toteutussopimus.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.