§ 79 Tampereen kaupungin osallistuminen lentopallon miesten Euroopan mestaruuskilpailujen 2021 tukemiseen ja tapahtumaa koskevan sopimuksen hyväksyminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:4061/12.04.01/2021

Päätöspäivämäärä

17.6.2021

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki, puh. 040 639 7701, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtaja Teppo Rantanen:

Tampereen kaupunki on läpi vuosikymmenten ollut aktiivinen partneri erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä urheilu- ja kulttuuritapahtumissa. Tamperelaiset urheiluseurat ja kansalliset lajiliitot ovat tuoneet omia tapahtumiaan kaupunkiin, ja niillä on todettu olevan merkittäviä vaikutuksia niin aluetalouteen kuin kaupungin imagoon ja täällä merkittävässä asemassa olevaan yhteisölliseen toimintaankin. Tampereen kaupungin tavoitteena on olla Pohjoismaiden vetovoimaisin elämyskaupunki vuoteen 2030 mennessä. Elämyskaupungin yksi keskeinen ulottuvuus on vilkas, ympärivuotinen tapahtumatoiminta. Tampere toimii aktiivisesti vahvistaakseen ja kansainvälistääkseen Tampereen tapahtumatarjontaa ja tavoittelee Tampereelle lisää suurtapahtumia.

Euroopan lentopalloliitto CEV myönsi Suomelle yhden vuoden 2021 lentopallon EM-kilpailujen alkulohkoista. Tapahtumaa haettiin vuosina 2018-2019 yhteistyössä Suomen Lentopalloliiton kanssa ja tapahtuma saatiin Tampereelle. Vuoden 2021 lentopallon EM-kisat pidetään neljässä eri maassa: Suomen lisäksi kisoja isännöivät Viro, Tshekki ja Puola.

Lentopallon miesten EM-kilpailujen alkulohkon pelit pelataan 1. - 8.9.2021 Tampereen jäähallissa. Tapahtuman järjestää Suomen Lentopalloliitto ry. Tampereen kaupunki ja Suomen Lentopalloliitto ry solmivat sopimuksen tapahtuman sisällöstä ja vastuista sekä kaupungin kokonaistuesta tapahtumalle. Sopimus liitteineen on salainen viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 § 1 mom. 17 kohdan perusteella.

Sopimusta laadittaessa on arvioitu EU:n valtiontukisääntöjen vaikutusta sopimuksen sisältöön. Arvioinnin perusteella on todettu, että kaupungin tukea tapahtumalle ei lueta valtiontueksi, koska tuensaajan ei katsota olevan yritys EU:n kilpailuoikeuden merkityksessä. Suomen Lentopalloliitto ry:n toiminta on yleishyödyllistä, monimuotoista liikuntakulttuuria edistävää, ja pitkälti vapaaehtoistyöhön perustuvaa.

Sopimuksen mukaisen yhteistyön käytännön tahoina kaupungin vastuiden osalta toimivat liikunnan ja nuorison palveluryhmä ja tapahtumapalvelut.

Hallintosäännön 36 §:n 30) kohdan mukaan konsernijohtaja päättää sopimusten hyväksymisestä, ellei muualla toisin määrätä.

Päätös

Tampereen kaupunki osallistuu Tampereella 1. - 8.9.2021 järjestettävän lentopallon miesten vuoden 2021 EM-kilpailujen alkulohkon tukemiseen liitteenä olevassa sopimuksessa määritellyin ehdoin.

Tapahtumaa koskeva Suomen Lentopalloliitto ry:n ja Tampereen kaupungin välinen sopimus hyväksytään. Sopimus sitoo kaupunkia vasta, kun päätös on saanut lainvoiman.

Tapahtumasta aiheutuvat, sopimuksessa mainitut kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 113002, Suurtapahtumat.

Lausunnot

Lakimies Jyri Nuojua:
Lakiyksiköllä ei huomautettavaa.

Talousjohtaja Jukka Männikkö:
Tampereen kaupungin taloudellinen tuki tapahtumalle sisältyy konsernihallinnon vuoden 2021 palvelu- ja vuosisuunnitelmaan.

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala