§ 11 Sorin alueen katujen pintatyöurakka, option hankinta

Lataa  Kuuntele 

TRE:3504/02.07.01/2021

Päätöspäivämäärä

2.7.2021

Päätöksen tekijä

Talous- ja hankintavastaava, Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Rakennuttajainsinööri Raija Tevaniemi,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Talous-​ ja hankintavastaava Pekka Ranta,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Areenaan ja Asemakeskukseen liittyvät katujärjestelyt kuuluvat Viiden tähden keskusta -​kehitysohjelman hankekokonaisuuteen ja on vuodelta 2020 siirretty työkohde. Yhdyskuntalautakunta hyväksyi 23.2.2021 §51 selvityksen UROS-​LIVE-​areenan tapahtumien aikaisista liikennejärjestelyistä jatkosuunnittelun ja rakennussuunnittelun lähtökohdaksi ja toteutettavaksi Sorin alueen katujen rakennustöiden yhteydessä. Katujärjestelyt ja opasteet rakennetaan Viiden tähden keskusta -kehitysohjelmaa ohjelmatasolla sitovalla investointimäärärahalla

Tampereen kaupungin kehitysohjelma Viiden tähden keskusta kilpailutti (hankintailmoitus 7.4.2021,​ 2021-​069746) Sorin alueen katujen pintatyöurakan. Sorin alueella parannetaan erityisesti hitaiden kulkumuotojen olosuhteita ja mahdollistetaan tapahtuma-​aikaisten suurien yleisömäärien liikkuminen. Liikenteelliset tavoitteet esitetään Keskustan strategisessa osayleiskaavassa. Talous-​ ja hankintavastaava päätti urakan hankinnasta 5.5.2021 §4 ja valittiin urakoitsijaksi TerraWise Oy. TerraWise Oy:n aliurakoitsijana toimii Normivalaistus Oy (1961465-1), joka myös on Tampereen kaupungin puitesopimuskumppani (TRE:6570/02.07.01/2017).

Loogisesti soveltuva osa eli keskukset, kotelot ja kaapelit sekä ajoesteiden sulanapitojärjestelmä sisällytetään optiohankinnaksi Sorin alueen katujen pintatyöurakkaan, jossa aiemmin tilatun mukaisesti rakennetaan kaikki maatyöt ja asennetaan mm. kaapelien suojaputket ja kaapelikaivot sekä ajoesteet. Aliurakoitsija Normivalaistus Oy:ltä puitesopimuksella saatuihin arvonlisäverottomiin yksikköhintoihin yhteensä 332.565,00 euroa lisätään pääurakoitsija TerraWise Oy.n velvollisuuksien, vastuiden ja laskutuksen hoitamisesta 6% yleiskustannuslisä. Tarkastukset, kuittaukset sekä mahdolliset viivästysseuraamukset ja takuuasiat hoidetaan Tampereen kaupungin ja Normivalaistus Oy:n välisesti.

TerraWise Oy:n ja Normivalaistus Oy:n Luotettava Kumppani -raportit tarkastettiin 2.7.2021 ja ovat kunnossa.

Asiakirjat ovat liikesalaisuuksia lukuun ottamatta julkisia sopimuksen tekemisen jälkeen sekä asianosaisjulkisia hankintapäätöksen jälkeen (laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999). Asiakirjoja säilytetään Viiden tähden keskusta -​ kehitysohjelman arkistossa. Lisäksi asiakirjat arkistoidaan Tampereen kaupungin sähköiseen arkistointijärjestelmään.

Hankinnan valmistelijoina toimivat rakennuttajainsinööri Raija Tevaniemi,​ hankekehityspäällikkö Markku Ahonen ja talous- ja hankintavastaava Pekka Ranta. 

Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtajan päätöksellä toimivalta kehitysohjelmien hankintapäätösten tekemiseen on siirretty kehitysohjelmien hankejohtajalle tai talous-​ ja hankintavastaavalle.

 

Päätös

Sorin alueen katujen pintatyöurakkaan liittyvä optio koskien keskuksia ja koteloita, kaapeleita sekä ajoesteiden sulanapitojärjestelmää tilataan TerraWise Oy:ltä (0756091-​6) yksikköhintaluettelon perusteella määräytyvään arvonlisäverottomaan kokonaishintaan 352.518,90 euroa. Urakan kustannukset maksetaan Viiden tähden keskusta -​ kehitysohjelman määrärahoista projekteilta I1115_​017971221 Ratapihankatu,​ I1115_​017971222 Vuolteenkatu,​ I1115_​017971223 Kalevantie ja I1115_​017971224 Sorinkatu. Laskutuksessa on käytettävä ostotilausnumeroa. Tilaus ei muuta alkuperäisen urakan ehtoja. Valtuutan rakennuttajainsinööri Raija Tevaniemen tilaamaan työn. Tämä hankintapäätös sitoo Tampereen kaupunkia vasta kun työ on tilattu.

 

Allekirjoitus

Talous- ja hankintavastaava Pekka Ranta