§ 115 Korkotukilainan nostaminen Kuntarahoitus Oyj:ltä Koukkuniemen Männistö-rakennuksen rakentamista varten

Lataa  Kuuntele 

TRE:5866/02.04.04/2021

Päätöspäivämäärä

16.9.2021

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Rahoituspäällikkö Janne Salonen, puh. 040 560 0702, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen:

Tampereen Tilapalvelut Oy rakennuttaa Tampereen kaupungille Koukkuniemen Männistö-nimisen rakennuksen nykyaikaiseksi ryhmäkodiksi. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) myöntää erityisryhmien asunto-olojen kohentamiseen merkittävät avustukset, mutta pakottaa kaupungin samalla rahoittamaan hankkeet kaupungin kannalta tarpeettomilla ja ehdoiltaan epäedullisilla korkotukilainoilla. ARA ei ole pyynnöistä huolimatta laatinut esim. julkisen sektorin kohteita varten erillisiä sitoumuksia, joilla avustuksen saaja voisi sitoutua korkotukilain edellyttämiin ehtoihin ilman kohdekohtaisen korkotukilainan nostoa.

Investointiavustusten ja korkotukilainojen myötä kaupunki joutuu myös sitoutumaan laina-ajan mittaisiin pitkiin ja tiukkoihin käyttö- ja luovutusrajoituksiin alueella. Tämä saattaa vaikeuttaa alueen tulevaisuuden kehitystä. Käyttö- ja luovutusrajoitteet on hyväksytty kaupungin johtoryhmässä vuonna 2013, kun Koukkuniemen alueen ensimmäisiä ara-kohteita alettiin rakentaa.

Männistö-rakennuksen hyväksytyt kustannukset ovat 12 018 308 euroa. ARA on 18.3.2021 myöntänyt avustusta erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi 30 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista eli 3 589 240 euroa. Muu osa kustannuksista rahoitetaan kaupungin omalla osuudella 3 045 208 euroa (25 %) ja rahalaitoslainalla 5 383 860 euroa (45 %). Tälle korkotukilainalle on saatu ARA:sta päätös. Kuntarahoitus on antanut 41 vuoden lainasta tarjouksen hintaan 6 kk Euribor + 0,410 %. Liikepankeilla ei ole halukkuutta tarjota näin pitkiä lainoja.

Kaupunki on vuoden 2021 muutetussa talousarviossa varautunut 85,0 milj. euron suuruisiin pitkäaikaisten lainojen nostoihin. Tähän mennessä pitkäaikaisia lainoja ei ole vielä nostettu lainkaan, mutta loppuvuoden rahoitus tulee ennusteiden valossa olemaan alijäämäinen.

Lainan nostaminen on vuoden 2021 lainannostosuunnitelman mukaista.

Hallintosäännön 36 § mukaan konsernijohtaja päättää talousarviolainojen ottamisesta.

Päätös

Tampereen kaupunki nostaa Koukkuniemen Männistö-rakennuksen rakentamisen rahoittamiseksi Kuntarahoitus Oyj:ltä 5 383 860 euron suuruisen korkotukilainan 41 vuoden laina-ajalla hintaan 6 kk euribor + marginaali 0,41 % ensimmäiset 5 vuotta.

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala