Perustelut
Hallitus on antanut 20.5.2021 esityksen (HE 93/2021) perusopetuslain väliaikaisesta muuttamisesta. Esityksellä jatketaan poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden voimassaoloa kevätlukukauteen 2022 saakka. Hallituksen esityksen mukaan opetuksen järjestäjä voisi päätöksellään siirtyä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin. Perusopetuslakiin on lisätty väliaikaisesti uusi 20 a § (687/2021). Laki on tarkoitettu olemaan voimassa 1.8.2021–31.7.2022 välisen ajan.
Perusopetuslain väliaikaisella muutoksella mahdollistetaan, että opetuksen järjestäjä voi päätöksellään siirtyä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin. Mikäli opetusta ei voida järjestää turvallisesti lähiopetuksena koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa, niin poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden aikana opetusta voidaan järjestää osittain tai kokonaan muuna kuin lähiopetuksena, etäyhteyksiä hyödyntäen. Lisäksi poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisen tulee olla välttämätöntä. Päätös voidaan tehdä enintään yhdeksi kuukaudeksi kerrallaan.
Opetuksen järjestäjän päätös poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä voi koskea esimerkiksi yksittäistä koulua tai kaikkia opetuksen järjestäjän kouluja tai toimipisteitä.
Tampereen kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta opetuksen järjestäjänä päättää poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä, ellei toimivaltaa ole delegoitu viranhaltijalle. Esitetään, että päätöksen osalta toimivalta siirretään määräaikaisen perusopetuslain muutoksen ajalle siten, että poikkeuksellisten opetusjärjestelyjen osalta päätöksen tekee perusopetusjohtaja.
Mikäli syntyy tarve siirtyä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin, niin on tarkoituksenmukaista, että päätös voidaan tehdä tarvittaessa joustavasti ja viipymättä. Lautakunta kokoontuu kerran kuukaudessa ja päätös poikkeuksellisista opetusjärjestelyistä on voimassa enintään kuukauden kerrallaan. Mikäli toimivaltaa ei delegoida, edellyttäisi se todennäköisesti, että lautakunnan tulisi kokoontua ylimääräisiin kokouksiin tämän asian osalta eikä terveyden kannalta välttämättömiin muutoksiin opetuksen järjestämisessä epidemian levitessä pystyttäisi reagoimaan tarpeeksi nopeasti.
Toimivallan siirtäminen yhdelle viranhaltijalle turvaa, että mahdolliset päätökset tehdään toimialalla viipymättä, yhdenmukaisesti ja koordinoidusti. Arvio poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisen tarpeesta tehdään yhdessä Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin epidemia-alan asiantuntijoiden kanssa.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
Sivistys- ja kulttuurilautakunta siirtää toimivaltaansa siten, että perusopetusjohtaja päättää ajalla 27.8.2021–31.7.2022 perusopetuslain 20 a §:n mukaisiin poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.