Kaupunginvaltuusto, kokous 20.12.2021

§ 224 Kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet 

TRE:105/00.01.03/2021

Perustelut

Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä, valtuutetulla ja valtuutetun sijaan saapuneella varavaltuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloitteen jättämisestä tulee ilmoittaa sähköisesti sihteeristölle sähköpostiosoitteella valtuuston.sihteeristo@tampere.fi ennen kokouksen alkamista.

Päätös

Puheenjohtaja totesi, että hallintosäännön 115 §:n mukaisena aloitteena on jätetty seuraavat valtuustoaloitteet:

Valtuustoaloite kiusaamisvilkun ja yhteisten toimenpideohjelmien käyttöönotosta sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetuksesta Tampereen kouluissa koulukiusaamisen ja -väkivallan ehkäisemiseksi - Aila Dündar-Järvinen

Valtuustoaloite sielunhoitoterapeuttien tuottaman terapian hyväksymiseksi osaksi Tampereen kaupungin palvelusetelillä tuotettavia palveluja - Marika Puolimatka ym.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)