Kaupunginhallitus, kokous 17.1.2022

Lataa  Kuuntele 

§ 10 Tampereen kaupungin hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2022-2025 

TRE:7626/00.01.03/2021

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Vuori Mika, Suunnittelupäällikkö, Mika.Vuori@tampere.fi

Perustelut

Terveydenhuoltolain (1326/2010) sekä sosiaali- terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) mukaan ”Kunnan on seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kunnassa on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain. Lisäksi kunnassa on valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista.” Vastaava säädös kytkeytyen tulevien hyvinvointialueiden lakisääteisiin tehtäviin sisältyy sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiin.

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma on laadittu ajalle 2021–2025. Kaupungin hyvinvointityöryhmä on valmistellut hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa vuoden 2021 aikana. Luonnosta on käsitelty lokakuun 2021 aikana vammais- ja vanhusneuvostoissa, järjestöedustamossa, seuraparlamentissa ja nuorisovaltuustossa. Lisäksi maahanmuuttajaneuvosto, perheverkko ja lasten parlamentti käsittelevät sitä vielä marraskuun alussa. Sisältöä on muokattu saadun palautteen perusteella.

Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman laadinnan yhteydessä on otettu huomioon kuluvan vuoden aikana tehty kaupunkistrategiatyö ja strategialuonnoksen sisällöt. Lisäksi toimielinten hyväksymien suunnitelmien ja ohjelmien sisältämät tavoitteet on otettu huomioon. Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma täydentää strategian valittuja painopisteitä ja tavoitteita sekä tukee kaikkien palvelualueiden työtä. Esitetyt tavoitteet ja toimenpide-ehdotukset ovat laajan asiantuntijaryhmän laatimia, ja ne ovat hyödynnettävissä toiminnan ja talouden suunnittelussa sekä johtamisjärjestelmän mukaisia suunnitelmia ja ohjelmia laadittaessa.

Hyvinvointikertomus jakaantuu kertomus- ja suunnitelmaosaan. Tarkastelun rakenteena toimivat ilmiöpohjaisesti jaotellut hyvinvointivarannot, jotka perustuvat Stiglitzin toimikunnan raporttiin Euroopan komissiolle vuodelta 2009. Kahdeksan hyvinvointivarantoa ovat: Terveys, koulutus, henkilökohtainen työ ja toiminta, ympäristö, äänen saaminen kuuluville yhteiskunnassa, sosiaaliset yhteydet ja suhteet, aineellinen elintaso sekä turvallisuuden tunne. Ilmiöpohjainen tarkastelu mahdollistaa hyvinvointityössä tarvittavan laajan näkemyksen, joka yhdistää eri palvelu- ja toimialojen konkreettista tekemistä yhteisten ratkaisujen löytämiseksi. Hyvinvointivarantoja on kahdeksan, ja kustakin varannosta hyvinvointityöryhmä on tehdyn työn perusteella valinnut keskeiset huomioon otettavat asiat.

Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman vuosille 2021–2025 asetettuja tavoitteita toimenpiteineen seurataan vuosittain, ja niiden toteutumisesta raportoidaan kaupunginvaltuustolle. Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valtuustokauden aikaisesta päivityksestä ja tarkistamisesta neuvotellaan tarvittaessa yhdessä hyvinvointialueen kanssa.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Savisaari Lauri, Johtaja, Lauri.Savisaari@tampere.fi

Tampereen kaupungin hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2021-2025 hyväksytään omalta osaltaan ja esitetään kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Hyvinvointikoordinaattori Jaana Ylänen oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

Esittelijä Lauri Savisaari teki pykälän liitteisiin seuraavan muutoksen: liite ”Liite Sikula 16.11.2021 Hyvinvointisuunnitelma 2021-2025” korvataan päivitetyllä liitteellä. Puheenjohtaja Matti Helimo totesi näin päivitetyn liitteen olevan asian käsittelyn pohjana.

Valmistelija

Vuori Mika, Suunnittelupäällikkö, Mika.Vuori@tampere.fi

Perustelut

Asia jäi pöydälle 10.11.2021 kokouksessa.

Asian liitettä on päivitetty edellisen kokouksen jälkeen.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Kuosmanen Taru, Johtaja, Taru.Kuosmanen@tampere.fi

Esittelijä uudisti päätösehdotuksensa:

Tampereen kaupungin hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2021-2025 hyväksytään omalta osaltaan ja esitetään kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Tampereen kaupungin hyvinvointikertomus ja -​suunnitelma 2021-​2025 hyväksyttiin omalta osaltaan, seuraavin muutoksin, ja esitetään kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi:

  • Sivulle 5 tarkennus mainittuun tavoitteeseen: "Linkitetään palveluketjukuvauksiin mukaan järjestöjen ehkäisevän päihdetyön oma-​apumateriaalit,​ neuvontapalvelut,​ vertaistoiminta ja kohtaamispaikat.”
  • Sivulle 6 seuraava lisäys tavoitteisiin: "Mielenterveysvaikutusten arviointi otetaan käyttöön.”
  • Sivulle 7 seuraava lisäys tavoitteisiin: "Monisyisten terveysongelmien hoitamiseksi kehitetään selkeä monialainen toimintamalli.”

Kokouskäsittely

Suunnittelupäällikkö Mika Vuori oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

Puheenjohtaja Johanna Loukaskorpi päätti 10 minuutin kokoustauon pitämisestä asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen.

Esittelijä Taru Kuosmanen teki pykälän liitteisiin seuraavat muutokset: liitteet ”Sotela 9 12 2021 Hyvinvointisuunnitelma 2021-2025” ja ”Sotela 9.12.2021 Hyvinvointikertomus 2017-2020” korvataan päivitetyillä liitteillä. Puheenjohtaja Johanna Loukaskorpi totesi näin päivitettyjen liitteiden olevan asian käsittelyn pohjana.

Kukka Kunnari teki seuraavat muutosehdotukset:
”Sivulle 5 tarkennus mainittuun tavoitteeseen: Linkitetään palveluketjukuvauksiin mukaan järjestöjen ehkäisevän päihdetyön oma-apumateriaalit, neuvontapalvelut, vertaistoiminta ja kohtaamispaikat.”
”Sivulle 6 seuraava lisäys tavoitteisiin: Mielenterveysvaikutusten arviointi otetaan käyttöön.”
”Sivulle 7 seuraava lisäys tavoitteisiin: Monisyisten terveysongelmien hoitamiseksi kehitetään selkeä monialainen toimintamalli.”

Puheenjohtaja Johanna Loukaskorpi kannatti ehdotusta. Lautakunta hyväksyi yksimielisesti Kukka Kunnarin muutosehdotukset.

Valmistelija

Vuori Mika, Suunnittelupäällikkö, Mika.Vuori@tampere.fi

Perustelut

Terveydenhuoltolain (1326/2010) sekä sosiaali- terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) mukaan ”Kunnan on seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kunnassa on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain. Lisäksi kunnassa on valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista.” Vastaava säädös kytkeytyen tulevien hyvinvointialueiden lakisääteisiin tehtäviin sisältyy sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiin.

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma on laadittu ajalle 2021–2025. Kaupungin hyvinvointityöryhmä on valmistellut hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa vuoden 2021 aikana. Luonnosta on käsitelty lokakuun 2021 aikana vammais- ja vanhusneuvostoissa, järjestöedustamossa, seuraparlamentissa ja nuorisovaltuustossa. Lisäksi maahanmuuttajaneuvosto, perheverkko ja lasten parlamentti käsittelevät sitä vielä marraskuun alussa. Sisältöä on muokattu saadun palautteen perusteella.

Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman laadinnan yhteydessä on otettu huomioon kuluvan vuoden aikana tehty kaupunkistrategiatyö ja strategialuonnoksen sisällöt. Lisäksi toimielinten hyväksymien suunnitelmien ja ohjelmien sisältämät tavoitteet on otettu huomioon. Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma täydentää strategian valittuja painopisteitä ja tavoitteita sekä tukee kaikkien palvelualueiden työtä. Esitetyt tavoitteet ja toimenpide-ehdotukset ovat laajan asiantuntijaryhmän laatimia, ja ne ovat hyödynnettävissä toiminnan ja talouden suunnittelussa sekä johtamisjärjestelmän mukaisia suunnitelmia ja ohjelmia laadittaessa.

Hyvinvointikertomus jakaantuu kertomus- ja suunnitelmaosaan. Tarkastelun rakenteena toimivat ilmiöpohjaisesti jaotellut hyvinvointivarannot, jotka perustuvat Stiglitzin toimikunnan raporttiin Euroopan komissiolle vuodelta 2009. Kahdeksan hyvinvointivarantoa ovat: Terveys, koulutus, henkilökohtainen työ ja toiminta, ympäristö, äänen saaminen kuuluville yhteiskunnassa, sosiaaliset yhteydet ja suhteet, aineellinen elintaso sekä turvallisuuden tunne. Ilmiöpohjainen tarkastelu mahdollistaa hyvinvointityössä tarvittavan laajan näkemyksen, joka yhdistää eri palvelu- ja toimialojen konkreettista tekemistä yhteisten ratkaisujen löytämiseksi. Hyvinvointivarantoja on kahdeksan, ja kustakin varannosta hyvinvointityöryhmä on tehdyn työn perusteella valinnut keskeiset huomioon otettavat asiat.

Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman vuosille 2021–2025 asetettuja tavoitteita toimenpiteineen seurataan vuosittain, ja niiden toteutumisesta raportoidaan kaupunginvaltuustolle. Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valtuustokauden aikaisesta päivityksestä ja tarkistamisesta neuvotellaan tarvittaessa yhdessä hyvinvointialueen kanssa.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Rantanen Teppo, Johtaja, Teppo.Rantanen@tampere.fi

Tampereen kaupungin hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2021-2025 hyväksytään omalta osaltaan ja esitetään kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Mika Vuori oli läsnä kokouksessa ja poistui kokouksesta päätöksen jälkeen.

Valmistelija

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Hyvinvointikoordinaattori Jaana Ylänen, puh. 040 800 7874, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Terveydenhuoltolain (1326/2010) sekä sosiaali- terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) mukaan ”Kunnan on seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kunnassa on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain. Lisäksi kunnassa on valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista.” Vastaava säädös kytkeytyen tulevien hyvinvointialueiden lakisääteisiin tehtäviin sisältyy sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiin.

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma on laadittu ajalle 2022–2025. Kaupungin hyvinvointityöryhmä on valmistellut hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa vuoden 2021 aikana. Luonnosta on käsitelty lokakuun 2021 aikana vammais- ja vanhusneuvostoissa, järjestöedustamossa, seuraparlamentissa ja nuorisovaltuustossa. Lisäksi maahanmuuttajaneuvosto, perheverkko ja lasten parlamentti käsittelivät sitä vielä marraskuun alussa. Sisältöä on muokattu saadun palautteen perusteella.

Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman laadinnan yhteydessä on otettu huomioon vuoden 2021 aikana tehty kaupunkistrategiatyö ja strategialuonnoksen sisällöt. Lisäksi toimielinten hyväksymien suunnitelmien ja ohjelmien sisältämät tavoitteet on otettu huomioon. Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma täydentää strategian valittuja painopisteitä ja tavoitteita sekä tukee kaikkien palvelualueiden työtä. Esitetyt tavoitteet ja toimenpide-ehdotukset ovat laajan asiantuntijaryhmän laatimia, ja ne ovat hyödynnettävissä toiminnan ja talouden suunnittelussa sekä johtamisjärjestelmän mukaisia suunnitelmia ja ohjelmia laadittaessa.

Hyvinvointikertomus jakaantuu kertomus- ja suunnitelmaosaan. Tarkastelun rakenteena toimivat ilmiöpohjaisesti jaotellut hyvinvointivarannot, jotka perustuvat Stiglitzin toimikunnan raporttiin Euroopan komissiolle vuodelta 2009. Kahdeksan hyvinvointivarantoa ovat: Terveys, koulutus, henkilökohtainen työ ja toiminta, ympäristö, äänen saaminen kuuluville yhteiskunnassa, sosiaaliset yhteydet ja suhteet, aineellinen elintaso sekä turvallisuuden tunne. Ilmiöpohjainen tarkastelu mahdollistaa hyvinvointityössä tarvittavan laajan näkemyksen, joka yhdistää eri palvelu- ja toimialojen konkreettista tekemistä yhteisten ratkaisujen löytämiseksi. Hyvinvointivarantoja on kahdeksan, ja kustakin varannosta hyvinvointityöryhmä on tehdyn työn perusteella valinnut keskeiset huomioon otettavat asiat.

Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman vuosille 2022–2025 asetettuja tavoitteita toimenpiteineen seurataan vuosittain, ja niiden toteutumisesta raportoidaan kaupunginvaltuustolle. Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valtuustokauden aikaisesta päivityksestä ja tarkistamisesta neuvotellaan tarvittaessa yhdessä hyvinvointialueen kanssa.

Tampereen kaupungin hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2022-2025 on käsitelty sivistys-​ ja kulttuurilautakunnan kokouksessa 16.11.2021 § 154, sosiaali-​ ja terveyslautakunnan kokouksessa 9.12.2021 § 158 ja elinvoima-​ ja osaamislautakunnan kokouksessa 14.12.2021 § 149.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Tampereen kaupungin hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2022-2025 hyväksytään.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Lauri Savisaarelle, suunnittelupäällikkö Mika Vuorelle sekä hyvinvointikoordinaattori Jaana Yläselle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistuivat ennen päätöksentekoa.

Tiedoksi

Jaana Ylänen, Hanna Karojärvi, Mia Lumio

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)