§ 31 Liikunnan projektituki - Koovee ry

Lataa  Kuuntele 

TRE:756/12.04.00/2022

Päätöspäivämäärä

10.2.2022

Päätöksen tekijä

Liikunta- ja nuorisojohtaja

Lisätietoja päätöksestä

Liikunta- ja nuorisojohtaja Pekka. P. Paavola, puh. 050 554 5831, etunimi.p.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Koovee ry hakee liikunnan projektitukea vuoden 2022 huippu-urheilun kustannuksiin.

Liikunta- ja nuorisojohtajan päätösvalta asiassa perustuu sivistys- ja kulttuurilautakunnan päätökseen 21.1.2021, § 22, Sivistys- ja kulttuurilautakunnan päätösvallan siirto viranhaltijoille.

Päätös

Myönnän Koovee ry:lle tukea yhteensä 28 000 euroa vuoden 2022 huippu-urheilun kustannuksiin seuraavasti:

  1. Paini, 8 000 euroa
  2. Suunnistus, 5 000 euroa
  3. Salibandy, 10 000 euroa
  4. Taitoluistelu, 5 000 euroa

 

Tuki maksetaan yhdistyksen toimittamaa kuluselvitystä vastaan. Selvityksessä tulee olla kopiot vähintään myönnetyn tuen määrää vastaavista maksetuista kulutositteista sekä tiliotteista, joista käy ilmi, että kulut on maksettu seuran tililtä. Selvitys tulee toimittaa yhtenä pdf-tiedostona, jossa selkeästi merkittynä yhteen kuuluva kulutosite ja tiliote.

Selvitys on tehtävä viimeistään kuukauden kuluttua tapahtumasta tai kun kaikki tositteet ovat saatavissa.

Selvitys toimitetaan osoitteella:
Tampereen kaupunki, Liikunta ja nuoriso
Liikunnan projektituki, Leila Lahti
Ratinan rantatie 1, 33100 Tampere
leila.lahti@tampere.fi

Allekirjoitus

Liikunta- ja nuorisojohtaja Pekka P. Paavola