§ 189 Takaisinsaantivaatimus liukastumisesta Kalevan keskuspuiston kevyen liikenteen väylällä

Lataa  Kuuntele 

TRE:4843/03.07.01/2022

Päätöspäivämäärä

7.9.2022

Päätöksen tekijä

Rakennuttamisjohtaja, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintoassistentti Sami Niemelä, puh. 040 729 3002, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen, puh. 040 506 8600, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Intrum Oy on vaatinut Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian takaisinsaantivaatimuksella Tampereen kaupunkia maksamaan takaisin asiakkaalleen 23.11.2021 klo 07.00 Kalevankeskuspuiston keveyen liikenteen väylällä sattuneen kaatumistapauksen johdosta työnantajan tapaturmavakuutuksen perusteella maksettuja korvauksia yhteensä 4 195,67 euroa.

Vaatimusta on perusteltu siten, että suojatie oli luminen, jäinen ja hiekoittamaton.

Vahingonkorvauslain mukaan vahingon on velvollinen korvaamaan se, joka tahallaan tai tuottamuksellaan on aiheuttanut vahingon. Tuottamus edellyttää Tampereen kaupungin taholta virhettä tai laiminlyöntiä. Jos kyseessä on tapaturma, aiheutunut vahinko jää vahingonkärsijän kannettavaksi.

Kohteesta ei löydy hiekoituksen gps-tietoja.

Työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan vakuutuslaitoksella, joka on maksanut vahingosta korvausta, on oikeus saada maksamansa korvaus takaisin siltä, joka on korvausvastuussa vahingoittuneelle vahingonkorvauslain tai muun lain nojalla. Takautumiskorvaus voi kuitenkin olla enintään sen suuruinen, mitä korvausvastuussa oleva olisi velvollinen korvaamaan vahingoittuneelle.

Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että vakuutusyhtiön esittämä takaisinsaantivaatimus tulee hyväksyä niiltä osin, kuin kaupunki olisi ollut velvollinen korvaamaan vahingosta aiheutuneita kustannuksia vahingonkärsijälle.

Kaupungin korvausvastuu tässä tapauksessa kattaa 189,30 euroa sairaanhoitokuluja julkisen terveydenhuollon taksan mukaisesti 17,93 euroa lääkekuluja sekä 1 464,77 euroa ansionmenetyksestä. Yhteensä kaupungin korvausvastuu vahingosta on 1 672,00 euroa

 

 

Sovelletut säännökset:

Työtapaturma- ja ammattitautilaki (459/2015) 270 § 1 momentti.

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §.

 

Toimivalta:

Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä (Hallintosääntö 37 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 28.2.2022 § 39).

Päätös

Korvausvaatimus hyväksytään. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennialle korvataan 1 672,00 euroa.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen