§ 77 Määräaikainen sopimuslaajennus SAP-lisenssisopimukseen

Lataa  Kuuntele 

TRE:6061/07.01.02/2022

Päätöspäivämäärä

13.9.2022

Päätöksen tekijä

Tietohallintojohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Vanhempi tietohallintosuunnittelija Jukka Suojanen, puh. 040 8016475, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Vt. tietohallintojohtaja Maria Nikkilä, puh. 040 5811477, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaosto on kokouksessaan 23.11.2021 tehnyt päätöksen § 121 Tuomi Logistiikka Oy:n ja Kanta Logistiikka Oy:n yhdistymisestä. Yhdistyminen toteutui 1.7.2022. Yhdistymisen jälkeen Tampereen kaupungin omistusosuus Tuomi Logistiikka Oy:stä on 44,2 prosenttia. Tampereen kaupungin SAP-lisenssisopimuksen mukaan järjestelmää ovat oikeutetut liiketoimintaansa käyttämään peruskaupungin lisäksi myös ne tytäryhteisöt, joissa Tampereen kaupungilla on määräysvalta. Yhdistymisen jälkeen lisenssisopimuksessa tarkoitettua määräysvaltaa ei Tampereen kaupungilla Tuomi Logistiikka Oy:hyn enää ole, jolloin Tuomi Logistiikka Oy:n oikeus käyttää kaupungin SAP-järjestelmää päättyy. Ohjelmistotoimittaja on myöntänyt siirtymäaikaa 30.8.2023 saakka. Siirtymäajan puitteissa Tuomi Logistiikka Oy:n kaupungin SAP-järjestelmän käytön tulee päättyä.

Ohjelmistotoimittaja on esittänyt Tampereen kaupungin SAP-lisenssisopimusta laajennettavaksi mahdollistamaan Tuomi Logistiikka Oy:n SAP-järjestelmän käyttö entiseen tapaan edellä mainitun siirtymäajan. Sopimuksen laajennus tehdään määräaikaisena ja koskemaan ainoastaan edellä mainittua määräysvaltaan sidottua käyttöä rajoittavaa ehtoa Tampereen kaupungin SAP-lisenssisopimuksessa. Sopimuksen laajennuksella ei ole kustannusvaikutusta.

Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii vanhempi tietohallintosuunnittelija,​ jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Jukka Suojanen. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle. 

Esitetään hyväksyttäväksi sopimuksen SAP-järjestelmän lisensseistä, käyttöoikeudesta ja ylläpidosta määräaikainen laajennus.

Tampereen kaupungin konsernihallinnon toimintasäännön liitteen (konsernijohtajan toimivallan siirtopäätös 1.3.2022 § 32) mukaan tietohallintojohtaja vastaa ja päättää Tampereen kaupungin ICT- hankinnoista, ICT-sopimusten ehdoista, hyväksymisestä ja allekirjoittamisesta. Lisäksi tietohallintojohtaja vastaa ja päättää Tampereen kaupunkiseudun tietohallintosopimuksessa määritellyistä asioista.

Asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Sopimus sisältää ohjelmistotoimittajan liiketoimintatietoa ja on siten salassa pidettävä ko. lain 24 § kohta 20 mukaan.

Päätös

Hyväksytään Tampereen kaupungin ja CGI Suomi Oy:n välinen määräaikainen muutossopimus sopimukseen SAP-järjestelmän lisensseistä, käyttöoikeudesta ja ylläpidosta.

Muutossopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään vanhempi tietohallintosuunnittelija Jukka Suojanen.

Sopimus muutoksesta syntyy vasta muutossopimuksen allekirjoituksella.

Allekirjoitus

Vt. tietohallintojohtaja Maria Nikkilä