§ 83 Liikuntapalveluiden olosuhdekarttapalvelun pienhankinta

Lataa  Kuuntele 

TRE:6252/02.07.01/2022

Päätöspäivämäärä

26.9.2022

Päätöksen tekijä

Tietohallintojohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Tietohallintokoordinaattori Johannes Tolonen puh. 040 655 0902, etunimi.j.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Tietohallintojohtaja Maria Nikkilä, puh.040 5811 477, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupungin Liikunnan ja nuorison palveluryhmä tuottaa erilaisten liikuntalajien olosuhteita. Useissa eri liikuntalajeissa on liikkujille tärkeää tietää liikuntapaikkojen olosuhteiden kunto. Tätä olosuhdekuntotietoa halutaan näyttää liikuntapaikkojen käyttäjille mahdollisimman monipuolisesti, helposti sekä tarkasti, jotta liikuntapaikkojen käyttö olisi niiden käyttäjille mahdollisimman sujuvaa.

Tähän olosuhdetiedon näyttämiseen tarvitaan karttajärjestelmä, josta liikuntapaikkojen käyttäjät voivat seurata valitsemiensa paikkojen kuntoa sekä muita tietoja. Järjestelmään lisätään aluksi latujen, luistelukenttien sekä kaukaloiden lisäksi uimarannat. Myöhemmin järjestelmään voidaan niin haluttaessa lisätä myös muita liikuntapaikkoja, joiden näyttämisestä voisi olla hyötyä käyttäjille. Järjestelmästä voidaan myös tarvittaessa saada olosuhdetieto avoimen rajapinnan kautta mahdollistaen näin reaaliaikaisen tiedon näyttämisen myös muissa järjestelmissä.

Hankinnan kohteena on olosuhdekarttapalvelu ohjelmistopalveluna. Hankinnan ennakoitu arvo alittaa lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 25 § 1 mom. 1 kohdassa säädetyn kansallisen kynnysarvon. Hankintalakia ei sovelleta hankintasopimuksiin tai käyttöoikeussopimuksiin, joiden ennakoitu arvo alittaa kansalliset kynnysarvot. Hankintaan sovelletaan Tampereen kaupungin hankintaohjetta.

Hankintamenettelynä oli rajoitettu menettely pienhankinnoissa. Tarjouspyyntö lähetettiin 10.8.2022 sähköpostitse neljälle (4) potentiaaliselle tarjoajayritykselle.

Tarjouksen jättivät määräaikaan 24.8.2022 klo 16:00 mennessä seuraavat yritykset:

1. Sometec Oy (3208745-4)
2. Fluent Progress RT Oy (2674897-3)
3. CGI Suomi Oy (0357502-9)
4. Mau & Mau Oy (3013107-9)
 

Tarjoajien soveltuvuuden tarkastaminen

Valituksi tullut tarjoaja täytti tarjouspyynnössä tarjoajan soveltuvuudelle asetetut vaatimukset.

Tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkastaminen

Mau & Mau Oy:n tarjous ylitti tarjouspyynnössä tarjouksen vertailuhinnalle asetetun enimmäishinnan. Mau & Mau Oy:n tarjous suljetaan tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.

Sometec Oy:n, Fluent Progress RT Oy:n ja CGI Suomi Oy:n tarjoukset vastasivat tarjouspyynnön vaatimuksia.

Tarjousten vertailu

Valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus. Kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytettiin parasta hinta- laatusuhdetta seuraavin painotuksin:

  • Hinta 30 %
  • Laatu (ratkaisukuvaus) 30 %
  • Laatu (lisäominaisuuslistaus) 40 %.


Tarjousvertailu toteutettiin tarjouspyynnössä kuvatulla tavalla. Tarjoajien kunkin vertailuperusteen osalta saamat pisteet ja pisteytyksen perustelut ilmenevät hankintapäätöksen liitteenä olevasta vertailutaulukosta.

Tarjoajien kokonaisvertailupisteet olivat seuraavat:

Sometec Oy 94,59 pistettä, Fluent Progress RT Oy 94,42 pistettä ja CGI Suomi Oy 75,10 pistettä.

Edellä mainitulla perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki Sometec Oy.

Sometec Oy esitetään valittavaksi sopimuskumppaniksi.

Asiakirjojen julkisuus

Hankinta-​asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Päätösesitys perusteluineen tulee julkiseksi päätöksenteon jälkeen. Tarjoukset ja muut hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat,​ kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään kaupungin sähköisessä arkistossa. Muutoksenhakua varten asiakirjat on saatavissa Tampereen kaupungilta.

Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista sillä edellytyksellä,​ että hankintapäätös on saanut lainvoiman.

Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii ICT-palveluvastaava, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Sari Koivumäki. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.

Pienhankinnan arvonlisäveroton arvo on sitoumuksetta 8 400 euroa vuodessa sisältäen ylläpito- ja tukipalvelun 350 euroa/kk ja käyttöpalvelut (hosting) 350 euroa/kk. Vuosittaisten kustannusten lisäksi pienhankinnasta aiheutuu kertakustannus 11 000 euroa.

Päätös

Mau & Mau Oy suljetaan tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.

Sopimus liikuntapalveluiden olosuhdekarttapalvelun pienhankinnasta toistaiseksi voimassa olevalle sopimuskaudelle tehdään Sometec Oy:n (3208745-4) kanssa.

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään ICT-palveluvastaava Sari Koivumäki.

Pienhankinnan arvonlisäveroton arvo on sitoumuksetta 8 400 euroa vuodessa koostuen ylläpito- ja tukipalvelusta 350 euroa/kk sekä käyttöpalvelusta (hosting) 350 euroa/kk. Vuosittaisten kustannusten lisäksi pienhankinnasta aiheutuu kertakustannus 11 000 euroa.

Kertakustannus kohdennetaan tietohallintoyksikön kustannuspaikan projektirakenneosalle K1130_07_035 ja jatkuvat kustannukset projektirakenneosalle J1130_07_035.

Sopimus hankinnasta syntyy vasta hankintasopimuksen allekirjoituksella.

Allekirjoitus

Vt. tietohallintojohtaja Maria Nikkilä