§ 132 Tampereen kaupungin osallistuminen salibandyn Champions Cup 2023 -tapahtumaa koskevaan tapahtumayhteistyöhön ja tapahtuman sopimuksen hyväksyminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:6876/12.04.01/2022

Päätöspäivämäärä

12.10.2022

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki, puh. 040 639 7701, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtaja Teppo Rantanen:

Tampereen kaupungin tavoitteena on olla kansainvälisen tason tapahtumien ja kulttuurin keskittymä, jossa elämysten äärelle houkutellaan ympäri vuoden. Kaupunki toimii aktiivisesti vahvistaakseen ja monipuolistaakseen tapahtumatarjontaa. Tapahtumilla on todettu olevan merkittäviä vaikutuksia niin aluetalouteen kuin kaupungin imagoon ja yhteisöllisyyteen.

Salibandyn Champions Cup on eurooppalaisten salibandyn seurajoukkueiden mestaruusturnaus, johon vuonna 2023 osallistuu neljä joukkuetta sekä miesten että naisten sarjoihin. Joukkueita osallistuu Suomesta, Ruotsista, Tshekeistä ja Sveitsistä, kunkin maan hallitsevat mestarit miehissä ja naisissa, eli yhteensä kahdeksan joukkuetta. Tapahtuma järjestetään Lempäälän Ideaparkissa 7. - 8.1.2023. Tapahtumaan odotetaan 5 000 - 8 000 kävijää kahden päivän aikana. Kohderyhmänä erityisesti tamperelaiset ja lähikuntien salibandyn harrastajat sekä heidän perheensä, mutta kävijöitä odotetaan myös lajipiirien ulkopuolelta sekä muualta Suomesta ja Euroopasta. Tapahtuman järjestelyistä vastaa Suomen Salibandyliitto ry yhteistyössä SC Classic ry:n kanssa. Kaupunki on katsonut olevan perustellun osallistua tapahtumayhteistyöhön tamperelaisen seuran isännöimän tapahtuman kanssa, vaikka varsinainen tapahtumapaikka sijaitseekin kaupungin ulkopuolella. Kisoihin osallistuvien joukkueiden lisäksi kaupunkiin majoittuu kisavieraita ja tällä todettiin olevan kaupungille suuri merkitys niin aluetaloudellisesti, imagollisesti kuin yhteisöllisestikin.

Tampereen kaupunki ja Suomen Salibandyliitto ry solmivat sopimuksen tapahtumayhteistyöstä. Sopimus on salassa pidettävä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 § 1 mom. 17-kohdan perusteella.

Sopimusta laadittaessa on arvioitu EU:n valtiontukisääntöjen vaikutusta sopimuksen sisältöön. Arvioinnin perusteella on todettu, että kaupungin tukea tapahtumalle ei lueta valtiontueksi, koska kyseessä on hybridisopimus, joka on luonteeltaan pääosin yhteistyösopimus, ei avustus.

Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii tapahtumajohtaja, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Perttu Pesä. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle. Sopimuksen mukaisen yhteistyön käytännön tahoina kaupungin vastuiden osalta toimivat elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen vetovoiman ja edunvalvonnan palveluryhmän tapahtumapalvelut.

Tampereen kaupunki tavoittelee tapahtumilla mm. yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin lisääntymistä, kaupungin imagon ja tunnettavuuden vahvistumista sekä elinkeinojen ja aluetalouden kasvua. Urheilun ja kulttuurin suurtapahtumien hankintaa ja tukemista koordinoi pormestarin nimeämä suurtapahtumatyöryhmä. Tapahtumia haettaessa ja tuettaessa arvioidaan niiden vaikutuksia ja riskejä aluetalouteen, Tampereen imagoon, ja alueen yhteisöllisyyteen tapahtumatoiminnan suuntaviivojen mukaisesti. Kaupunki toimii yhteistyökumppanina ja harkinnanvaraisesti myöntää tukia kaupunkiin haettaville kansainvälisille ja kansallisille suurtapahtumille tai muilla tavoin merkittäville tapahtumille, joiden nähdään tukevan kaupungin strategisia tavoitteita. Yhteistyö- ja tukihakemukset käsittelee suurtapahtumatyöryhmä.

Hallintosäännön 36 §:n 31)-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää sopimusten hyväksymisestä, ellei muualla toisin määrätä.

Päätös

Tampereen kaupunki osallistuu salibandyn Champions Cup 2023 -tapahtumaa koskevaan tapahtumayhteistyöhön Suomen Salibandyliitto ry:n kanssa liitteenä olevassa sopimuksessa määritellyin ehdoin. Kaupungin yhteistyön edellytyksenä on, että Tampereen kaupunginvaltuusto myöntää tarvittavat varat.

Tampereen kaupungin ja Suomen Salibandyliitto ry:n välinen sopimus hyväksytään. Sopimus sitoo kaupunkia vasta, kun päätös on saanut lainvoiman.

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään tapahtumajohtaja Perttu Pesä.

Tapahtumasta aiheutuvat, sopimuksessa mainitut kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 113002, Suurtapahtumat.

Lausunnot

Konsernilakimies Janne Kytö:
Lakiyksiköllä ei huomautettavaa.

Talousjohtaja Jukka Männikkö:
Tampereen kaupungin vuoden 2023 talousarviosuunnittelussa esitetään varauduttavan tapahtumayhteistyöstä aiheutuviin kustannuksiin.

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala