§ 36 Lisäkorvausvaatimus liukastumisesta Hervannan valtaväylällä

Lataa  Kuuntele 

TRE:3008/03.07.01/2022

Päätöspäivämäärä

13.3.2023

Päätöksen tekijä

Rakennuttamisjohtaja, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintosuunnittelija Patrick Hanska, puh. 041 730 4437, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen, puh. 040 506 8600, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

IF Vakuutusyhtiö on takaisinsaantivaatimuksella vaatinut Tampereen kaupunkia maksamaan takaisin asiakkaalleen 07.02.2022 klo 07.00 Hervannan valtaväylän kevyen liikenteen väylällä Poliisikoulunkadun – Tekniikankadun välillä sattuneen liukastumistapauksen johdosta työnantajan tapaturmavakuutuksen perusteella maksettuja korvauksia yhteensä 10 510,​16 euroa.

Vaatimusta perusteltiin sillä, että tapahtumapaikka oli liukas.

Tampereen kaupunki on korvannut vahingosta tähän mennessä rakennuttamisjohtajan päätöksellä 2.9.2022 § 182 vakuutusyhtiölle 1 021,41 euroa.

Vakuutusyhtiö on sittemmin esittänyt samaan vahinkotapaukseen liittyen 2.3.2023 päivätyn takaisinsaantioikeuteen perustuvan lisäkorvausvaatimuksen, jossa haettava korvaussumma on 5749,90 euroa perustuen vakuutusyhtiön asiakkaalleen maksamiin sairaanhoitokuluihin sekä ansionmenetyksestä maksettuihin korvauksiin.

Työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan vakuutuslaitoksella, joka on maksanut vahingosta korvausta, on oikeus saada maksamansa korvaus takaisin siltä, joka on korvausvastuussa vahingoittuneelle vahingonkorvauslain tai muun lain nojalla. Takautumiskorvaus voi kuitenkin olla enintään sen suuruinen, mitä korvausvastuussa oleva olisi velvollinen korvaamaan vahingoittuneelle.

Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että vakuutusyhtiön esittämä takaisinsaantioikeuteen perustuva lisäkorvausvaatimus tulee hyväksyä niiltä osin, kuin kaupunki olisi ollut velvollinen korvaamaan vahingosta aiheutuneita kustannuksia vahingonkärsijälle.

Kaupungin korvausvastuu tässä tapauksessa kattaa 65,00 euroa sairaanhoitokuluja julkisen terveydenhuollon taksan mukaisesti sekä 2 299,96 euroa ansionmenetyksestä. Yhteensä kaupungin korvausvastuu vahingosta on 2 364,96 euroa.

 

Sovelletut säännökset:

Työtapaturma- ja ammattitautilaki (459/2015) 270 § 1 momentti.

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §.

Päätös

Korvausvaatimus hyväksytään ja IF vakuutusyhtiölle maksetaan 2 364,96 euroa.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen