§ 6 Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n konsernitililimiitin korottaminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:8138/02.04.00/2022

Päätöspäivämäärä

1.3.2023

Päätöksen tekijä

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Rahoituspäällikkö Saara Unnanlahti,​ puh. 040 131 9484,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Liiketoiminta-​ ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen,​ puh. 050 345 1397,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Kaupungin tytäryhtiöt ovat osallisina Nordean konsernitilipalvelussa,​ mikä mahdollistaa konsernin pääomien tehokkaan käytön,​ ulkopuolisen velan määrän minimoinnin sekä sisäisten luottolimiittien käyttämisen.

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy on Tampereen kaupungin tytäryhtiö, josta kaupunki omistaa 71,2 %. Yhtiö on liitettynä kaupungin konsernitilijärjestelmään. Yhtiölle on ensin myönnetty 0,3 milj. euron luottolimiitti konsernitilijärjestelmään, jota on korotettu liiketoiminta- ja rahoitusjohtajan päätöksellä  2.1.2023 10 milj. euroon (§ 1 Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n konsernitililimiitin korottaminen). Limiittiä nostettiin näin ollen edellisen kerran hiljattain, mutta hallitus on todennut, että limiittiä tulisi edelleen suurentaa lainaprosessien monimutkaisuuden ja prosessin vievän ajan vuoksi. Konsernitililimiitin korotuksella hallitaan ajallista riskiä yhtiön normaalin pitkäaikaisen rahoituksen hankkimisesta.

Luottolimiitin käytöstä peritään korkoa 1 kk euribor + 1,​5 %. Hinnoittelu vastaa markkinahinnoittelua. Nyt tehtävän korotuksen jälkeen luottolimiitin määrä on 20,​0 milj. euroa. Yhtiön hallitus on päättänyt anoa limiitin korotusta 20 milj. euroon ja hyväksynyt limiitin korotuksen ehdot kokouksessaan 22.2.2023 (liite).

Luottolimiitin määrä on hyväksyttävissä määräaikaisena korotuksena ja yhtiön liiketoimintariskiin suhteutettuna. Yhtiön liiketoimintaan ei liity sellaista riskiä,​ mikä aiheuttaisi kaupungille merkittävän luottoriskin ja edellyttäisi luotolle pantattavan vakuutta kuntalain 129 §:n mukaisesti. Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:lle on myönnetty kaupungin omavelkainen takaus enintään 310,0 milj. euron lainan takaisin maksamisesta korkoineen ja muine lainaehtoineen enintään 30 vuoden laina-ajaksi (Kaupunginvaltuusto 23.04.2018 § 76 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n lainoille). Tälle vastuulle on pantattu vakuudeksi valtuuston päätöksen mukaisesti 310 milj. euron suuruiset panttikirjat yhtiön irtaimeen omaisuuteen. 

Tarkoituksena on, että luottolimiitin määrä palaa alkuperäiseen 0,3 milj. euroon hankkeen valmistuttua, sillä varsinainen investointirahoitus toteutetaan rahoituslaitoksilta nostettavilla pitkäaikaisilla lainoilla. Luottolimiitin korotus 20 milj. euroon on näin ollen määräaikainen per 2.11.2025.  

Tampereen kaupungin konsernihallinnon toimintasäännön delegointiliitteen mukaan liiketoiminta-​ ja rahoitusjohtaja päättää kaupungin konsernitiliin myönnettävistä luottolimiiteistä. 

Päätös

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n konsernitililimiittiä korotetaan 20 milj. euroon määräajaksi 2.11.2025 asti, jonka jälkeen luottolimiitin määrä palaa 0,3 milj. euroon. Aiempi hinnoittelu pidetään ennallaan (Euribor 1kk + 1,​50 %). 

Luotolle ei edellytetä uutta vakuutta.

Allekirjoitus

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen