§ 56 Etelän massit -kerta-avustus vuonna 2023

Lataa  Kuuntele 

TRE:1564/12.05.00/2023

Päätöspäivämäärä

14.3.2023

Päätöksen tekijä

Liikunta- ja nuorisojohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Johtava koordinaattori Päivi Niskanen, puh. 050 528 7368, etunimi. sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Nuorisopalvelujohtaja Jukka Etu-Seppälä, puh. 050 342 2812, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Osallistuva budjetointi (osbu) on toimintatapa, jossa kuntalaiset päättävät tietyn rahasumman käytöstä. Tampereen vuosien 2022–2023 osallistuvan budjetoinnin teemana on turvallinen arki. Osallistuvan budjetoinnin vaiheet ovat ideointi, työpaja, äänestys ja toteutus.

Tampereella käytiin toukokuussa 2022 osallistuvan budjetoinnin äänestys. Äänestyksessä tamperelaiset valitsivat,  mitkä ovat parhaat arjen turvallisuutta lisäävät teot. Toukokuun 2022 äänestyksen tuloksena idän, keskustan, lännen,  pohjoisen ja koko kaupungin alueella toteutetaan yksi suuri eniten ääniä saanut projekti. Etelän alueella raha riitti myös toisen projektin toteutukseen. Toinen etelän alueen projekteista on määräraha lasten ja nuorten yhteisölliseen toimintaan etelän alueella. Kerta-avustus toteutetaan Etelän massit -nimisenä.  Avustushaulla toteutetaan tätä osallistavan budjetoinnin valituksi tullutta ideaa. Idean mukaan jaetaan määräraha turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä lisäävään lasten ja nuorten toimintaan. 

Etelän massit -kerta-avustuksen hakuaika oli 1.-31.1.2023. Avustusta oli mahdollista hakea kaikkien etelän alueella asuvien alle 30-vuotiaiden samaan tapaan kuin kaupungin nuorisopalvelujen Masseista mahiksia -toimintarahaa. Hakemuksia tuli yhteensä 21, joista tarkastuksen jälkeen äänestysvaiheeseen eteni 20.  Äänestysaika oli 13.-28.2.2023 ja äänioikeutettuja olivat etelän alueen alle 30 -vuotiaat asukkaat. 

Etelän massit -kerta-avustuksen myöntämisperusteet hyväksyttiin sivistys- ja kulttuurilautakunnassa 8.11.2022. Kerta-avustuksen myöntämisestä eli määrärahan jakamisesta päättää nuorisopalvelujohtaja keväällä 2023 etelän alueen alle 30-vuotiaiden äänestystulosten mukaisesti.

Etelän massit -kerta-avustusta myönnetään äänestystuloksen mukaisesti seuraaville hakijaryhmille:

Spacegaze: Larp -leiri, 3 500 euroa

Team suojatie: Turvalliset tienylitykset, 1 500 euroa

Lisää liikettä: Vuoreksen nuoret liikkumaan, 3 000 euroa

Ankkanuoret: Koko perheen kevätrieha, 2 500 euroa

Kupolin nuoret: Nuorten retki Heurekaan, 2 000 euroa

Leo ja kaverit: Nuorten syystapahtuma, 2 000 euroa

Ankkanuoret: Multisilta siistiksi, 2 000 euroa

POHE:n tukarit: Pohjois-Hervannan koulun muistojuhla, 5 000 euroa

Pelifarmi crew: Airsoft, 1 500 euroa

South side: Nuorten ideoimaa skeitattavaa Etelä-Tampereelle, 5 000 euroa

Kupolin lojaalit: Herwoodfest, 5 000 euroa

Päheet: Elokuvateatteri koulussa, 2 300 euroa

Kanjonin koulu/oppilaskunnan hallitus: Unelmista totta tapahtuma, 2 000 euroa

Pelifarmi crew: Pelifarmi OW community, 2 000 euroa

Hervannan sateenkaarinuoret: Sateenkaarinuorten ryhmä, 1 500 euroa

Yhteensä: 40 800 euroa

Nuorisopalvelujohtajan päätösvalta asiassa perustuu sivistys- ja kulttuurilautakunnan päätökseen 14.2.2023 § 30, Sivistys- ja kulttuurilautakunnan päätösvallan siirto viranhaltijoille 15.2.2023 alkaen.

Päätös

Etelän massit -kerta-avustusta maksetaan 40 800 euroa projektiosasta H1370_osbu_yhteisö_2022. 

Myönnetty kerta-avustus maksetaan päätöksenteon jälkeen hakijaryhmän ilmoittamalle tilille joko ennen tai jälkeen toiminnan toteutuksen. Myönnettyä avustusta saa käyttää vain päätöksessä ilmoitettuun tarkoitukseen. Kerta-avustus tulee käyttää marraskuun loppuun mennessä. Niiden henkilöiden, jotka avustusta ovat hakeneet, tulee myös käyttää myönnetty avustus eli avustusta ei voi siirtää toiselle. 

Ryhmät, joille kerta-avustus myönnetään ovat velvollisia raportoimaan projektistaan viimeistään kuukauden kuluttua toteutetusta toiminnasta. Lisäksi raporttiin lisätään käyttöselvityslomake, lomakkeen mukaan tulee liittää kuitit. Tositteiksi kelpaavat oikeaksi todistetut kuittikopiot. Mikäli avustuksella on maksettu palkkoja tai palkkioita, tulee maksukuitein kyetä osoittamaan, että hakija on palkanmaksun lisäksi huolehtinut työnantajakuluista.

Allekirjoitus

Nuorisopalvelujohtaja Jukka Etu-Seppälä