Kaupunginhallituksen konsernijaosto, kokous 20.6.2023

Lataa  Kuuntele 

§ 60 Omistajan ennakkokanta Tampere-talo Oy:n yhtiöjärjestelyjen toteuttamiseen 

TRE:939/14.02.00/2023

Valmistelija

  • Vuojolainen Arto, Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Controller Ville Taivassalo,​ puh. 041 730 5437,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Vt. lakiasiainjohtaja Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti 18.4.2023 § 30 konserniohjeen mukaisena omistajan ennakkokantana hyväksyä Tampere-talo Oy:n hallituksen ehdotuksen Tampere-talo Oy:n toiminnan jakamisesta ensisijaisesti tytäryhtiömalliin perustuvaksi konserniksi. Yhtiö on jatkanut konsernijaoston päätöksen jälkeen asian valmistelua yhdessä neuvonantajiensa kanssa.

Yhtiön hallitus esittää, että markkinaehtoinen ja ei-markkinaehtoinen liiketoiminta eriytetään eri yhtiöihin siten, että Tampere-talo Oy siirtäisi markkinaehtoisen liiketoiminnan EVL 52 d §:n mukaisella liiketoimintasiirrolla tätä tarkoitusta varten perustettavaan täysin omistamaansa tytäryhtiöön. Edellä mainitun järjestelyn ensimmäisenä toimenpiteenä on liiketoimintasiirron vastaanottavan tytäryhtiön perustaminen valmiiksi myöhemmin toteutettavaa liiketoimintasiirtoa varten. Siirtyvä liiketoiminta luovutetaan apporttina perustettavalle tytäryhtiölle. Yhtiöoikeudellisesti siirto toteutetaan siten apporttiomaisuudella maksettavana osakeantina. Järjestelyn veroneutraalisuuden selvittämiseksi ja varmistamiseksi, yhtiö hakisi verohallinnolta ennakkoratkaisupäätöstä, mikä on edellytyksenä liiketoimintasiirron lopulliselle toteuttamiselle.

Tytäryhtiön perustamistoimet on yhtiön näkemyksen mukaan tarkoitus toteuttaa pikimmiten. Järjestelyn alustava aitataulutavoite on saada kaikki tarvittavat toimenpiteet suoritettua siten, että siirtyvän liiketoiminnan siirto-/luovutushetki on 1.1.2024. Perustettavan Tampere-talo Oy:n tytäryhtiön yhtiöjärjestysluonnos on liitteenä. Tytäryhtiön nimi lanseerataan julkiseen käyttöön myöhemmin. Myöhemmin toteutettavan liiketoimintasiirron lopullinen toteuttaminen ja täytäntöönpano edellyttäisi kuitenkin verohallinnon positiivista lainvoimaista ennakkoratkaisupäätöstä.

Omistajaohjausyksikön näkemyksen mukaan Tampere-talon hallituksen esittämä yhtiörakennejärjestely ja sen toteuttaminen vastaa konsernijaoston 18.4.2023 § 30 päätöstä. Yhtiöjärjestelyjen yhtiöoikeudellinen toteutus edellyttää konsernijaoston puoltoa, jotta kaupungin yhtiökokousedustaja voi päättää asian edistämisestä ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

Tampere-talo Oy:n yhtiöjärjestyksen uudistamisesta päätetään konsernijaostossa erikseen.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Tampere-talo Oy:lle annetaan konserniohjeen mukaisena omistajan ennakkokantana lupa toteuttaa konsernijaoston aiemmin hyväksymät yhtiöjärjestelyt esitetyn mukaisella toteutustavalla.

Tampere-talo Oy:n perustettavan tytäryhtiön yhtiöjärjestysluonnos merkitään tiedoksi.

Päätös annetaan ohjeena kaupungin yhtiökokousedustajalle Tampere-talo Oy:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

  • Rauno Ihalainen ilmoitti olevansa esteellinen asian käsittelyyn. Esteellisyys todettiin hallintolain 28 §:n 7) kohdan perusteella. Ihalainen poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Tiedoksi

Arto Vuojolainen, Ville Taivassalo, Jyri Nuojua, Virpi Ekholm, Lauri Savisaari, Teppo Rantanen, Tampere-talo Oy

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 15.45 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.