§ 14 Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen yhtiöittämisselvityksen pienhankinta

Lataa  Kuuntele 

TRE:4544/02.07.01/2023

Päätöspäivämäärä

22.9.2023

Päätöksen tekijä

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Controller Ville Taivassalo, puh. 041 730 5437, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen, puh. 050 345 1397, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupungin organisaatiossa toimii tällä hetkellä kaksi liikelaitosmuotoista toimintayksikköä, Tampereen Vesi Liikelaitos ja Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos (TKL). Tampereen Vesi Liikelaitoksen toiminta yhtiöitetään 1.1.2024 alkaen Tampereen Vesi Oy:ksi.

Kaupunginhallituksen konsernijaosto on päättänyt selvittää TKL:n yhtiöittämistä. Yhtiöittämisselvityksen toteuttamista on käsitelty konsernijaostossa 16.5.2023 § 48 ja 22.8.2023 § 70. Konsernijaoston päätösten mukaisesti toteutetaan selvitys nykyisen liikelaitoksen yhtiöittämisestä siten, että mahdollisen yhtiön liiketoiminnan koko vastaisi melko pitkälti nykytilannetta ja toiminta tapahtuisi inhouse-yhtiömuotoisena. Yhtiöittämisselvityksen taustatekijöinä huomioidaan TKL:n tuleva varikkoratkaisu ja sähköiseen liikennöintiin siirtyminen.

Yhtiöittämisselvityksen tueksi omistajaohjausyksikkö lähestyi 24.8.2023 neljää konsultointiyritystä asian tausta, selvityksen alustava sisältö ja toteutusaikataulu avaten. Omistajaohjausyksikkö pyysi yhtiöittämisselvityksen toteuttamisesta kiinnostuneita toimijoita keskustelemaan tarkemmin selvityksen sisällöstä. Pyynnön yhteydessä kerrottiin lisäksi, että yhtiöittämisselvitys on tarkoitus tilata suorahankintana. Keskustelut käytiin KPMG Oy Ab:n, Deloitte Oy:n ja EY Advisory Oy:n kanssa. Tämän jälkeen omistajaohjausyksikkö sai kaikilta edellä mainitulta tarjouksen TKL:n yhtiöittämisselvityksen toteuttamisesta.

Saadut tarjoukset vastasivat yhtiöittämisselvityksessä tavoiteltua sisältöä (mm. talouden, riskienhallinnan ja henkilöstön näkökulmista). Tarjoajien esittämien tiimien osaaminen ja kokemus olivat kaikilla erinomaisella tasolla ja aiemmat referenssit monipuolisia. Tarjoajien tarjoushinnat olisivat kaikki yhtiöittämisselvityksen laajuus huomioiden hyväksyttävissä. Koska tarjouksissa ei laadullisen sisällön osalta todettu oleellisia eroja, on perusteltua esittää valittavaksi hinnaltaan halvin tarjous. KPMG Oy Ab:n (Y-tunnus 1805485-9) tarjous kokonaishinnalla 28 500 euroa (+ alv 24 %) on hinnaltaan halvin ja muilta ehdoiltaan hyväksyttävissä.

Tarjoajien kanssa käytyjen keskustelujen ja tarjousten perusteella on nähtävissä, että konsernijaoston päättämän yhtiöittämisselvityksen aikana saattaa olla tarkoituksenmukaista tehdä muutamista selvityksen erillisestä osa-alueesta tarkempaa selvitystyötä ja/tai mahdollisesti ns. second opinion tarkastelua. Edellisen osalta mahdollisesta yhtiöittämisselvitystä täydentävästä hankinnasta päätetään erikseen.

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Tarjous tulee julkiseksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ja yleisesti julkiseksi, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään kaupungin sähköisessä arkistossa.  

Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista, sillä edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman. 

Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Arto Vuojolainen. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.​

Tampereen kaupungin konsernihallinnon toimintasäännön liitteen (delegointimatriisi) mukaan konserniyksikön johtaja päättää palvelu- ja vuosisuunnitelman rajoissa tehtävistä, enintään 60 000 euron suuruisten palvelujen hankinnoista johtamansa toiminnan osalta.

Hankintayksikkö on arvioinut sopimuspuolen toiminnan olevan vakiintunutta, jolloin mm. tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:ssä mainittuja selvityksiä ja todistuksia ei ole katsottu tarpeelliseksi hankkia ennen hankintapäätöksen tekemistä.

Päätös

Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen (TKL) yhtiöittämisselvitys hankitaan KPMG Oy Ab:ltä (Y-tunnus 1805485-9) hintaan 28 500 euroa + alv. 

Hankinnan kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 113230, Omistajaohjaus.

Sopimus hankinnasta syntyy toimeksiantosopimuksen allekirjoituksella. 

Allekirjoitus

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen