Alueellinen jätehuoltolautakunta, kokous 4.10.2023

Lataa  Kuuntele 

§ 44 Esitys kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksaksi 1.1.2024 alkaen 

TRE:4441/02.04.03/2023

Valmistelija

  • Toppila Anu, Jätehuoltopäällikkö

Valmistelijan yhteystiedot

Jätehuoltopäällikkö Anu Toppila, puh. 040 806 3362, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Jonna Koivumäki, puh. 040 124 1626, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Kunnan toissijainen vastuu jätehuollon järjestämisessä

Elinkeinoelämän jätehuolto on pääsääntöisesti jätteen haltijan järjestämisvastuulla. Kunta kuitenkin vastaa tietyin ehdoin toissijaisesti näiden jätteiden jätehuollosta. Jätelain 33 §:n mukainen toissijainen vastuu tarkoittaa sitä, että kunnilla on velvollisuus järjestää yrityksille ja muille yhteisöille jätehuoltopalveluja tilanteessa, jossa jätteen haltija tätä pyytää muun palvelutarjonnan puutteen vuoksi ja jäte laadultaan ja määrältään soveltuu kuljetettavaksi tai käsiteltäväksi kunnan jätehuoltojärjestelmässä. Toissijaisen vastuun nojalla tuotettavia jätehuoltopalveluja kutsutaan TSV-palveluiksi. Kunnan toissijaisen jätehuoltovastuun avulla pyritään turvaamaan toimiva jätehuolto ja jätehuoltopalveluiden saatavuus silloinkin, kun muuta palvelutarjontaa ei ole saatavilla.

TSV-palveluun liittyvistä menettelyistä säädetään jätelaissa. TSV-palvelun tarjoaminen perustuu aina jätteen haltijan esittämään pyyntöön ja arvioituun palvelupuutteeseen markkinoilla. Silloin, kun jätehuoltopalvelun arvo on vähintään 2 000 euroa vuodessa, on jätteen haltijan ennen pyynnön tekemistä julkaistava ilmoitus tarvitsemastaan palvelusta Materiaalitori-verkkopalvelussa. Vasta sen jälkeen, jos sopivaa markkinaehtoista palvelua ei löydy kohtuullisin ehdoin, voi pyynnön palvelusta esittää kunnalliselle jäteyhtiölle. Materiaalitorin käyttövelvoite ei koske tiettyjä hankintayksiköitä, jotka voivat selvittää markkinaehtoisen palvelun saatavuutta myös julkisten hankintojen Hilma-ilmoituskanavan kautta. Kunnan on tehtävä jätteen haltijan kanssa TSV-palvelusta sopimus, jonka kesto voi olla enintään kolme vuotta kerrallaan.

Velvollisuus käyttää Materiaalitoria ei koske toissijaista palvelua, jonka vuosittainen arvo on alle 2 000 euroa. Jätteen haltija voi tällöin osoittaa palvelua koskevan pyynnön suoraan kunnan jätelaitokselle, eikä palvelusta näissä tapauksissa tarvitse tehdä sopimusta. Kunnan jätelaitoksen on kuitenkin vuosittain toimitettava tietoalustaan tiedot tällaisten palveluiden kokonaisarvosta, palvelua käyttävien jätteen haltijoiden kokonaismäärästä sekä tiedot annetusta palvelusta jätelajeittain ja käsittelymenetelmittäin eriteltyinä.

Yleistä TSV-taksasta ja sen valmistelusta

Kunnan toissijaisen vastuun perusteella tuotettavat jätehuoltopalvelut ovat lakisääteisiä palveluja. TSV-palvelusta peritään jätteen haltijalta julkisoikeudellinen jätemaksu. Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa, jonka kunnan jätehuoltoviranomainen hyväksyy. Jätemaksut määrätään jätteen haltijoille jätetaksan mukaisesti ja maksut suoritetaan jätehuoltopalvelut tuottavalle kunnalliselle jäteyhtiölle, Pirkanmaan Jätehuolto Oy:lle, joka toimii jätehuoltolautakunnan lukuun hoitaen laskutuksen ja maksukertymien seurannan.

Jätelain 78 §:n mukaisesti kunnan lakisääteisestä jätehuollon järjestämisestä on perittävä kustannukset täysimääräisesti kattavaa jätemaksua. TSV-maksujen on vastattava mahdollisimman tarkasti juuri TSV-palvelujen järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia eikä palveluja saa kompensoida asukkaiden jätemaksuilla tai markkinaehtoisen toiminnan tuloilla. Lisäksi kunnan TSV-palvelusta perittävä jätemaksu ei saa olla alempi kuin kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluvasta jätehuoltopalvelusta perittävä vastaava jätemaksu.  

Kunnan toissijaiselle jätehuollon järjestämisvastuulle kuuluvan jätteen taksan valmistelua varten Pirkanmaan Jätehuolto Oy on tehnyt laskelmat TSV-palvelujen kustannuksista ja niiden perusteista. Käsittelyssä on nyt esitys kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2024 alkaen (liite 1). Jätetaksaa esitetään astuvaksi voimaan, vaikka sen hyväksymistä koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta.

Jätehuoltolautakunta voi jätelain sallimissa puitteissa määritellä maksupolitiikan ja maksujen nimikkeet, kohteet ja suuruuden. Lautakunta ei voi kuitenkaan hyväksyä laillisesti taksaa, jolla ei katettaisi kunnallisen jäteyhtiön toimintaa jätelain mukaisesti.

Yrityksille ja muille yhteisöille, joihin asia vaikuttaa, on varattava vaikutusmahdollisuus ennen jätetaksan hyväksymistä. Vaikutusmahdollisuuksien varaamisen ja mahdollisten muutosten jälkeen jätetaksa tuodaan jätehuoltolautakunnan hyväksyttäväksi.

TSV-jätetaksan rakenne ja merkittävimmät muutokset jätetaksaan

TSV-jätetaksan mukaisilla jätemaksuilla katetaan kuntavastuullisen TSV-jätehuollon järjestämisen ja toteutuksen kaikki jätelain mukaiset kustannukset, jotka muodostuvat jätteen käsittelystä ja tiedotuksesta, neuvonnasta ja hallinnosta. Jätemaksuilla katetaan myös kaatopaikkojen käytöstä poistaminen ja jälkihoito sekä jätehuoltoviranomaisen toiminta. Jäteastioiden tyhjennysmaksut sisältävät lisäksi keräyksen ja kuljetuksen.

TSV-jätetaksa on laadittu kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvalle jätekeskuksissa ja jäteasemilla vastaanotettaville jätteille, Tarastenjärven jätekeskuksessa vastaanotettavalle vaaralliselle jätteelle sekä jäteastioiden tyhjennyksille. TSV-jätetaksan rakenteen esitetään säilyvän samanlaisena kuin vuonna 2023.

Jäteastioiden tyhjennysmaksut

Kunnan jätemaksun perusteita ovat jätteen laji, laatu, määrä ja noutokerrat. TSV-jätetaksaesityksessä on määritelty maksut jäteastioiden tyhjennyspalveluille kunnittain ja jätelajeittain.

Vuoden 2024 TSV-jätetaksassa jäteastioiden tyhjennyshintoihin on esitetty muutoksia kuljetusurakkakustannusten sekä jätteenkäsittelykustannusten muutoksiin perustuen. Esimerkiksi seka- ja biojätteen kuljetuskustannusten arvioidaan nousevan keskimäärin 12,9 %. Alue- ja astiakohtaisia eroja syntyy kilpailutuksen seurauksena eri urakka-alueilla. Kuljetusurakoiden kustannustasomuutokset on viety taksaan alue- ja astiakohtaisesti.

TSV-palvelujen jätetaksassa sekajätteen käsittelymaksua esitetään korotettavaksi 105,50 euroon/tonni (alv 0 %). Voimassa olevassa jätetaksassa vastaava käsittelymaksu on ollut 93 €/t (alv 0 %). Kuten kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksassa, myös TSV-palvelujen jätetaksassa sekajätteen käsittelymaksun korotusesityksen taustalla on arvio yleiskustannusten noususta (noin 10,6 %) sekä jätteen esikäsittelyn ja välivarastoinnin aliurakoinnin konetöiden nopeasti nousseet kustannukset. Sekajätteen käsittelyhintaan on lisäksi ohjattu jätelain vaatimusten mukaisesti jäteyhtiön TSV-palvelutuotantoon liittyvät yleiset kustannukset. Näitä ovat mm. kunnan jätelaitokselle Materiaalitorin käytöstä ja TSV-palveluun liittyvästä neuvonnasta aiheutuvat hallinnolliset kustannukset.

Biojätteen tyhjennysmaksuihin esitetään muutoksia kuljetusurakkakustannusten sekä jätteenkäsittelykustannusten muutoksiin perustuen. Kuljetusurakoiden kustannustasomuutokset on viety taksaan alue- ja astiakohtaisesti. Biojäteastioiden tyhjennyshintoihin vaikuttaa lisäksi biojätteen käsittelymaksun korotus 95 eurosta 113,55 euroon/tonni (alv 0 %), jotta käsittelyn kustannukset olisivat aiempaa kustannusvastaavampia. Korotusesitys johtuu Nokian Koukkujärven biolaitoksen edelleen aiheuttamista lisääntyneistä henkilöstö-, operointi- ja pääomakustannuksia. Nämä liittyvät laitoksen avaamisen jälkeen havaittujen teknisten puutteiden korjaamiseen sekä operoinnin optimointiin. TSV-jätetaksassa biojäteastioiden tyhjennysmaksut ovat kotitalouksia korkeampia, koska ensisijaisen vastuun jätehuoltopalvelujen jätetaksassa biojätteen käsittelymaksu on siirretty osaksi sekajätteen käsittelyhintaa. Vastaavanlainen subventio ei ole mahdollinen TSV-jätetaksassa jätelain vuoksi.

Pakkausjätteiden osalta jäteastian tyhjennyshintoihin esitetään korotuksia. Korotusesitykset vastaavat kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluvien jätehuoltopalvelujen jätetaksaan esitettäviä korotuksia. Pienmetallin astiahintojen esitetään nousevan keskimäärin 7-8 % pyörällisillä pinta-astioilla ja noin 13 % syväkeräyssäiliöillä. Nämä ovat euromääräisesti noin 0,50–0,60 €/astiatyhjennys pyörällisillä astioilla ja noin 4 €/astiatyhjennys syväkeräyssäiliöillä.

Lasipakkausastioiden tyhjennyshintojen esitetään nousevan 7–13 % astian koosta ja kunnasta riippuen. Suurimmat korotuspaineet ovat enintään 0,8 m3:n ja 1,5 m3:n syväkeräyssäiliöiden tyhjennyshinnassa, mihin esitetään noin 4 euron (alv 0 %) korotusta per tyhjennys.

Aiemmin jätetaksassa on ollut ainoastaan yksi tyhjennyshinta 240–770 litran muovi- ja kartonkipakkausten jäteastioille. Nyt tyhjennyshintoihin esitetään lisättäväksi pyörällisille pinta-astioille kahta erillistä maksuluokkaa (”enintään 240 litraiset astiat” ja ”enintään 770 litraiset astiat”). Vastaava hinnoittelumalli on ollut jo aiemmin käytössä lasipakkausten ja pienmetallin jäteastioilla. Muovipakkausten keräysastioiden tyhjennyshintoihin koko toimialueelle esitetään 5,6–10 % korotusta kunnasta ja astiakoosta riippuen. Pyörällisille pinta-astioille korotus on 0,60-0,75 € per astiatyhjennys ja syväkeräyssäiliöille noin 2-2,60 € per astiatyhjennys.

Kartonkipakkausten tyhjennyshintoihin koko toimialueelle esitetään myös korotuksia. Tampereen, Pirkkalan, Lempäälän, Nokian, Kangasalan, Ylöjärven ja Oriveden TSV-asiakkailla korotusesitys on prosentuaalisesti 5-17,6 % astian koosta riippuen. Pyörällisille pintakeräysastioille korotus on euromääräisesti 0,30-1,20 € per astiatyhjennys. Syväkeräyssäiliöiden korotus on puolestaan 2 € per tyhjennys. Muiden kuntien osalta kartonkipakkausten tyhjennyshintoihin esitettävät korotukset ovat maltillisempia: 1,5–8,8 %. Euromääräisesti tämä on pintakeräysastioilla alle euron per astiatyhjennys ja syväkeräyssäiliöllä noin 2 € per astiatyhjennys.

Pakkausjätteiden tyhjennyshintoihin esitettävät korotukset johtuvat keräyksen ja kuljetuksen järjestämisen kustannusten kallistumisesta yleisen inflaatiokehityksen seurauksena.

Jätehuollon lisätöiden maksut ovat TSV-asiakkailla samat kuin muilla lakisääteisillä asiakkailla. Lisätyömaksuihin esitetään pääasiassa korotuksia, jotka johtuvat yleisistä indeksikorotuksista sekä urakkakustannusten muutoksista. Lisätyömaksuihin on myös lisätty kaksi uutta lisätyöhintaa voimassa olevaan jätetaksaan verrattuna. Toinen näistä on täyttöasteen seuranta -palvelu, joka on asiakkaalle vapaaehtoinen palvelu. Palvelussa kuljettaja rekisteröi ja kirjaa järjestelmään pyörällisten pinta-astioiden täyttöasteen. Kyseinen palvelu on otettu käyttöön asiakkaiden toiveesta. Lisätyömaksuihin on myös lisätty syväkeräyssäiliöissä olevia irtokansia koskeva lisämaksu. Tämän avulla pyritään edesauttamaan joissakin syväkeräyssäiliöissä olevien irtonaisten kansien vaihtoa saranallisiksi. Irtokannelliset syväkeräyssäiliöt aiheuttavat työturvallisuusriskejä, joihin myös aluehallintovirasto on kiinnittänyt huomiota.

Jätekeskuksien ja lajitteluasemien sekä Tarastenjärven vaarallisen jätteen vastaanottomaksut

Jätteiden vastaanotolle jätekeskuksilla ja jäteasemilla on määritelty kustannusperusteisesti tonnihinnat (euroa/tonni), joilla katetaan jätteen vastaanoton ja käsittelyn kustannukset sekä osin jätekeskuksien kiinteitä kustannuksia.  

Tavanomaisen jätteen käsittelymaksujen esitetään säilyvän samansuuruisina kuin vuonna 2023 tai hintojen esitetään nousevan jätelajista riippuen. Korotukset ovat keskimäärin 15 %, mutta suurimmat prosentuaaliset korotuspaineet kohdentuvat jäteverolliseen loppusijoitettavaan jätteeseen (+ 22,9 %) ja erityiskäsiteltävään energiahyödynnettävään jätteeseen (+ 24 %). Esitetyt korotukset johtuvat jätteenkäsittelykustannusten noususta.

Vaarallisten jätteiden vastaanotolle Tarastenjärven jätekeskuksessa on määritelty TSV-taksassa kustannusperusteisesti kilohinnat (euroa/kg), joilla katetaan jätteen vastaanoton ja käsittelyn kustannukset sekä osin jätekeskuksen kiinteitä kustannuksia. Vaarallisten jätteiden asema Varmalla vastaanotettavien jätteiden käsittelymaksuihin esitetään monelta osin korotuksia muuttuneiden yleiskustannusten perusteella. Korotusprosentti on yleisimmin 13–15 % jätelajista riippuen.

Jätekeskuksissa tehtäviin lisätöihin esitetään myös korotuksia konetyötä, kuormanpurkuapua, siirtoasiakirjan tulostusta koskevaa palvelumaksua ja vaa’an palvelumaksua koskien. Esitetyt hinnankorotukset ovat prosentuaalisesti 15–25 %, mutta euromääräisesti korotukset ovat varsin kohtuullisia (0,40-2,04 €). Suurin korotuspaine koskee jätekeskuksella tehtävää konetyötä, johon esitetään 10 euron hinnankorotusta alkavaa ½ tuntia koskien. Korotusesityksiä perustellaan jätteenkäsittelykustannusten muutoksella ja yleisellä indeksikorotuksella.

Jäteasemilla ja jätekeskuksissa vastaanotettavien pienkuormien vastaanotto- ja käsittelymaksuihin esitetään kauttaaltaan korotuksia. Esimerkiksi rakentamisen ja purkamisen jätteen sekä yhdyskuntajätteen pienkuormien vastaanottomaksuihin esitetään vastaanotettavasta jätemäärästä riippuen 0,80–4,84 euron korotusta per kuorma. Vastaavasti kyllästämättömän puujätteen vastaanotto- ja käsittelyhintaan esitetään 2,4–4,8 euron (alv 0 %) korotusta per kuorma. Hinnankorotuksia perustellaan jätteen käsittelyssä ja vastaanotossa tapahtuneiden urakointikustannusten muutoksilla sekä yleisillä kustannusindeksimuutoksilla.

TSV-jätetaksassa on lisäksi esitetty Repsikka-noutopalvelun kuljetushinnat sekä siihen liittyvät tuntiveloitukseen perustuvat yksikköhinnat. Kuljetushintoihin esitetään noin 2–3 % hinnan korotusta kohonneisiin kuljetuskustannuksiin perustuen.

TSV-jätetaksassa esitetyt hinnat ovat kauttaaltaan kustannusvastaavia toiminnasta aiheutuviin kuluihin nähden. Hintamuutokset on esitetty kokonaisuudessaan liitteessä 2.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Toppila Anu, Jätehuoltopäällikkö

Kunnan toissijaisen vastuun jätehuoltopalvelujen jätetaksaesitys 1.1.2024 alkaen asetetaan julkisesti nähtäville 11.10 – 9.11.2023 toimialueen kuntien ilmoitustauluille julkiseen tietoverkkoon.

Asianosaisille varataan mahdollisuus lausua mielipiteensä asiasta 9.11.2023 mennessä.

Toimialueen kunnilta pyydetään lausuntoa jätetaksaesityksestä 9.11.2023 mennessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Toimialueen kunnat, kuulutus, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Jonna Wahlroos

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)