§ 19 Tampereen Vesi Oy:n pankkitilin liittäminen kaupungin konsernitiliin sekä luottolimiitin myöntäminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:5571/02.04.00/2023

Päätöspäivämäärä

1.12.2023

Päätöksen tekijä

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Rahoituspäällikkö Saara Unnanlahti, puh. 040 131 9484, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtajan 1. varahenkilö, rahoituspäällikkö Saara Unnanlahti, puh. 040 131 9484, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen Vesi liikelaitoksen yhtiöittämisestä päätettiin valtuuston kokouksessa 30.1.2023 § 9. Konsernijaosto hyväksyi kokouksessaan 21.11.2023 § 101 yhtiöittämistä koskevan kauppakirjan.

Kaupassa nykyisen liikelaitoksen liiketoiminta myydään perustetulle Tampereen Vesi Oy:lle tulevana vuodenvaihteena. Kauppakirjan ehtojen mukaan käyttöpääomaerät, kuten myyntisaamiset ja ostovelat, eivät vaihto-omaisuutta lukuun ottamatta siirry kaupassa yhtiölle. Tampereen Vesi Oy perustettiin 80 000 euron osakepääomalla, mutta kaupunki tulee kaupantekohetkellä sijoittamaan yhtiöön lisää omaa pääomaa kuittaamalla enintään 88,0 milj. euron suuruisen osan kauppahinnasta sijoitukseksi yhtiön vapaaseen omaan pääomaan. Tämä ei kuitenkaan lisää yhtiön rahavaroja yhtään ja siksi se tulee tarvitsemaan lyhytaikaista rahoitusta toimintansa alkukuukausien turvaamiseksi. Osakepääomana sijoitettu raha riittää vuoden 2023 operatiivisiin kuluihin, mutta heti ensi vuoden alussa tarpeet kasvavat huomattavasti.

Voimassa olevan konserniohjeen mukaisesti tytäryhtiöillä on velvollisuus liittyä kaupungin konsernitiliin ja keskittää varansa konsernitiliin liitetylle tilille. Lisäksi yhtiöiden konsernitiliin voidaan tarvittaessa lisätä konsernin sisäinen luottolimiitti, jolla voidaan rahoittaa lyhytaikainen, esim. käyttöpääoman tarve.

Yhdessä Tampereen Vesi Oy:n kanssa on arvioitu, että 20,0 milj. euron suuruinen luottolimiitti turvaa yhtiön toiminnan alkukuukaudet ja limiittiä voidaan asteittain pienentää huomattavasti vuoden 2024 aikana. 

Tampereen Vesi Oy panttaa kaupungille yleisvakuudeksi 300,0 milj. euron suuruiset yrityskiinnitykset yhtiön irtaimeen omaisuuteen. Tämä vakuus on käytettävissä sekä myönnettävän luottolimiitin että kaupungin myöntämien 283,0 milj. euron suuruisten pitkäaikaisten lainojen vakuutena. Kuntalain 129 §:n mukainen vaade antolainoille edellytettävästä riittävästä vakuudesta tulee näin täytettyä.

Tampereen Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt kokouksessaan 29.8.2023 liittymisen Tampereen kaupungin konsernitilijärjestelmään ja hyväksynyt konsernitilin ehdot (liite). Lisäksi hallitus on kokouksessaan 22.11.2023 päättänyt pyytää konsernitiliin 20 milj. euron luottolimiitin lisäämistä ja hyväksynyt luottolimiitin ehdot. Tampereen Vesi Oy:n hallitus on lisäksi hyväksynyt sekä kauppaan liittyvät velkakirjat että yleispanttaussitoumuksen kokouksessaan 22.11.2023.

Konsernijohtaja on tehnyt päätöksen edellä mainittujen kaupan velkakirjojen sekä yleispanttaussitoumuksen hyväksymisestä 23.11.2023 § 187 Tampereen Vesi Oy:n velkakirjojen ja yleispanttaussitoumuksen hyväksyminen.

Konsernihallinnon toimintasäännön delegointiliitteen (konsernijohtaja 16.5.2023 § 89) mukaan liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja päättää kaupungin konsernitiliin liitettävistä osallisista, myönnettävistä luottolimiiteistä ja konsernitilin sisäisistä koroista.

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja on hallintolain 28 §:n 1 momentin 5) kohdan perusteella esteellinen asiassa, joten päätöksen tekee liiketoiminta- ja rahoitusjohtajan 1. varahenkilö.

Päätös

Tampereen Vesi Oy:n Nordea Bank Oyj:ssä oleva pankkitili liitetään kaupungin konsernitiliin.

Tampereen Vesi Oy:n konsernitilin jäsentilille myönnetään 1.1.2024 alkaen toistaiseksi voimassa oleva 20,0 milj. euron suuruinen luottolimiitti ja sen käytöstä peritään korkoa 1 kk euribor + 1,0 % päivittäisen luottosaldon perusteella. 

Allekirjoitus

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtajan 1. varahenkilö Saara Unnanlahti

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.