§ 20 Finnpark Pysäköinti Oy:n kokonaisjakaantumisessa syntyvien uusien yhtiöiden liittäminen kaupungin konsernitiliin

Lataa  Kuuntele 

TRE:6148/02.04.00/2023

Päätöspäivämäärä

14.12.2023

Päätöksen tekijä

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Rahoituspäällikkö Saara Unnanlahti, puh. 040 131 9484, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen, puh. 050 3451397, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Finnpark Oy on Tampereen kaupungin kokonaan omistama yhtiö, joka tytäryhtiöineen muodostaa konsernin. Finnpark Pysäköinti Oy on kokonaisjakautumassa 1.1.2024 Moovy Oy:ksi ja uudeksi Finnpark Pysäköinti Oy:ksi. Nykyiset Finnpark Pysäköinti Oy:n pankkitilit kuuluvat tällä hetkellä kaupungin konsernitilijärjestelmään ja myös jatkossa kyseiset tilit kuuluvat uusien y-tunnusten alla kaupungin konsernitilijärjestelmään. Finnpark Pysäköinti Oy:n hallitus on päättänyt pankkitilien järjestelemisen yhtiöittämistilanteessa niin, että yhtiön nykyinen tili siirtyy jakautumisessa Moovy Oy:lle ja kaikki muut nykyisen Finnpark Pysäköinti Oy:n tilit siirtyvät uuden Finnpark Pysäköinti Oy:n nimiin ja kaikki tilit säilyvät kaupungin konsernitilissä. Hallituksen pöytäkirjanote on esityksen liitteenä.

Voimassa olevan konserniohjeen mukaisesti tytäryhtiöillä on velvollisuus liittyä kaupungin konsernitiliin ja keskittää varansa konsernitiliin liitetylle tilille. Lisäksi yhtiöiden konsernitiliin voidaan tarvittaessa lisätä konsernin sisäinen luottolimiitti, jolla voidaan rahoittaa lyhytaikainen, esim. käyttöpääoman tarve.

Konsernihallinnon toimintasäännön delegointiliitteen (konsernijohtaja 16.5.2023 § 89) mukaan liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja päättää kaupungin konsernitiliin liitettävistä osallisista, myönnettävistä luottolimiiteistä ja konsernitilin sisäisistä koroista.

Päätös

Finnpark Pysäköinti Oy:n kokonaisjakautumisen aiheuttamat muutokset ja tilien siirtyminen uusien y-tunnusten alle konsernitilissä hyväksytään. 

Moovy Oy:n ja Finnpark Pysäköinti Oy:n tilit liitetään edellä mainitun mukaisesti konsernitilijärjestelmään.

Allekirjoitus

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.