Alueellinen jätehuoltolautakunta, kokous 13.12.2023

Lataa  Kuuntele 

§ 52 Kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa 1.1.2024 alkaen 

TRE:4422/02.04.03/2023

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Suoniemi Jani, Jätehuoltosuunnittelija, jani.suoniemi@tampere.fi

Perustelut

Yleistä jätetaksasta

Jätelain (646/2011) 78 §:n mukaan kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätemaksuilla katetaan kaikki kustannukset, joita aiheutuu lakisääteisen kuntavastuullisen jätehuollon toteuttamisesta (esim. jätteiden kuljetus, käsittely ja hyötykäyttö, neuvonta, tiedotus ja valistus, jätehuollon kehittäminen ja investointeihin varautuminen). Jätemaksuilla katetaan myös lakisääteisten jätehuollon viranomaistehtävien hoitaminen.

Jätelain luvussa 9 säädetään jätemaksun ja sen perustana olevan jätetaksan laadinnasta. Jätetaksa on asiakirja, joka sisältää luettelon käytössä olevista jätemaksuista ja niiden laskentaperusteista yksikköhintoineen. Kunnassa on oltava voimassa oleva jätetaksa, jotta julkisoikeudellista jätemaksua voidaan periä. Jätetaksan mukaisten maksujen on vastattava kunnan tarjoamaa jätehuollon palvelutasoa ja mahdollisuuksien mukaan kannustettava jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämiseen sekä etusijajärjestyksen mukaiseen jätehuoltoon.

Jätetaksa koskee kunnan jätehuollon järjestämisvastuulle kuuluvia jätteitä, kuten asumisen ja julkisen hallinto- ja palvelutoiminnan jätteitä. Taksa ei koske saostus- ja umpisäiliölietteitä, kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvia jätteitä eikä alueellista putkikeräysjärjestelmää, joille on omat taksansa.

Jätetaksa päätetään ilman arvonlisäveroa. Esityksessä jätetaksaksi yksikköhinnoille esitetään myös arvonlisäverollinen yksikköhinta pyöristettynä likiarvona.

Jätetaksan valmistelu ja päätöksenteko

Jätetaksan valmistelua varten kunnallinen jäteyhtiö, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, on tehnyt laskelmat eri jätehuoltopalvelujen kustannuksista ja niiden perusteista. Pirkanmaan Jätehuolto Oy on toimittanut jätehuoltolautakunnalle 18.9.2023 päivätyllä kirjeellään 1.1.2024 voimaan tulevan jätetaksan valmisteluaineiston. Käsittelyssä on nyt esitys jätemaksutaksaksi 1.1.2024 alkaen (Liite 1). Jätetaksaa esitetään astuvaksi voimaan, vaikka sen hyväksymistä koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta.

Jätelain 79 §:n mukaan kuntalaisille ja muille asianosaisille on varattava vaikutusmahdollisuus asiaan hallintolain 41 §:n mukaisesti ennen jätetaksan hyväksymistä. Vaikutusmahdollisuuksien varaamisen ja mahdollisten muutosten jälkeen jätetaksa 1.1.2024 alkaen tuodaan hyväksyttäväksi jätehuoltolautakunnalle.

Jätehuoltolautakunta voi jätelain sallimissa puitteissa määritellä maksupolitiikan ja maksujen nimikkeet, kohteet ja suuruuden. Lautakunta ei voi kuitenkaan hyväksyä laillisesti taksaa, jolla ei katettaisi kunnallisen jäteyhtiön toimintaa jätelain mukaisesti.

Jätehuoltolautakunnan alaisuudessa toimiva viranhaltija määrää jätemaksut maksuunpantavaksi jätetaksan mukaisesti. Jätemaksut suoritetaan jäteyhtiölle, joka toimii jätehuoltolautakunnan lukuun hoitaen laskutuksen ja maksukertymien seurannan.   

Jätetaksan rakenne ja merkittävimmät muutokset jätetaksaan

Jätetaksaesityksen mukaisesti jätetaksan rakenne on sama kuin vuonna 2023. Jätemaksu koostuu perusmaksuosuudesta sekä järjestetyn jätehuollon maksusta. Järjestetyn jätehuollon maksu on maksu jäteastioiden tyhjennyksistä tai aluejätepisteen käytöstä. Samoin kuin aikaisempina vuosina, perusmaksu sisältyy edelleen aluejätepisteiden käyttäjien vuosimaksuun sekä kiinteistöittäisessä jätehuoltopalvelussa sekajätteen keräysvälineen yksikköhintaan.

Jätemaksun perusmaksuosuutta esitetään korotettavaksi 10,2 prosenttia vuoden 2024 jätetaksaan. Korotusesitys johtuu perusmaksulla katettavien palveluiden kustannusten noususta. Jätekeskusten, jäteasemien ja ekopisteiden ylläpito- ja kuljetuskustannukset nousevat noin 7 prosenttia. Jäteasemaverkoston investointien pääomakulut nousevat myös n. 30 prosenttia. Lisäksi perusmaksulla katettavat jätehuoltoviranomaisen toiminnan kustannukset nousevat noin 6,1 prosenttia jätelain ja jätehuoltomääräysten tuomien velvoitteiden vuoksi. Samoin perustein nousevat myös lakisääteisen jäteneuvonnan ja -viestinnän kustannukset (korotus noin 5,3 prosenttia). Lisäksi tekstiilijätteen erilliskeräysvelvoitteen jatkokäsittelyn kustannukset nousevat n. 135,2 prosenttia.

Perusmaksuosuudeksi vuodelle 2024 esitetään vakinaiselle asuinkiinteistölle/huoneistolle 23,97 € (alv 0%)/vuosi ja vapaa-ajan asunnolle 12,68 € (alv 0 %)/vuosi. Samoin kuin vuonna 2023, jätemaksun perusmaksuosuudella esitetään katettavaksi tiedotusta ja neuvontaa, kotitalouden vaarallisten jätteiden jätehuoltoa, jäteasemien ja ekopisteiden hoitoa sekä jätehuoltoviranomaisen kustannuksia. Poikkeuksena aiempiin vuosiin biojätehuoltoa ei enää esitetä tuettavaksi jätetaksan sisäisesti siten, että osa biojätehuollon kustannuksista sisällytetään sekajätteen jätetaksan perusmaksuosuuteen. Biojätteen käsittelystä aiheutuvat kustannukset esitetään jatkossa tuettavaksi sekajätteen käsittelyhinnalla jätelain etusijajärjestyksen mukaisesti.

Liitteessä 2 on esitetty jätetaksaesityksen hinnoittelumuutokset verrattuna vuoden 2023 jätetaksaan.

Uusina elementteinä taksaesitykseen on tuotu kiinteistökohtaisiin lisätöihin kuuluva jäteastian täyttöasteen seurantapalvelu. Jäteastioiden täyttöasteen seurantaa on toivottu erityisesti kuntien hallinto- ja palvelutoiminnan kiinteistöissä syntyvän jätemäärän seurantaan. Kuljettaja voi pyynnöstä raportoida jäteastioiden täyttöasteen vapaaehtoisena maksullisena lisäpalveluna. Toisena uutena elementtinä taksaesitykseen on tuotu suurten ajoneuvonosturilla tyhjennettävien jätesäiliöiden irtokansilisä. Muutos on tuotu taksaesitykseen aluehallintoviraston työturvallisuutta koskevaan suositukseen perustuen. Irtokansilisällä pyritään ohjaamaan isojen jätesäiliöiden kansien muuttamista saranallisiksi.

Jäteastioiden tyhjennysmaksut

Jäteastioiden tyhjennysmaksut koostuvat noudosta, kuljetuksesta ja käsittelystä. Noudon ja kuljetuksen kustannuksiin vaikuttavat kuljetusmatka ja keräysvälinetyyppi. Lisäksi jäteastioiden tyhjennysmaksu sisältää jätehuoltomääräysten mukaisen jäteastian (140l, 240l, 360l, 660l ja 770l). Astioita toimitetaan lakisääteisesti kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen kuuluville asiakkaille. Astia toimitetaan kiinteistöittäiseen jätehuoltoon liittyville uusille asiakkaille, joilla jäteastiaa ei ole sekä jätteen kuljettajan tai asiakkaan ilmoitusten perusteella vanhan rikkoutuneen tai muutoin jätehuoltomääräysten vastaisen astian tilalle. Astiat toimitetaan kiinteistöille maksutta.

Vuoden 2024 jäteastioiden tyhjennysmaksuja esitetään muutettavaksi kuljetusurakkakustannusten muutoksiin sekä seka- ja biojätteen käsittelykustannusten yhdistämiseen perustuen.

Kuljetusurakoiden kustannusten arvioidaan nousevan noin 12,9 prosenttia. Alue- ja astiakohtaisia eroja kuitenkin syntyy kilpailutuksen ja urakkasopimusten mukaisten indeksikorotusten seurauksena eri urakka-alueilla. Kustannustasomuutokset on viety taksaan alue- ja astiakohtaisesti.

140-660 litran sekajäteastioiden tyhjennyshintoihin esitetään kohonneiden kuljetuskustannusten sekä seka- ja biojätteen käsittelykustannusten yhdistämisen johdosta muutoksia kunnasta ja jäteastian koosta riippuen. Esimerkiksi perustajakuntien eli Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Oriveden, Pirkkalan ja Tampereen 140, 240, 360 ja 660 litran sekajäteastioiden tyhjennyshintoihin esitetään astiakoosta riippuen 0,88-1,97 € (alv 0 %) hinnan korotusta per astiatyhjennys. Ylöjärven, Sastamalan, Ikaalisten, Parkanon, Mänttä-Vilppulan ja Virtain 140-660 litran jäteastioiden tyhjennyshintoihin esitetään 0,79-2,21 € hintojen korotusta per astiatyhjennys kunnasta ja keräysvälinetyypistä riippuen. Juupajoella ja Ruovedellä 140, 240, 360 ja 660 litran jäteastioiden tyhjennyshintoihin esitetään 0,28-1,86 € hintojen korotusta per astiatyhjennys kunnasta ja keräysvälinetyypistä riippuen. Pälkäneelle esitettävät korotukset ovat 140, 240, 360 ja 660 litran astioiden kohdalla 0,75-1,85 € per astiatyhjennys astiakoosta riippuen. Hämeenkyrössä ja Vesilahdella 140, 240, 360 ja 660 litran jäteastioiden tyhjennyshintoihin esitetään 0,76-2,06 € hintojen korotusta per astiatyhjennys kunnasta ja keräysvälinetyypistä riippuen. Pintakeräysastioiden kunta- ja astiakohtaiset tyhjennyshinnat on esitetty liitteessä 1.

Syväkeräyssäiliöiden tyhjennyshintoihin esitetään muutoksia koko toimialueelle siten, että hinta per tyhjennys laskee enimmillään 16,63 € ja nousee enimmillään 12,23 €, kunnasta ja astiakoosta riippuen. Syväkeräyssäiliöiden kunta- ja astiakohtaiset tyhjennyshinnat on esitetty liitteessä 1.  

Vaihtolavasäiliöiden osalta jätetaksassa määrätään säännönmukaisesti ainoastaan vaihtolavasäiliöiden perusmaksu- ja kuljetusosuus, mutta käsittelymaksuosuus on painoperusteinen, jolloin käsittelymaksu peritään tuotetun jätteen määrän mukaisesti. Vaihtolavasäiliöiden tyhjennyshintoihin esitetään muutoksia siten, että hinta per tyhjennys laskee enimmillään 90,56 € ja nousee enimmillään 56,00 € kunnasta ja astiakoosta riippuen. Vaihtolavasäiliöiden kunta- ja astiakohtaiset tyhjennyshinnat on esitetty liitteessä 1.

140 – 660 litran biojäteastioiden tyhjennyshintoihin esitetään muutoksia siten, että hinta per tyhjennys laskee enimmillään 3,18 € ja nousee enimmillään 1,25 € kunnasta ja astiakoosta riippuen. Biojätteen syväkeräyssäiliöiden tyhjennyshintoihin esitetään muutoksia siten, että hinta per tyhjennys laskee enimmillään 10,03 € ja nousee enimmillään 12,76 € kunnasta ja astiakoosta riippuen. Biojäteastioiden kunta- ja astiakohtaiset tyhjennyshinnat on esitetty liitteessä 1.

Pakkausjätteiden jätemaksut

Muovin ja kartongin keräykseen on aiemmasta poiketen lisätty pyörällisille pinta-astioille myös toinen maksuluokka. Enintään 240 litran astioiden tyhjennyshinnat ovat jatkossa alemmat kuin yli 240 litran astioiden tyhjennyshinnat. Maksuluokka enintään 240 litraiset astiat käsittää 140 ja 240 litran pinta-astiat ja maksuluokka enintään 770 litraiset astiat käsittää 360, 660 sekä 770 litran astiat. Muutos on tuotu taksaesitykseen siksi, että vastaavat tuotetun jätteen määrään suhteutetut maksuluokat ovat olleet jo aiemmin käytössä lasin ja metallin keräyksessä.

Kartonkipakkausten tyhjennyshintoihin koko toimialueelle esitetään 5,1-17,6 prosentin korotusta kunnasta ja astiakoosta riippuen. Muutosta perustellaan kuljetusurakkakustannusten muutoksella ja urakkasopimusten mukaisilla indeksikorotuksilla.

Metallin keräysastioiden tyhjennyshintoihin koko toimialueelle esitetään 7,0-13,2 prosentin korotusta kunnasta ja astiakoosta riippuen. Muutosta perustellaan kuljetusurakkakustannusten muutoksilla ja urakkasopimusten mukaisilla indeksikorotuksilla. Metallin keräysastioita tyhjennetään kuitenkin pääsääntöisesti hyvin harvoin, joten esitetyt hintamuutokset eivät aiheuta asukkaille merkittäviä muutoksia jätemaksuun. Astia- ja kuntakohtaiset tyhjennyshinnat koko toimialueelle on esitetty liitteessä 1.

Lasin keräysastioiden tyhjennyshintoihin koko toimialueelle esitetään 7,3-13,6 prosentin korotusta kunnasta ja astiakoosta riippuen. Muutosta perustellaan kuljetusurakkakustannusten muutoksilla ja urakkasopimusten mukaisilla indeksikorotuksilla. Lasin keräysastioita tyhjennetään metallin tavoin pääsääntöisesti hyvin harvoin, joten esitetyt hintamuutokset eivät aiheuta asukkaille merkittäviä muutoksia jätemaksuun. Astia- ja kuntakohtaiset tyhjennyshinnat koko toimialueelle on esitetty liitteessä 1.

Muovipakkausjätteiden keräysastioiden tyhjennyshintoihin koko toimialueelle esitetään 5,6 – 9,9 prosentin korotusta kunnasta ja astiakoosta riippuen. Korotusta perustellaan muovinkeräyksen kuljetuskustannusten muutoksilla ja urakkasopimusten mukaisilla indeksikorotuksilla. Astia- ja kuntakohtaiset tyhjennyshinnat koko toimialueelle on esitetty liitteessä 1.

Aluejätepisteen käyttäjän vuosimaksut

Kiinteistöille, joilta ei noudeta säännöllisesti yhdyskuntajätteitä, on osoitettu sekajätteen vastaanottopaikaksi aluejätepiste, johon saa viedä kerralla kohtuullisen määrän normaalissa asumisessa syntyvää jätettä. Aluejätepisteitä käyttäviltä kiinteistöiltä peritään vuotuinen jätemaksu kiinteistön käyttötarkoituksen ja asuinhuoneistojen tai vapaa-ajan asuntojen lukumäärän mukaan.

Aluejätepisteen käyttöön oikeuttava maksu on jokaisessa toimialueen kunnassa samansuuruinen. Taksaesitykseen on tuotuna uusina maksuluokkina aluejätepisteen vuosimaksut niille kiinteistöille, jotka kompostoivat biojätteensä tai ovat vapaaehtoisesti liittyneet biojätteen erilliskeräykseen. Maksuja on aiemman kolmen sijaan jatkossa kuusi eri luokkaa: vakinaisen asuinkiinteistön/huoneiston, yksin asuvan sekä vapaa-ajan asunnon maksuluokat. Vastaavasti niille kiinteistöille, jotka kompostoivat biojätteensä ja ovat ilmoittaneet siitä jätehuoltoviranomaiselle tai ovat liittyneet vapaaehtoisesti biojätteen erilliskeräykseen, esitetään uusiksi maksuluokiksi vakinaisen asuinkiinteistön/huoneiston, yksin asuvan sekä vapaa-ajan asunnon maksuluokat, joiden vuosimaksut ovat alemmat kuin niiden kiinteistöjen, jotka eivät erilliskerää tai kompostoi biojätteitään.

Vakituisen asuinkiinteistön/huoneiston vuosimaksuksi esitetään 122,69 € (alv 0 %), yksin asuvan vuosimaksuksi 81,47 € (alv 0 %) ja vapaa-ajan asunnon vuosimaksuksi 68,26 € (alv 0 %) vuodelle 2024.

Vastaavasti vakituisen asuinkiinteistön/huoneiston, jotka erilliskeräävät tai kompostoivat biojätteensä vuosimaksuksi esitetään 113,81 € (alv 0 %), yksin asuvan vuosimaksuksi 75,99 € (alv 0 %) ja vapaa-ajan asunnon vuosimaksuksi 63,55 € (alv 0 %) vuodelle 2024.

Aluejätepisteiden vuosimaksua esitetään korotettavan vuodelle 2024 noin 11,3-11,7 %. Aluejätepisteiden korotusesityksen taustalla ovat yleisen kustannusinflaation seurauksena perusmaksun korotusesityksen lisäksi aluejätepisteiden ylläpito- ja kuljetuskustannusten kustannustason nousu n.13,8 %, sekä käsittelykustannusten nousu n. 10,6 %.

Lisätöistä perittävät maksut

Jätehuoltopalveluihin liittyvistä lisätöistä perittäviin maksuihin esitetään pieniä euromääräisiä korotuksia kaikkien lisätyöluokkien osalta. Muutoksia perustellaan yleiskustannusten nousun mukaisilla indeksikorotuksilla sekä urakkakustannusten muutoksilla.

Pientuojien maksut

Jäteasemilla ja jätekeskuksissa vastaanotettaviin kotitalouksien pientuojamaksuihin esitetään korotuksia. Muutoksia esitetään, jotta käsittelyhinnat olisivat entistä kustannusvastaavampia. Enintään 2 m3:n sekajätekuorman vastaanottohintaan esitetään 2,42 euron (alv 0 %) korotusta ja enintään 4 m3:n sekajätekuormaan 4,84 euron (alv 0 %) korotusta. Uusiksi vastaanottohinnoiksi esitetään enintään 2 m3:n kuormalle 20,97 € (alv 0 %) ja 4 m3:n kuormalle 36,29 € (alv 0 %). Pientuojien sekajätteen minimimaksuun esitetään 1,61 euron korotusta (alv 0 %). Minimimaksu kattaa enintään 500 l vastaavan jätemäärän. Hinnan korotuksia perustellaan jätteen käsittelyssä ja vastaanotossa tapahtuneiden urakointikustannusten muutoksilla sekä yleisillä kustannusindeksimuutoksilla.

Puujätekuormien vastaanottohintoihin esitetään korotuksia. Muutoksia esitetään, jotta käsittelyhinnat olisivat entistä kustannusvastaavampia. Enintään 2 m3 puujätekuorman vastaanottohintaan esitetään 2,42 euron (alv 0 %) korotusta ja enintään 4 m3 vastaanottohintaan 4,84 euron (alv 0 %) korotusta. Kyllästetyn puun vastaanottohintaan esitetään 0,80 euron (alv 0 %) korotusta. Taksaan esitetty hinta on asetettu kustannusvastaavaksi toiminnan kustannuksiin nähden.

Maa-aineksen sekä betoni- ja tiilijätteen osalta pientuojamaksuihin esitetään 0,80 euron (alv 0 %) hinnan korotusta per kuorma. Muutoksia esitetään, jotta käsittelyhinnat olisivat entistä kustannusvastaavampia

Vuoden 2023 tapaan jäteasemilla ja jätekeskuksissa otetaan velvoituksetta erikseen lajiteltuna vastaan kotitalouksien materiaalina hyötykäyttöön kelpaavaa jätettä kuten paperia, pahvia, kartonkia, metallia ja lasipakkauksia. Veloituksetta otetaan vastaan myös kotitalouksien vaarallisia jätteitä, lukuun ottamatta yli 200 litran eriä öljyjä tai muita nesteitä, ja kotitalouksien sähkö- ja elektroniikkalaitteita. Lisäksi jätekeskuksissa otetaan veloituksetta vastaan erikseen lajiteltuna maatuvaa puutarhajätettä sekä risuja, oksia ja pieniä puunrunkoja enintään 2 m3:n eriä.

Kotitalouksien painoperusteisten jätemaksujen maksuperusteet (euroa/tonni) yli 4 m3 kuormien osalta on esitetty 54 §:ssä. Painoperusteisiin maksuihin esitetään 3,15 – 32,65 euron (alv 0 %) hinnankorotusta/tonni jätelajista riippuen. Hinnankorotuksia perustellaan jatkokäsittelyprosessin kustannusten muutoksella.

Repsikka noutopalvelun maksuperusteet on esitetty 55 §:ssä. Vuoden 2024 taksaesitykseen Repsikka noutopalvelulle esitetään yleiseen kustannusinflaatioon perustuvia korotuksia.

Jätetaksan ohjaavuus etusijajärjestyksen mukaiseen jätehuoltoon

Jätetaksalla pyritään jätelain 78 §:n mukaisesti kannustamaan etusijajärjestyksen mukaiseen jätehuoltoon. Tämä tarkoittaa sitä, että eri jätelajien jätehuollosta perittäviä maksuja voidaan porrastaa niin, että kierrätettävistä jätteistä peritään suhteessa pienempää maksua kuin energiana hyödynnettävistä jätteistä. Jätemaksujen on kuitenkin kokonaisuudessaan katettava jätteen tuottajien aiheuttamat kustannukset.

Biojätehuollon kustannuksia esitetään edelleen tuettavaksi jätetaksassa. Biojätehuollon tuki sisällytetään aiemmasta poiketen täysimääräisesti sekajätteen käsittelyhintaan, eikä perusmaksuosuudella jatkossa enää tueta biojätteen käsittelyä. Muutoksella pyritään motivoimaan biojätteen lajitteluun. Esitetty muutos laskee biojätteen astiatyhjennyshintoja, koska käsittelyosuutta ei ole enää mukana astiatyhjennyshinnoissa.

Myös aluejätepisteen käyttäjien hintaohjausta vahvistetaan biojätteen lajittelun tukemiseksi esittämällä taksaan edullisempaa vuosimaksua niille asiakkaille, jotka lajittelevat biojätteensä erilleen sekajätteestä.

Vuonna 2023 sekajätteen käsittelymaksu on ollut 90,00 eur/t. Sekajätteen käsittelymaksuksi vuodelle 2024 esitetään 120,00 eur/t sisältäen myös biojätteen käsittelymaksun. Korotusesityksen perusteena ovat yleinen kustannusinflaatio sekä biojätteen käsittelyhinnan sisällyttäminen sekajätteen käsittelyhintaan jätelain mukaisen etusijajärjestyksen vahvistamiseksi.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Toppila Anu, Jätehuoltopäällikkö, Anu.Toppila@tampere.fi

Jätetaksaesitys 1.1.2024 alkaen asetetaan julkisesti nähtäville 11.10 – 9.11.2023 toimialueen kuntien ilmoitustauluille julkiseen tietoverkkoon.

Asianosaisille varataan mahdollisuus lausua mielipiteensä asiasta 9.11.2023 mennessä.

Toimialueen kunnilta pyydetään lausuntoa jätetaksaesityksestä 9.11.2023 mennessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Suoniemi Jani, Jätehuoltosuunnittelija

Valmistelijan yhteystiedot


Jätehuoltosuunnittelija Jani Suoniemi, puh. 040 596 4737, etunimi.sukunimi@tampere.fi
 

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Jonna Koivumäki, puh. 040 124 1626, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Jätetaksan valmistelu

Jätehuoltolautakunta käsitteli kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaesitystä 4.10.2023 (§ 43) ja päätti asettaa sen julkisesti nähtäville 11.10.-9.11.2023. Lisäksi asianosaisille varattiin mahdollisuus jättää mielipiteitä taksaesityksestä. Toimialueen kunnilta pyydettiin myös lausuntoja asiasta.

Jätetaksaesitys oli julkisesti nähtävillä toimialueen kuntien ilmoitustauluilla julkisissa tietoverkoissa sekä alueellisen jätehuoltolautakunnan internetsivuilla.

Asian vireilläolosta on tiedotettu julkisen kuulutuksen, paikallislehdissä julkaistun lehti-ilmoituksen ja tiedotteen avulla.

Jätetaksaesityksestä jätetyt lausunnot

Esityslistan valmistumiseen mennessä lausuntonsa ovat jättäneet seuraavat kunnat (liite 2):

  • Hämeenkyrön kunnan elinympäristölautakunta
  • Ikaalisten kaupungin tekninen lautakunta
  • Lempäälän kunnan yhdyskuntalautakunta
  • Kangasalan kaupungin elinympäristölautakunta
  • Oriveden kaupungin tekninen lautakunta
  • Nokian kaupunginhallitus
  • Sastamalan kaupungin tekninen lautakunta
  • Vesilahden kunnan rakennus- ja ympäristölautakunta
  • Ylöjärven kaupungin tekninen lautakunta
  • Virtain kaupungin teknisten palveluiden lautakunta
  • Pälkäneen kunnan tekninen lautakunta.

 

Lempäälän kunnan yhdyskuntalautakunnan mukaan taksaan on sisällytetty tarpeellisia muutoksia, joilla pyritään motivoimaan biojätteen lajitteluun. Biojätehuollon tuki sisällytetään aiemmasta poiketen täysimääräisesti sekajätteen käsittelyhintaan. Esitetty muutos laskee biojätteen astiatyhjennyshintoja, koska käsittelyosuutta ei ole enää mukana astiatyhjennyshinnoissa. Myös aluejätepisteen vuosimaksut ovat alemmat niille kiinteistöille, jotka kompostoivat biojätteensä tai ovat vapaaehtoisesti liittyneet biojätteen erilliskeräykseen.

Lempäälän kunta pitää hyvänä uutena elementtinä taksaesitykseen tuotua kiinteistökohtaisiin lisätöihin kuuluvaa jäteastian täyttöasteen seurantapalvelua. Tarjottuun palveluun perustuen on mahdollista seurata syntyviä jätemääriä mm. kuntien hallinto- ja palvelutoiminnan kiinteistöissä sekä seurannan perusteella tarvittaessa kehittää kierrätystä ja muuttaa jäteastioiden tyhjennysväliä.

Lempäälän kunta pitää myös tärkeänä, että jätekeskuksissa otetaan edelleen veloituksetta vastaan erikseen lajiteltuna maatuvaa puutarhajätettä sekä risuja, oksia ja pieniä puunrunkoja enintään 2 m3:n eriä. Tämä luo osaltaan edellytykset sille, että puutarhajätteet päätyvät asianmukaiseen käsittelyyn ja hyötykäyttöön.  

Oriveden teknisen lautakunnan mukaan taksaesitykset eivät saisi nousta radikaalisti, jotta kaikki sellainen jäte, joka kuuluisi kaatopaikoille, jäteasemille ja jätepisteisiin, ei kulkeutuisi tai jäisi jätemaksujen korkeiden maksujen takia luontoon ja ettei laittomia kaatopaikkoja näin syntyisi. Muilta osin teknisellä lautakunnalla ei ole huomautettavaa taksaesityksestä.

Ikaalisten teknisen lautakunnan mukaan hinnankorotusten tulisi olla sellaisia, että ne houkuttelisivat jätteiden toimituksen asianmukaiseen paikkaan. Teknisen lautakunnan mukaan myös biojätteen kompostoinnin vaikutuksesta taksaan on hyvä informoida asiakkaita.

Muiden kuntien lausunnoissa ei ollut lausuttavaa tai huomautettavaa jätetaksaesityksestä. Vastineet annettuihin lausuntoihin on esitetty liitteessä 4.

Jätetaksaesityksestä jätetyt mielipiteet (liite 3)

Kuntalaismielipiteessä tuodaan esille, että asukkaiden kannustamista kierrätykseen sekajätteen jätehuoltomaksuja nostamalla pidetään kannatettavana. Kierrätyksen lisääntyessä sekajäteastia täyttyy entistä vähemmän, jolloin jäteastian tyhjennysväliä voidaan pidentää. Tyhjennysväliä pidentämällä jätehuollon kokonaismaksu kiinteistön omistajalla pysyy samalla tasolla tai saattaa jopa laskea, joka kannustaa entisestään lisäämään kierrätystä. Mielipiteessä tuodaan lisäksi esiin, että Pirkanmaan Jätehuolto Oy ei tällä hetkellä mahdollista 3 viikon tyhjennysväliä sekajäteastioille. Mielipiteen mukaan olisi tärkeää, että myös 3 viikon keräysväli mahdollistettaisiin, koska 4 viikon tyhjennysväli on omakotitaloissa usein liian pitkä. Jätehuoltolautakuntaa pyydetään harkitsemaan 3 viikon tyhjennysvälin mahdollistamista osana asiakasmaksujen tarkastamista.

Vastine annettuun mielipiteeseen on esitetty liitteessä 4.

Jätehuoltolautakunnan edellisen käsittelyn jälkeen tehdyt muutokset jätetaksaan

Alueellisen jätehuoltolautakunnan 4.10.2023 (§ 43) käsittelyn jälkeen Pirkanmaan Jätehuolto Oy on toimittanut jätehuoltolautakunnalle kirjeen, jossa esitetään pientuojien painoperusteisiin jätemaksuihin muutosta risujen ja oksien vastaanottomaksun osalta.

Alkuperäisestä jätetaksaesityksestä poiketen pientuojien painoperusteisten risujen ja oksien vastaanottomaksua esitetään poistettavaksi. Muutosesityksen mukaan peräkärrykuormien lisäksi myös painoperusteisten risujen ja oksien toimittaminen jätekeskuksiin olisi jatkossa asiakkaille maksutonta. Muutosta perustellaan sillä, että Nokian Koukkujärvellä sijaitsevassa biokaasulaitoksessa tarvitaan aiemmin arvioitua enemmän haketta biokaasuprosessin tukiaineeksi. Mikäli oksia ja risuja ei saada kerättyä jätekeskuksissa riittävästi ja tuotettua hakkeeksi, joudutaan sitä hankkimaan lisäksi kaupallisilta toimijoilta, josta aiheutuu ylimääräisiä kustannuksia. Asukkaiden näkökulmasta katsottuna esitetty muutos on positiivinen.

Pirkanmaan Jätehuolto esittää lisäksi, että kiinteistökohtaisiin lisätöihin (§ 26) kuuluvaan vapaaehtoiseen jäteastian täyttöasteen seurantapalveluun tehdään tarkentava muutos siten, että lisäpalvelun yksikköhinta kattaa kiinteistöllä kaikkien tietyn jätelajin jäteastioiden täyttöasteen seurannan ja raportoinnin niiden täyttöasteesta keskiarvona/tyhjennyskerta. Aiemman esityksen mukaan lisäpalvelun yksikköhinta oli määritelty astiakohtaisesti raportoituna/tyhjennyskerta. Muutosta perustellaan sillä, että Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n välisessä täyttöasteen seurantapalvelun koehankkeessa on havaittu tietyn jätelajin astioiden täyttöasteen seurannan ja raportoinnin olevan tarkoituksenmukaisempaa kokonaisuutena. Esitetty muutos on asiakkaiden näkökulmasta positiivinen ja aiemmin esitettyä edullisempi, silloin kun tietyn jätejakeen astioita on kiinteistöllä useampi kuin yksi.

Jätehuoltomääräysten päivittämisen vuoksi Pirkanmaan Jätehuolto Oy esittää myös, että kiinteistökohtaisiin lisätöihin (§ 26) lisätään hinnasto tuhoutuneesta tai kadonneesta Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n kiinteistölle toimittamasta käsin siirrettävästä jäteastiasta. Korvausmaksun lisääminen taksaan liittyy jätehuoltomääräysten muutokseen, jolla pyritään selventämään kiinteistön haltijan vastuuta tämän hallinnassa olevien jäteyhtiön astioiden asianmukaisesta käytöstä jätehuoltomääräysten mukaisesti. Korvausmaksua ei peritä keräysvälineen normaalista kulumisesta tai jäteyhtiön urakoitsijan aiheuttamista vahingoista. Jätetaksaan esitetään lisättäväksi myös kohta, että mikäli Pirkanmaan Jätehuolto Oy toimittaa kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa kiinteistölle jätehuoltomääräysten mukaisen käsin siirrettävän jäteastian turhaan kiinteistön haltijasta johtuvasta syystä, peritään jäteastian pois noutamisesta lisämaksu jätetaksassa määriteltyä tuntiveloitushintaa soveltaen. Muutosta esitetään selventämään kiinteistön haltijan vastuuta jätehuoltomääräysten muutokseen ja ilmoittamaan esimerkiksi kiinteistöllä tapahtuvasta biojätteen kompostoinnista jätehuoltoviranomaiselle, jotta biojäteastiaa ei toimiteta kiinteistölle turhaan.

Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n esitykset on huomioitu nyt hyväksyttävänä olevassa jätetaksassa.

Maksumuistutukset ja jätetaksan voimaantulo

Jätelaki säätelee jätemaksuja koskevien maksumuistutusten käsittelyä. Jätehuoltoviranomainen voi jätelain 81 §:n mukaisesti kohtuullistaa jätemaksua, mikäli taksan mukaista maksua on pidettävä kohtuuttoman suurena tai pienenä. Maksuvelvollisella on oikeus tehdä 14 päivän kuluessa jätelaskun saamisesta kirjallinen muistutus asiasta kunnan jätehuoltoviranomaiselle.

Jätetaksaa esitetään astuvaksi voimaan, vaikka sen hyväksymistä koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta. Taksa on voimassa toistaiseksi, kunnes eri päätöksellä toisin määrätään.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Toppila Anu, Jätehuoltopäällikkö

Liitteenä 1 oleva kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa hyväksytään käyttöönotettavaksi toimialueen kunnissa.

Jätetaksa tulee voimaan 1.1.2024 mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Alueellisen jätehuoltolautakunnan 7.12.2022 § 48 hyväksymä jätetaksa kumotaan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Nadia Hamidi saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana. Pasi Mäkinen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana.

Tiedoksi

Toimialueen kunnat, kuulutus, Pirkanmaan Jätehuolto Oy.

Muutoksenhaku

Valitusosoitus

 Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

 Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa  (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa muutosta hakea myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle:

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna
faksi: 029 56 42269
sähköposti: hameenlinna.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valituskirjelmä

Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
 - valittajan nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero
 - päätös, johon haetaan muutosta
 - miltä osin päätöksestä valitetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- vaatimuksen perusteet
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan

Valituskirjelmään on liitettävä
 - päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
 - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
 - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Valituskirjelmän toimittaminen

Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle. Valituskirjelmän tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukiolon päättymistä. Valituskirjelmän lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 270 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.