Tampereen nuorisovaltuusto, kokous 13.1.2024
Pöytäkirja on tarkastettu
Valmistelijan yhteystiedot
Nuoriso-ohjaaja Jenna Naukkarinen, puh. 050 385 0222, etunimi.sukunimi@tampere.fi
Lisätietoja päätöksestä
Nuoriso-ohjaaja Jenna Naukkarinen, puh. 050 385 0222, etunimi.sukunimi@tampere.fi
Perustelut
Tampereen keskustaa uudistetaan kaupunginhallituksen hyväksymän keskustan kehittämisohjelman mukaisesti ja kaupunkistrategiaa toteuttaen. Kehittämistyötä on vuodesta 2011 saakka koordinoinut, edistänyt ja toimeenpannut Viiden tähden keskusta -kehitysohjelma.
Keskustaa uudistetaan koko kaupunkiorganisaation voimin, yhteistyössä laaditun, laajan toimintasuunnitelman pohjalta. Kehittämisohjelmassa kuvataan muun muassa keskustan kehittämisen visio, konsepti ja tavoitteet sekä toimenpiteet tuleville aina vuoteen 2040 saakka!
Kehitysohjelmaan toivotaan mukaan nuorisovaltuuston edustaja ja varaedustaja.
Päätös
Edustajaksi Viiden tähden keskusta –kehitysohjelmaan vuodeksi 2024 valittiin Rasmus Riikonen ja varaedustajaksi Eetu Hukkanen.
Kokouskäsittely
Ehdolle tehtävään asettui kaksi henkilöä.
Ratkaistiin sopuvaalilla edustajaksi Rasmus Riikonen ja varaedustajaksi Eetu Hukkanen.
Tiedoksi
Valitut, Jenna Naukkarinen
Muutoksenhaku
Oikaisuvaatimusta tai valitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:
-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
-varhaiskasvatuslain 57 §:n mukaista huomautusta tai huomion kiinnittämistä (Varhaiskasvatuslaki 63 § 2 mom.)