Kaupunginhallitus, kokous 29.4.2024

Lataa  Kuuntele 

§ 186 Tampereen kaupungin jatkaminen DigiOne-hankkeessa 

TRE:6049/00.01.05/2023

Valmistelija

  • Savisaari Lauri, Johtaja
  • Nikkilä Maria, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Sivistyspalvelujen palvelualueen johtaja Lauri Savisaari, puh. 040 801 6081 ja johtaja Maria Nikkilä, puh. 040 581 1477, etunimi.sukunimi@tampere.fi 

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Elina T Nikkilä, puh. 040 801 6102, etunimi.t.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus käsitteli 18.12.2023 § 522 Tampereen jatkamista DigiOne-hankkeessa ja päätti hyväksyä DigiOne-hankkeessa jatkamisen ja jatkorahoituksen seuraavin perusteluin:

  • Päätös on ehdollinen siten, että se edellyttää vastaavan päätöksen myös kaikilta muilta DigiOnessa mukana olevilta kaupungeilta.
  • Lisäksi Tampere arvioi, ovatko hankkeessa tapahtuvat korjaustoimenpiteet riittäviä, ja tekee erillisen päätöksen hankkeessa jatkamisesta 30.4.2024 mennessä.


DigiOne-hankkeessa on tehty alkuvuoden aikana kehittämistoimenpiteitä, jotka perustuvat Deloitten vuoden 2023 lopulla laatiman ulkopuolisen arvion suosituksiin. Kehittäminen on suuntautunut hankkeen päätöksentekoon, kehitysmalliin ja laajuuden hallintaan. Lisäksi hankkeeseen on palkattu projektijohtamisen asiantuntija, joka on tuonut ryhtiä projektikäytäntöihin. Oikean suuntaisista kehittämistoimista huolimatta hankkeen arviot jäljellä olevasta työmäärästä ja ensimmäisen version valmistumisajankohdasta ovat muuttuneet jatkuvasti. Kaupunginhallitukselle esitetystä aikataulusta 10/2024 on siirrytty arvioon, jossa ensimmäinen pilotoitava versio valmistuisi testattavaksi 5/2025, ja kaupungit voisivat aloittaa sen käyttöönotot testausten valmistuttua 8/2025. Varsinainen pilotointi Tampereella Ahvenisjärven koulussa olisi tarkoitus aloittaa 10/2025. Suunnitelman toteutumiseen liittyy merkittäviä epävarmuuksia.

Deloitte on tehnyt (15.4.2024) Espoon ja Tampereen kaupunkien tilaamat kaksi katselmointia: DigiOne integraatioarkkitehtuuri ja -toteutus sekä DigiOne-hankkeen uudelleenkatselmointi. Arkkitehtuurikatselmointi osoittaa, että arkkitehtuurisuunnitelmassa on huomattavia puutteita ja hankkeen uudelleenkatselmointi osoittaa, että hankkeen esitykset aikataulusta ja budjetista eivät ole luotettavia. Käyttäjätestauksista saatu palaute on ollut pääosin positiivista. DigiOnen kehittäminen tulee vaatimaan Tampereen arvion mukaan lisärahoitusta jo myönnetyn lisäksi, jotta sillä pystytään korvaamaan nykyiset järjestelmät.

DigiOnen jatkamiseen nykymuodossa liittyy niin huomattavia riskejä, että hankkeen ohjausryhmä totesi 18.4.2024 kokouksessaan hankkeen jatkamisen edellyttävän sen uudelleenmuotoilua. Hankkeessa eniten parannusta vaativat kehityskohteet ovat DigiOnen tekninen arkkitehtuuri, järjestelmän eri osien ja kaupungin muiden tietojärjestelmien väliset integraatiot ja järjestelmäkehityksen kokonaisvastuut. Mukana olevat kaupungit pyrkivät valmistelemaan seuraavan kuukauden aikana yhteisen ehdotuksen muutoksista, joilla hanke pystyy korjaamaan toimintaansa.

Yhteistyösopimus mahdollistaa kaupungeille irtaantumisen DigiOnesta toukokuun 2024 loppuun mennessä. Vastaava päätös on myös Espoon kaupunginhallituksen käsittelyssä 29.4.2024.

Liitteet ovat salassa pidettävä lain viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999 24 §:n 1 momentin 20-kohdan perusteella.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Kaupunginhallituksen 18.12.2023 § 522 määräaikaisena tekemä päätös jatkaa DigiOne-hankkeessa sekä hyväksyä sopimusmuutos ja jatkorahoitus, raukeaa, ellei hankkeen uudelleenmuotoilussa löydetä ratkaisuja ulkopuolisissa arvioinneissa esitettyihin haasteisiin 31.5.2024 mennessä.

Päätös DigiOne-hankkeessa jatkamisesta tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi 31.5.2024 mennessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

  • Laura Klami ilmoitti olevansa esteellinen asian käsittelyyn. Esteellisyys todettiin hallintolain 28 §:n 5) kohdan perusteella ja hän poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Lauri Savisaarelle sekä johtaja Maria Nikkilälle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

Tiedoksi

Vantaan kaupunki/Kirsi Lehto, Lauri Savisaari, Maria Nikkilä, Arto Kahila, Kristiina Järvelä, Ville Raatikainen, Mari Aalto/lukiokoulutus

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.