Perustelut
Opetus- ja kulttuuriministeriö on kirjeellään 10.9.2025 (VN/27510/2025) tiedottanut erityisiin koulutustehtäviin liittyvien valtakunnallisten kehittämistehtävien hakemisen mahdollisuudesta. Haku päättyy 17.10.2025. Päätökset valtakunnallisista kehittämistehtävistä tehdään marraskuun 2025 loppuun mennessä ja ne tulevat voimaan 1.1.2026. Tehtävät myönnetään kuuden vuoden määräajaksi. Haettavat kehittämistehtävät ovat kuvataide, musiikki, urheilu, kielet, luonnontieteet, matematiikka sekä yrittäjyys ja liiketoiminta.
Valtakunnallinen kehittämistehtävä on kytköksissä erityiseen koulutustehtävään, joten se voidaan myöntää vain koulutuksen järjestäjälle, jolla on jo erityinen koulutustehtävä. Lukion erityinen koulutustehtävä tarkoittaa opetusta, jossa painotetaan yhtä tai useampaa oppiainetta tai opintokokonaisuutta, ja jonka toteuttamiseksi koulutuksen järjestäjällä on mahdollisuus poiketa lukiokoulutuksen valtakunnallisesta tuntijaosta.
Nykyiset järjestämisluvat voimassa olevan lainsäädännön mukaisiin erityisiin koulutustehtäviin myönnettiin vuonna 2017. Nämä tehtävät tulivat voimaan 1.8.2018 ja ovat voimassa toistaiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Tampereen kaupungin lukioihin valtakunnallisia erityistehtäviä seuraavasti:
Pyynikin lukio (ent. Hatanpään lukio), musiikki ja musiikkiteatteri
Sammon keskuslukio, urheilu
Tammerkosken lukio, kuvataide ja design
Tampereen lyseon lukio, IB-linja
Tampereen klassillinen lukio, luonnontiede
Tampereen kaupungin lukiokoulutus hakee Sammon keskuslukiolle urheilupainotteisen opetuksen valtakunnallista kehittämistehtävää ja Tammerkosken lukiolle kuvataidepainotteisen opetuksen kehittämistehtävää 1.1.2026 lukien.
Sammon keskuslukiolla on ollut urheilun erityinen koulutustehtävä vuodesta 1994 alkaen ja Tammerkosken lukiolla kuvataiteen erityinen koulutustehtävä vuodesta 1997 alkaen. Näissä erityistehtävissä kaupungilla on pisimmät perinteet. Urheilu ja kuvataide ovat osa kasvavaa elämystaloutta ja tukevat kaupunkien elinvoimaisuutta. Ne rikastuttavat kaupunkiympäristöä ja kaupunkilaisten arkea sekä lisäävät kaupungin vetovoimaa.
Valtakunnalliset kehittämistehtävät eivät aiheuta lisämäärärahan tarvetta lukiokoulutuksessa.
Urheilun valtakunnallinen kehittämistehtävä
Tampereella on vuosittain 5 miljoonaa tapahtumakävijää ja urheilutapahtumat ovat keskiössä. Tampereen pitkäjänteinen työskentely suurtapahtumien haussa on vahvaa ja näkyy poikkeuksellisen monipuolisina kansallisina ja kansainvälisinä verkostoina erilaisiin urheilun seuroihin, lajiliittoihin ja etujärjestöihin.
Tampereella on laaja-alainen liikuntainfrastruktuuri ja viime vuosien investoinnit muun muassa Tammelan jalkapallostadioniin, Nokia Areenaan, Kaupin pesäpallostadioniin, koulujen sisäliikuntaolosuhteisiin ja retkeilyolosuhteisiin ovat nostaneet kaupungin monialaisena liikunta- ja urheilukaupunkina uudelle tasolle. Tuleva Hakametsän monialainen urheilukampus, jossa yhdistyvät liikunta, valmennus, huippu-urheilu ja opiskeluympäristö luovat pian kaupunkiin valtakunnallisesti ja kansainvälisesti kiinnostavan urheilu- ja liikuntakeskittymän.
Tampereella on ainutlaatuinen mahdollisuus rakentaa koulutuksen, tutkimuksen ja urheilun ekosysteemi, joka toimii suomalaisen urheilun tiedon kehittäjänä, kouluttajana ja toteuttajana. Sammon keskuslukio voisi toimia tämän ekosysteemin koulutuksellisena ytimenä, yhdistäen urheilun ja oppimisen uusimmat käytännöt ja tutkimustiedon. Lukiossa tapahtuvat opiskelut linkitetään muiden koulutuslaitosten kanssa ja yhteistyö tapahtuisi Hakametsä Sport Campuksella (TAMK, Haaga-Helia, Tampereen Yliopisto, Tredu, TAKK, Varalan Urheiluopisto).
Urheilun valtakunnallisen kehittämistehtävän hyödyt Tampereelle:
- Vahvistaisi kaupungin asemaa urheilun ja koulutuksen innovatiivisena kehittäjänä ja edelläkävijänä
- Mahdollistaisi urheilijoiden kaksoisuran tukemisen entistä systemaattisemmin
- Loisi lisää rajapintoja oppilaitosten, urheiluseurojen ja korkeakoulujen välille
- Tukisi Hakametsä Sport Campuksen ja Tampereen Urheiluakatemian strategisia tavoitteita
Urheilun valtakunnallinen kehittämistehtävä tukisi kaupungin liikuntakasvatuksen ja urheiluvalmennuksen jatkuvuutta ja vahvistaisi Tampereen asemaa urheilun koulutuksen, valmennuksen ja tapahtumien veturina.
Kuvataiteen valtakunnallinen kehittämistehtävä
Tampereella on erinomaiset edellytykset kehittää kulttuurikasvatuksen aseman vahvistamista paikallisesti, seudullisesti ja valtakunnallisesti.
Panostukset kulttuuritilojen kehittämiseen, kuten Tampereen taidemuseon uudisrakennus ja Nekalan kulttuurikeskus sekä Sara Hildénin Taidemuseon tilaratkaisujen selvitystyö, vahvistavat kuvataiteen asemaa sekä yleisön että ammattilaisten näkökulmasta. Kuvataiteen vahva rooli tukee kaupungin strategisia tavoitteita kulttuurisen monimuotoisuuden, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisessä. Tampereen julkinen taide, galleriat ja kulttuuritapahtumat luovat elävää kaupunkitilaa, jossa nuoret voivat oppia ja osallistua. Vuonna 2024 Tampereella oli 34 vaihtuvaa kuratoitua taidenäyttelyä ja tämän lisäksi pienemmissä gallerioissa on vuosittain kymmeniä muita taidenäyttelyitä. Vuosittain Tampereen taidemuseo julkistaa Vuoden nuoren taiteilijan, jonka näyttely mahdollistetaan taidemuseolla.
Tammerkosken lukiolla on verkostoja ja verkosto-osaamista, mikä mahdollistaa kulttuurikasvatuksen vahvistamisen ja kehittämisen kuvataideopetuksessa ja verkostoitumisen edistämisen kuvataideopetuksen kentällä. Tammerkosken lukio voi kehittää verkosto-osaamista edelleen niin taiteen perusopetuksen kuin korkeakoulujenkin kanssa. Tammerkosken lukion pitkät perinteet kansainvälisessä yhteistyössä mahdollistavat kansainvälisen osaamisen hyödyntämisen. Yhteistyöverkostot ja vahva pedagoginen osaaminen tukevat luovuuden kehittämistä tulevaisuuden työelämätaitona.
Kuvataiteen valtakunnallisen kehittämistehtävän hyödyt Tampereelle:
- Vahvistaisi kaupungin asemaa luovien alojen innovatiivisena kehittäjänä ja edelläkävijänä
- Mahdollistaisi kuvataiteen oppimisen polkua Tampereella entistä systemaattisemmin
- Loisi lisää rajapintoja oppilaitosten, yhdistysten, museoiden ja korkeakoulujen välille
- Tukisi kaupunkilaisten hyvinvointia ja elämäniloa vahvistavien strategisten tavoitteiden toteuttamista
Kuvataiteen valtakunnallinen kehittämistehtävä tukisi kaupungin kulttuurikasvatuksen jatkuvuutta ja vahvistaisi Tampereen asemaa luovan osaamisen keskuksena. Se tarjoaisi nuorille mahdollisuuksia kehittää visuaalista ilmaisua ja kulttuurista lukutaitoa osana yleissivistävää koulutusta ja olisi luonteva osa kaupungin luovien alojen elinkeino- ja kulttuuripoliittista pitkäjänteistä kehittämistä.
Tampereen kaupungin hallintosäännön (2.9.2025) 20 § mukaisesti elinvoima- ja osaamislautakunnan tehtävänä on järjestää osaamisen ja elinkeinojen edistämisen palvelut, joita ovat toisen asteen koulutus sekä osaamisen, elinkeinojen, työllisyyden ja yrittäjyyden edistäminen.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
Tampereen kaupunki hakee lukiokoulutuksen järjestämisluvan muutoksella Opetus- ja kulttuuriministeriöltä Sammon keskuslukiolle urheilupainotteisen opetuksen valtakunnallista kehittämistehtävää ja Tammerkosken lukiolle kuvataidepainotteisen opetuksen kehittämistehtävää 1.1.2026 lukien. Elinvoima- ja osaamislautakunta valtuuttaa lukiokoulutuksen johtajan lähettämään järjestämisluvan muutoshakemuksen Opetus- ja kulttuuriministeriölle.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.