Perustelut
Tampereen kaupunki omistaa Tuomi Logistiikka Oy:n osakkeista 29,11 prosenttia (äänivalta 29,20 %). Tuomi Logistiikka on Pirkanmaan hyvinvointialueen tytäryhtiö (omistus 57,06 %). Tuomen tilikauden 2025 liikevaihto oli 179,1 milj. euroa (vuonna 2024: 181,1milj. euroa) ja tilikauden voitto 2,6 milj. euroa (vuonna 2024: 0,9 milj. euroa).
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on ilmaissut tahtotilansa ostaa Tuomi Logistiikka Oy:n osakkeita Tampereen kaupungilta 169 694 kappaletta. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue haluaa nostaa omistusosuuttaan Tuomesta hankintalain mahdollisen muutoksen ja vahvan toiminnallisen perusteen vuoksi. Tällä hetkellä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle hankitaan Tuomelta hoitotarvikkeita noin 11,7 milj. eurolla vuodessa. Koko YTA:n yhteishankinnan määrä on noin 200 milj. euroa ja Tuomi Logistiikka Oy:n merkitys on siinä kasvava. Tuomi Logistiikka Oy on näin ollen keskeinen osa Sisä-Suomen yhteisen hankintastrategian toimeenpanoa.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen tahtotila on tiedotettu konsernijaostolle omistajaohjauksen ajankohtaisissa asioissa kokouksessa 14.4.2026. Osakekaupan jälkeen Tampereen kaupungin omistus Tuomesta tulee olemaan noin 19,17 prosenttia. Osakekaupasta tuloutuu 1 359 248,94 euron myyntivoitto.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus on kokouksessaan 27.4.2026 hyväksynyt osakekaupan ja liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen (Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus 27.4.2026 § 126 Tuomi Logistiikka Oy osakkeiden hankkiminen).
Kauppahinta Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen kanssa Tuomi Logistiikka Oy:n vuoden 2025 tilinpäätöksen mukainen osakkeiden substanssiarvo, eli 1 528 942,94 euroa. Substanssiarvo (nettoarvo/omaisuusarvo) on yrityksen varojen ja velkojen erotus, joka kuvaa yrityksen velatonta varallisuutta. Substanssiarvo lasketaan vähentämällä taseen varoista (käypään arvoon arvostettuna) kaikki velat. Tuomi Logistiikka Oy:n osakkeen substanssiarvo tilinpäätöksen 2025 mukaan on 9,01 euroa/osake. Osakkeen matemaattinen arvo ja osakkeen käypä arvo lasketaan jakamalla varallisuus ulkona olevien osakkeiden lukumäärällä. Yhtiön hallussa olevia omia osakkeita ei oteta huomioon jaettaessa yhtiön nettovarallisuutta osakkeiden lukumäärällä.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue omistaa tällä hetkellä 1 000 kappaletta Tuomi Logistiikka Oy:n osakkeita ja hinta omistusosuuden kasvattamisesta 10 prosenttiin muodostuu seuraavasti:
Tuomi Logistiikka Oy:n osakkeiden yhteismäärä: 1 706 931 kpl
Vaatimus 10 %, kpl 170 694
Uusi omistusosuus 10,00005 %
Nykyiset osakkeet, kpl 1 000
Ostettava lisää, kpl 169 694
Substanssiarvo 31.12.2025
e/osake 9,01
Yhteensä 1 528 942,94
Fimlab Laboratoriot Oy on Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen tavoin ilmaissut tahtotilansa ostaa Tuomi Logistiikka Oy:stä osakkeita niin, että Fimlab Laboratoriot Oy saa 10 prosentin omistuksen Tuomi Logistiikka Oy:stä. Tampereen kaupunki on keskustellut asiasta Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa ja Fimlab Laboratoriot Oy:lle esitetään myytäväksi seitsemän (7) prosenttia Tampereen omistamista Tuomi Logistiikka Oy:n osakkeista. Pirkanmaan hyvinvointialue tulee vastaavasti myymään Fimlab Laboratoriot Oy:lle kolme (3) prosenttia omistamistaan Tuomi Logistiikka Oy:n osakkeista. Kauppahinnan perusteena on osakkeiden substanssiarvo eli osakkeet myydään samoin periaatteiden mukaisesti kuin Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle.
Fimlab Laboratoriot Oy omistaa tällä hetkellä 1 295 osaketta Tuomi Logistiikka Oy:stä (omistusosuus 0,08 %). Fimlab Laboratoriot Oy ostaa 119 485 kappaletta Tuomi Logistiikka Oy:n osakkeita Tampereen kaupungilta hintaa 9,01 euroa/kappale. Kauppahinta on näin ollen yhteensä 1 076 559,85 euroa.
Molempien tahojen kanssa solmittavat kauppakirjat ovat asian liitteenä.
Hallintosäännön (2.9.2025) 15.2 §:n 6. kohdan mukaan konsernijaosto päättää yhtiön tai yhteisön perustamisesta, purkamisesta sekä osakkeiden ostamisesta, merkitsemisestä ja myymisestä lukuun ottamatta konserniohjeessa määriteltyjä, strategisesti tai taloudellisesti merkittäviä yhtiöitä. Näin ollen osakkeiden myynnistä päättää konsernijaosto.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja
1) Tuomi Logistiikka Oy:n osakkeiden myynti Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle hyväksytään liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisesti. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle myydään 169 694 kappaletta Tuomi Logistiikka Oy:n osakkeita hintaan 9,01 euroa / kappale.
Konsernijohtaja oikeutetaan tekemään vähäisiä muutoksia ja teknisluonteisia korjauksia kauppakirjaan.
2) Tuomi Logistiikka Oy:n osakkeiden myynti Fimlab Laboratoriot Oy:lle hyväksytään liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisesti. Fimlab Laboratoriot Oy:lle myydään 119 485 kappaletta Tuomi Logistiikka Oy:n osakkeita hintaa 9,01 euroa / kappale.
Konsernijohtaja oikeutetaan tekemään vähäisiä muutoksia ja teknisluonteisia korjauksia kauppakirjaan.
Kauppakirjojen vastuuhenkilöksi nimetään rahoituspäällikkö Saara Unnanlahti.