Kaupunginhallituksen konsernijaosto, kokous 21.6.2022

Lataa  Kuuntele 

§ 67 Raportti Tampereen kaupungin tytär- ja osakkuusyhtiöiden toiminnasta vuodelta 2021 

TRE:4575/02.02.01/2022

Valmistelija

  • Vuojolainen Arto, Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Controller Sami Suojanen, puh. 040 801 6656, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Raportti Tampereen kaupungin tytär- ja osakkuusyhtiöiden toiminnasta vuodelta 2021 on järjestyksessään kahdeksastoista yhtiöiden toiminnasta koottu vuosiraportti. Raportissa esitetään yhtiöiden perustietojen lisäksi keskeisiä tapahtumia ja tuloksia vuoden 2021 tilinpäätösanalyysina. Tiedot perustuvat valtaosin yhtiöiden tilinpäätöksiin ja toimintakertomuksiin. Kunkin yhtiön talouden kehittymisestä esitetään lisäksi tunnuslukuanalyysi.

Tunnuslukujen tulkinnassa on otettava huomioon toiminnan luonne. Kuntaomisteiset yhtiöt jakautuvat liiketoiminta-ajatuksensa mukaan karkeasti kahteen ryhmään. Kaupungin omistamilla ns. toiminnallisilla yhtiöillä on kunnallinen, seudullinen tai sosiaalinen palvelutehtävä. Näiden yhteisöjen toimintaa ei harjoiteta pelkästään liiketaloudellisista lähtökohdista, vaikka niilläkin tavoitteena on kattaa kulunsa ja kehittyä oman tulorahoituksen turvin. Toisessa kategoriassa ovat liiketoiminnalliset yhtiöt, jotka toimivat kilpailluilla markkinoilla. Näille yhtiöille on asetettu selkeä taloudellinen tuottovaatimus. Myös tavoiteasetanta ja liiketoiminnan tuloksellisuuden vertailu on markkinalähtöistä.

Kaupunginvaltuuston tytäryhteisöille asettamien tavoitteiden toteutuminen vuonna 2021 on raportoitu Tampereen kaupungin konsernitilinpäätöksen yhteydessä, jossa konsernin toimintaa on myös analysoitu tunnuslukujen pohjalta. Konsernijaosto käsitteli vuoden 2021 toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumista 22.3.2022 § 31.

Tytär- ja osakkuusyhtiöraportin yhtenä keskeisenä havaintona on, että kaupungin tytäryhteisöjen maksamien osinkojen määrä pysyi vakaana, vaikka koronapandemia heitti edelleen varjonsa useiden kaupunkikonsernin yhtiöiden toimintaan. Itse asiassa osinkotulot kasvoivat hieman vuotta aiemmasta ja vuoden 2021 tuloksista maksetuilla osinkotuloilla on selkeä merkitys kaupungin taloudelle. Osinkoina tullut 25,19 milj. euron tulo vastaa noin 0,5 veroprosenttiyksikköä. Osinkotavoitteella vahvistetaan myös kaupungin omistajapoliittista linjausta koskien yhtiöiden pääoman tuottotavoitetta. Kaupungin saamien osinkojen kovin kasvu on ohi, mutta osinkosumman arvioidaan pysyvän jatkossakin 25-30 milj. euron tuntumassa. Aiempien vuosien tapaan suurin osingonmaksaja vuodelta 2021 oli Tampereen Sähkölaitos Oy 20,0 milj. euron osingoilla.

Vuonna 2021 tytäryhteisöjen yhteenlaskettu liikevaihto ylitti miljardi euroa ensimmäisen kerran historiassa. Kylmä talvi ja sähkön kallistuminen nostivat Tampereen Sähkölaitos -konsernin liikevaihtoa, kaupungin kova kasvu- ja rakentamistahti näkyi asumiseen ja kiinteistöihin liittyvien yhtiöiden kasvuna ja Tampereen Raitiotie Oy:n varsinaisen liiketoiminnan aloitus nosti yhtiöiden yhteenlaskettua liikevaihtosummaa. Toisaalta matkailu- ja tapahtumaliiketoiminnan yritykset menettivät myyntiään ja tulostaan koronaepidemiaan liittyvien rajoitusten takia. Kaupungin viidentoista suurimman tytäryhteisön yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi runsaat 12 prosenttia 992,4 milj. euroon ja nettotulos parani yli 47 prosenttia 74,1 milj. euroon.

Omistajana Tampereen kaupunki haluaa edistää konsernin vastuullista liiketoimintaa ja avoimuutta. Osana näitä tavoitteita vuoden 2021 tytär- ja osakkuusyhtiöraporttiin on otettu tiedot tytäryhtiöiden ympäristöinvestoinneista. Tyttärien ympäristöinvestoinnit vuonna 2021 olivat 167,3 milj. euroa. Suurimpia investoijia ympäristöön olivat Tampereen Sähkölaitos -konserni, Tampereen Raitiotie Oy ja Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy.

Raportti Tampereen kaupungin tytär- ja osakkuusyhtiöiden toiminnasta vuodelta 2021 on esitetty liitteenä.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Raportti Tampereen kaupungin tytär- ja osakkuusyhtiöiden toiminnasta vuodelta 2021 hyväksytään.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Olga Haapa-aho saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana.

Tiedoksi

Arto Vuojolainen, Sami Suojanen, Ville Taivassalo, Saara Unnanlahti

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14–16 C, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella http://www.tampere.fi/asiointi/ tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 15.45 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.