Perustelut
Konsernijohtajan päätöksestä 18.6.2026 § 87, jolla on hyväksytty Tampereen kaupungin ja Suomen Salibandyliitto ry:n välinen yhteistyösopimus salibandyn miesten vuoden 2026 MM-kilpailujen järjestämisestä Tampereella, on tehty oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksessa on vaadittu päätöksen kumoamista asia- ja menettelyvirheiden, asiankokonaisuuden luotettavien vastuu- sekä kustannusselvitysten puuttumisen ja/tai puutteellisuuden vuoksi sekä esteellisyysolettaman ja oman epäasiallisen ja mahdollisen korruptoituneen tai muun oman eduntavoittelun perusteella asian käsitelleiden, esittelijöiden ja ratkaisijoiden osalta.
Oikaisuvaatimuksen keskeisimpien väitteiden mukaan:
- Sopimus on tulkittavissa epäsuoraksi tukimuodoksi ja/tai valtiontueksi, joka on lainvastainen.
- Kaupunki ei olisi ollut tapahtuman hakijana, eikä sen silloin tule ottaa rahallista tai muuta vastuuta yksityisen toimijan hakemasta tapahtumasta.
- Tapahtumasta ei ole saatavilla tarkkoja laskelmia kaupungin kuluista ja velvoitteista, eivätkä arvioidut hyödyt perustu mihinkään todelliseen. Tapahtuman tulo- tai mainehyötyjä ei voida pitää merkittävinä.
- Sopimukseen sisältyvät pääsyliput eivät ole kaupungin edun mukaisia, viittaavat lahjontaan asiasta päättäneiden osalta ja tekevät asiaa käsitelleistä esteellisiä.
- Kyseisen kokoluokan tapahtuma ei mene konsernijohtajan päätösvallan piiriin.
Alla otetaan kantaa oikaisuvaatimuksen väitteisiin, jotka koskevat nimenomaisesti konsernijohtajan päätöstä 18.6.2026 § 87.
Oikaisuvaatimus voidaan tehdä joko laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteella. Laillisuusperuste on olemassa, jos päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai on muuten lainvastainen.
Kaupungin hallintosäännön (16.6.2026) 33.2 §:n 37. kohdan mukaan konsernijohtaja päättää sopimusten hyväksymisestä, ellei muualla toisin määrätä. Konsernihallinnon toimintasäännön tulojen ja menojen hyväksyjiä koskevan liitteen mukaan konsernijohtaja vastaa suurtapahtumien tulosyksiköstä.
Kansainvälisistä arvokilpailuista käydään kovaa kilpailua maailmalla, ja arvokilpailujen saaminen Tampereelle edellyttää taloudellisia panostuksia kaupungilta. Päätös on kaupunginvaltuustossa hyväksytyn kaupungin strategian (10.11.2025 §174) sekä pormestariohjelman mukainen. Strategiassa linjataan, että Tapahtumat ja elämykset ovat Tampereen käyntikortti maailmalla. Jatkamme niiden kehittämistä määrätietoisesti. Pormestariohjelmassa puolestaan todetaan, että Tampereella panostamme jatkossakin elämystalouden ja tapahtumallisuuden laaja-alaiseen kehittämiseen vahvistaen asemaamme luovien alojen kansallisena ja kansainvälisenä keskittymänä.
Kaupungin osallistumisessa yhteistyöhön ei ole kyse kielletystä valtiontuesta, sillä kyseessä on ensisijaisesti yhteistyösopimus, ja kaupunki toteuttaa omaa strategiaansa mahdollistamalla urheilun kansainvälisiä suurtapahtumia kaupungissa.
Kokonaisarvioinnin perusteella järjestely ei sisällä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua kiellettyä valtiontukea. Salibandyliitolla on yksinoikeus kyseisen tapahtuman järjestämiseen Suomessa, eikä kilpailutilannetta ole olemassa, minkä vuoksi järjestely ei vääristä tai ole omiaan vääristämään kilpailua tai vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. On myös huomattava, että sopimuksen perusteella maksettava suoritus ei ole vastikkeeton. Lisäksi järjestelyn taloudellinen rakenne, vastikkeellisuus sekä tapahtuman paikallinen ja aluetaloudellinen luonne huomioon ottaen toimenpide ei tosiasiallisesti vääristä eikä uhkaa vääristää kilpailua eikä vaikuta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.
Kansainvälisiä urheilutapahtumia haetaan aina tiiviissä kaupunkien ja lajiliittojen välisessä yhteistyössä. Hakuvaiheessa tapahtuma on käsitelty kaupunginhallituksessa (13.2.2023 § 77). Käsittelyssä esillä ovat olleet tapahtuman kaupungille aiheuttamat arvioidut maksimikustannukset.
Tapahtuman aiheuttamat kulut kaupungille on arvioitu ja laskettu etukäteen tapahtuman hakuvaiheessa. Yhteistyöneuvottelumenettelyn seurauksena kokonaisuus on pienentynyt alkuperäisestä arviosta huomattavasti. Kokonaisvastuu tapahtumasta sekä taloudellisesti että käytännön tasolla on järjestäjällä. Tapahtumasta kaupungille aiheutuvat suorat rahalliset kustannukset sekä muut vastuut on eritelty alkuperäisen päätöksen liitteenä olevassa yhteistyösopimuksessa ja sen liitteissä.
Kansainvälisten suurtapahtumien aiheuttamia vaikutuksia kaupungille mitataan jokaisen tapahtuman kohdalla. Esimerkiksi vuonna 2025 järjestetty koripallon EM-kilpailujen yksi alkulohko keräsi tapahtumasta tehdyn tutkimuksen mukaan yksin Tampereella 115 205 katsojaa (joista 17 % ulkomailta), yli 55 milj. euron aluetaloudelliset vaikutukset sekä 12 milj. euron arvoisen medianäkyvyyden. Myös suorien verotulovaikutusten on arvioitu selvästi ylittävän kaupungin rahallisen panostuksen tapahtumiin, minkä lisäksi paikallinen palveluelinkeino saa tapahtumista myyntipiikin, jota ei ilman tapahtumia saavuteta. Myös salibandyn MM-kilpailuista tullaan tekemään kattava vaikuttavuusraportti.
Sopimukseen sisältyy pääsylippuja osana järjestämisyhteistyötä, eikä kaupunki hanki näitä erikseen. Valtaosa sopimuksen tarkoittamista lipuista (10 000 kpl) ohjataan erilaisille kaupunkilaisryhmille, joilla ei välttämättä muuten olisi mahdollisuuksia osallistua tapahtumaan (esim. opiskelijat, perusopetuksen oppilaat, sosiaalihuollon asiakkaat). VIP-liput ja liput kaupungin aitioihin käytetään edunvalvonnallisin perustein esimerkiksi alueen yritys- tai seuratoimijoiden koolle kutsumiseen. Edunvalvonta luonnollisesti edellyttää joidenkin kaupungin toimijoiden paikallaoloa, mutta lippuja ei käytetä kaupungin johdon tai henkilöstön sisäisiin tilaisuuksiin.
Henkilötietoja sisältäviä päätöksen liiteasiakirjoja ei julkaista kaupungin internet-sivuilla.
Toimivalta: Kuntalaki § 134.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
-
Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja
Oikaisuvaatimus hylätään.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.