Perustelut
Tampereen kaupungin hallintosäännön (2.9.2025) 114 § mukaan iltakouluja järjestetään kaupunginhallituksen harkinnan mukaan valtuuston kokousten yhteydessä. Iltakoulu alkaa aikaisintaan kello 15.00 ja se saa kestää yhdessä kyselytunnin kanssa enintään klo 16.30 saakka.
Iltakoulussa annetaan selvityksiä ja tietoja keskeisistä vireillä olevista asioista ja keskustellaan niistä.
Varavaltuutettu voi osallistua valtuuston kokouspäivänä järjestettävään iltakouluun kokouksesta poissa olevan varsinaisen valtuutetun sijasta. Mikäli iltakoulu on muulloin kuin valtuuston kokouspäivänä, iltakouluun voi osallistua jokaisesta valtuustoryhmästä yksi varavaltuutettu jokaista alkavaa kymmentä valtuutettua kohden.
Valtuuston puheenjohtaja toimii iltakoulun puheenjohtajana. Valtuuston pöytäkirjanpitäjä pitää pöytäkirjaa. Puheenjohtajalla on oikeus rajoittaa puheenvuoroja.
Iltakoulut ovat julkisia, ellei niitä erityisestä syystä järjestetä suljettuna.
Valtuuston iltakouluiksi esitetään:
- maanantai 13.10.2025, katsaus Tampereen keskusta-alueen turvallisuuteen sekä tarkastuslautakunta ja arviointikertomus
- maanantai 15.12.2025, kaupunkiseutuyhteistyö sekä Tampereen kaupungin hyvinvointisuunnitelma
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja
Kaupunginvaltuustolle järjestetään iltakoulut seuraavasti:
- maanantai 13.10.2025, katsaus Tampereen keskusta-alueen turvallisuuteen sekä tarkastuslautakunta ja arviointikertomus
- maanantai 15.12.2025, kaupunkiseutuyhteistyö sekä Tampereen kaupungin hyvinvointisuunnitelma
Iltakouluun ovat oikeutettuja osallistumaan varsinaiset valtuutetut. Varavaltuutettu voi osallistua valtuuston kokouspäivänä järjestettävään iltakouluun kokouksesta poissa olevan varsinaisen valtuutetun sijasta.
Iltakoulun järjestämisestä aiheutuvat ansionmenetyskorvaukset maksetaan kustannuspaikalta 113100, Kaupunginvaltuusto, sisäinen tilaus 24838, Kaupunginvaltuusto.