Kaupunginhallitus, kokous 22.6.2020

§ 297 Valtuustoaloite vähäpäästöisen ruoan lisäämiseksi ym. - Jaakko Mustakallio ym. 

TRE:6927/11.00.01/2018

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Järvelä Kristiina, Palvelujohtaja, Kristiina.Jarvela@tampere.fi

Perustelut

Jaakko Mustakallio ym. esittävät valtuustoaloitteessaan (22.10.2018), että Tampereen Voimia tekee selvityksen valmistamansa ruoan raaka-aineiden ilmastovaikutuksista ja suunnitelman vähäpäästöisemmän ruoan tarjoamiseksi kaikille ruokavalioille. Lisäksi esitetään, että Tampereen kaupunki siirtyy tarjoamaan kasvisruokaa päiväkodeissa ja kouluissa aina oletusvaihtoehtona ja tarjoaa sekaruokavalion mukaista ruokaa sitä haluaville.

Pirkanmaan Voimian lausunto on liitteenä.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Savisaari Lauri, Johtaja, Lauri.Savisaari@tampere.fi

Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi:

Jaakko Mustakallion ym. aloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa esitettyihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Lisäksi hyväksyttiin seuraava toivomusponsi:

"Tampereen kaupunki ottaa tavoitteeksi vähentää neljänneksellä liha- ja maitotuotteiden kulutusta päiväkodeissa ja kouluissa vuoteen 2025 mennessä ja tavoite otetaan osaksi valmistelussa olevaa Voimian ilmastotiekarttaa. Tavoitteen tukemiseksi valmistellaan kattava suunnitelma ja ohjeistus, jossa huomioidaan sekä kouluruokailun että varhaiskasvatuksen ruokailusuositukset, jotka kannustavat lisäämään kotimaista kasvisruokaa, ja molempien pohjana ovat kansalliset ravitsemussuositukset."

Kokouskäsittely

Hanna Salo teki seuraavan toivomusponsiesityksen, jota varapuheenjohtaja Matti Helimo kannatti: "Tampereen kaupunki ottaa tavoitteeksi vähentää neljänneksellä liha- ja maitotuotteiden kulutusta päiväkodeissa ja kouluissa vuoteen 2025 mennessä ja tavoite otetaan osaksi valmistelussa olevaa Voimian ilmastotiekarttaa. Tavoitteen tukemiseksi valmistellaan kattava suunnitelma ja ohjeistus, jossa huomioidaan sekä kouluruokailun että varhaiskasvatuksen ruokailusuositukset, jotka kannustavat lisäämään kotimaista kasvisruokaa, ja molempien pohjana ovat kansalliset ravitsemussuositukset."

Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kannatettu muutosesitys, josta oli äänestettävä.
Puheenjohtajan äänestysesitys: esittelijän pohjaehdotus Jaa, Hanna Salon toivomusponsisesitys Ei. Äänestysesitys hyväksyttiin.
Äänestyksen tulos: Hanna Salon toivomusponsiesitys hyväksyttiin äänin 7-5, 1 tyhjä.

Äänestystulokset

  • Jaa 5 kpl 38%

    Anne-Mari Jussila, Matti Joki, Terhi Kiemunki, Seppo Kovala, Aku Sajakorpi

  • Ei 7 kpl 54%

    Noora Tapio, Hanna Salo, Matti Helimo, Sofia Julin, Johanna Loukaskorpi, Antti Hiitti, Joni Lehtimäki

  • Tyhjä 1 kpl 8%

    Leena Rauhala

Valmistelija

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kasvatus- ja opetusjohtaja Kristiina Järvelä, puh. 040 800 4678 ja kasvatus- ja opetuspäällikkö Tuija Viitasaari, puh. 050 432 3529, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Jaakko Mustakallion ym. aloite ja siihen annettu sivistys- ja kulttuurilautakunnan lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa esitettyihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden palvelujohtaja Kristiina Järvelälle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

Tiedoksi

Jaakko Mustakallio, Pirkanmaan Voimia Oy, Kristiina Järvelä, Tuija Viitasaari

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)