Perustelut
Marika Puolimatka ja 12 muuta valtuutettua esittävät valtuustoaloitteessaan 17.2.2025, että Tampereen kaupunki luopuu pride-liputuksesta kaupungin virallisilla liputuspaikoilla. Aloitetta perustellaan kaupungin strategisella tavoitteella edistää yhdenvertaisuutta eikä kaupungin tulisi asettaa yhtä järjestöä tai sen edustamaa ideologiaa muiden edelle, vaan jokaisen tulisi voida kokea olevansa kaupungin silmissä yhdenvertainen.
Tampereen kaupunki haluaa olla kaikkien kaupunki, jossa jokainen voi olla oma itsensä ja toteuttaa unelmiaan. Kaupunki on strategiassaan sitoutunut työskentelemään syrjimättömyyden puolesta ja vähentämään eriarvoisuutta.
Tampere on rohkeasti lunastanut paikkansa Suomen vetovoimaisimpana kaupunkina, jossa on helppo olla oma itsensä ja rakentaa tulevaisuuttaan. Pormestariohjelmassa kaupunki on lupautunut edistämään yhdenvertaisuutta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta, jotta jokaisella olisi mahdollisuus toteuttaa itseään ja olla aktiivinen osa yhteisöä. Pormestariohjelmassa korostetaan yhdenvertaisuuden edistämistä kaikessa kaupungin toiminnassa, tunnistaen ja purkaen vähemmistöjen hyvinvoinnin ja osallisuuden esteitä.
Kaupunki on sitoutunut tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöhön, jossa tavoitteena on vaikuttaa myönteisesti ihmisten asenteisiin ja purkaa syrjiviä rakenteita. Kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön pohjana toimivat Suomen lait sekä kansainväliset tasa-arvo-, yhdenvertaisuus- ja ihmisoikeussopimukset, ja työtä ohjaa kaupungin toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma (2023). Tampereella on lisäksi kaupungin sisäinen henkilöstöpoliittinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, joka uusitaan kahden vuoden välein. Yhdenvertaisuussuunnitelmassa on määritelty toimenpiteet yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden varmistamiseksi eri toiminnoissa, ja Pride- ja muiden ihmisoikeustapahtumien kehittäminen on mainittu omana toimenpiteenään.
Pride on tunnetuin maailmanlaajuinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien tapahtuma. Tampereen Pride -viikko nostaa esille asiasisältöjen, alustusten ja taiteen avulla moniperusteisen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyön välttämättömyyden. Pride tuo keskiöön sateenkaarikulttuurin, mutta sen kautta edistetään myös laajemmin yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden asiaa.
Tampereen kaupunki on tehnyt yhteistyötä Pirkanmaan SETA - Sinuiksi ry:n kanssa Pride-viikon järjestämisessä vuodesta 2023. Yhteistyön tarkempi sisältö ja vastuut ovat määritelty vuonna 2024 solmitussa yhteistyösopimuksessa. Yhteistyöllä toteutetaan kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Sinuiksi ry toteuttaa sopimuksessa määriteltyjä osa-alueita sopimukseen kirjattujen tavoitteiden ja toimenpiteiden mukaisesti sekä raportoi niistä kaupungille yhdessä sovitulla tavalla. Päävastuu projektin toteuttamisesta on Sinuiksi ry:llä. Tampereen kaupunki vastaa sopimuksen mukaisesti sovitusta yhteistyöstä ja rahoitusosuuksista sekä muun muassa Pride-liputuksesta.
Tampereen kaupungin kiinteistöt liputtavat sisäministeriön ilmoittamien liputuspäivien mukaisesti virallisina liputuspäivinä, vakiintuneina eli yleisinä liputuspäivinä ja suositeltuina liputuspäivinä sekä pormestarin erikseen määrääminä liputuspäivinä. Kaupungin toimijat oikeutetaan liputtamaan lisäksi niiden omina juhla- ja surupäivinä. Pormestari voi kaupungin liputusohjeessa määriteltyjen päivien lisäksi päättää yksittäisistä liputuksista erillisellä päätöksellä. Virallisina, vakiintuneina ja suositeltuina liputuspäivinä kaupungin kiinteistöt liputtavat Suomen lipulla. Lisäksi kaupunki liputtaa pormestarin erikseen määrääminä liputuspäivinä, kuten Saamelaisten kansallispäivänä, Pohjolan päivänä ja Romanien kansallispäivänä Raatihuoneen ja Sampolan edustalla myös muilla kuin Suomen lipulla. Vuodesta 2022 kaupunki on järjestänyt Pride-liputuksen kaupungin omalla Pride-lipulla.
Suomen oikeusministeriön yhteydessä toimiva, viranomainen, Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto, on vedonnut (6.9.2022) kuntiin Pride-liputuksen puolesta. Valtuutetun mukaan Pride-lippu on tärkeä viesti yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien edistämisestä erityisesti syrjinnän vaarassa oleville seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.
Tampereella vietetään Manse Pridea vuosittain kesäkuussa, ja sen tavoitteena on edistää yhdenvertaisuutta ja vahvistaa Tamperetta turvallisena, arvostavana ja yhteisöllisenä kaupunkina meille kaikille. Manse Priden järjestämisestä vastaa Sinuiksi ry yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa. Tampereen kaupunki on viime vuosina vahvistanut yhteistyötään tapahtuman kanssa. Tampereen kaupunki toteuttaa tapahtuman yhteyteen monipuolista sisältöä. Priden pääjuhlaan Tampereen kaupunki on jo yli 10 vuoden ajan tuonut sateenkaarirauhan julistuksen ja lisäksi kaupungilla oli juhlassa oma piste.
Vuonna 2024 kaupungin nuorisopalvelut, museot, kirjasto ja muut yksiköt järjestivät pride-viikolla omaa erillisohjelmaa. Kaupunki osallistui apulaispormestari Matti Helimon johdolla pride-marssille ja kaupungilla oli marssissa oma blokkinsa. Pride-viikko näkyi katukuvassa kaupungin infopinnoilla, kuten ratikkapysäkeillä ja ratikoiden näytöillä sekä liputuksena Raatihuoneen edustalla ja Sampolan edessä olevissa lipputangoissa kaupungin omalla pride-lipulla. Kaupungin sitoutumista pride-tapahtumaan kuvaa vuonna 2022 yhdessä pride-yhteisön kanssa luotu Tampereen tiedostava pride-lippu, joka 13-erillisvärillään symboloi kattavasti koko seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kirjoa.
Yhtenä kaupungin yhdenvertaisuutta tukevana toimenpiteenä Tampereen kaupunki jatkaa Pride-liputusta Manse-Pride-viikolla Raatihuoneen edustalla ja Sampolan edessä olevissa lipputangoissa kaupungin omalla Pride-lipulla.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
-
Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja
Esitetään valtuuston päätettäväksi:
Marika Puolimatkan ym. valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi.
Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa esitettyihin toimenpiteisiin.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.