Perustelut
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 30.6.2025 vuoden 2026 talousarviokehyksestä (§ 319). Vuodelle 2026 esitettiin jatkettavaksi ohjelmasuunnitelmien mukaisesti jatkavien kehitysohjelmien kokonaisuus: Viiden tähden keskusta, Hiedanranta, Hyvinvointi ja Tampere Welcoming City. Lisäksi uutena kaupunkikehitysohjelmana esitettiin käynnistettäväksi etelän suunnan eli nykyisen järjestelyratapihan alueen, Hatanpään ja Lakalaivan alueen kehittäminen.
Hyvinvoinnin kehitysohjelma ja Tampere Welcoming City -kehitysohjelma käynnistyivät ohjelmasuunnitelmien mukaisesti vuonna 2024. Syksyllä 2025 on käyty keskusteluita siitä, olisiko kehitysohjelmia mahdollista niin sanotusti tuoda saman sateenvarjon alle, ja samalla tukea kaupunginosakehittämisen toimintamalliin liittyviä valikoituja teemoja (toimintamallia toteutetaan pitkäkestoisena perustyönä eri palveluryhmissä). Keskustelussa tavoitteena on ollut saada resursseja tehokkaampaan käyttöön synergioiden kautta ja saavuttaa suurempaa vaikuttavuutta. Lisäksi kehitysohjelmakokonaisuuden on tarkoitus tukea Ilmari Nurmisen pormestariohjelman ja valmisteilla olevan päivitettävän strategian tavoitteita.
Talouden ja toiminnan tehostaminen ja päivittyvä kaupunkistrategia perustelevat esitettävää kokonaisratkaisua, jossa Tampere Welcoming City -kehitysohjelma ja Hyvinvoinnin kehitysohjelma nykyisessä muodossa lakkaavat, ja niiden tilalle muodostetaan uusi, työnimeltään “Kaikkien Tampere” -kehitysohjelma. Kyseisen kehitysohjelman keskeisinä teemoina olisivat yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys ja osallisuus sekä hyvät väestösuhteet. Pormestariohjelman mukainen kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen yhdistettäisiin kokonaisuuteen.
Uuden kehitysohjelman avulla vaikutetaan siihen, että vuosikymmenen lopulla Tampereen palvelut ja prosessit vastaavat uutta asukasrakennetta, kaupungin uusi rooli ja toimintamallit hyvinvoinnin edistäjänä ovat vakiintuneet, ja ne vastaavat asukkaiden tarpeisiin.
Tampereen kaupungin laaja-alaista hyvinvoinnin edistämistyötä ohjataan muun muassa lakisääteisen hyvinvointisuunnitelman avulla (laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 6 §). Suunnitelma ohjaa kaikkien palvelualueiden perustyötä. Uudella kehitysohjelmalla panostettaisiin lisäresurssia ja toimenpiteitä hyvinvointisuunnitelmassa tunnistettuihin keskeisiin teemoihin.
Uusi kehitysohjelma edellyttää selkeää lisäresursointia vuoden 2026 talousarviokehyksessä esitettyyn verrattuna. Kehitysohjelma vaatii onnistuakseen selkeät strategiaan pohjautuvat painopisteet, jotta tekeminen ei jäisi liian yleiseksi. Lisäksi uuden kehitysohjelman valmistelu on aloitettava mahdollisimman pian. Sekä Hyvinvoinnin kehitysohjelman että Tampere Welcoming City -kehitysohjelman toteutuksen resurssit ovat jo pääosin sidottuja vuoden 2026 osalta.
Nyt käynnissä olevat Tampere Welcoming City -kehitysohjelman ja Hyvinvoinnin kehitysohjelman sitoumukset ja käynnistynyt vaikuttava toiminta on tavoitteena turvata kehitysohjelman jatkosuunnittelussa ja toimenpiteissä.
Tampereen kaupungin hallintosäännön (2.9.2025) 14.1 § mukaan kaupunginhallituksen tehtävänä on ohjata toiminnan ja talouden suunnittelua (4. kohta) sekä kaupunkistrategian toteutusta tukevia kehitysohjelmia (9. kohta).
Päätösehdotus oli
Esittelijä
-
Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja
Hyvinvoinnin kehitysohjelman ja Tampere Welcoming City -kehitysohjelman keskeiset sisällöt yhdistävää sosiaalisen kestävyyden teeman kehitysohjelman suunnittelua jatketaan osana talousarvion valmistelua.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.