Kaupunginhallitus, kokous 5.10.2020

§ 411 Valtuustoaloite Suomen EM-otteluiden näyttämiseksi järkyttävän isolta screeniltä Tampereella - Jouni Markkanen ym 

TRE:7364/12.00.01/2019

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Rantanen Teppo, Johtaja, Teppo.Rantanen@tampere.fi

Perustelut

Jouni Markkanen ja 34 muuta allekirjoittajaa ovat jättäneet valtuustoaloitteen koskien Suomen EM-otteluiden näyttämistä järkyttävän isolta screeniltä Tampereella.

Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2020 oli tarkoitus järjestää 12 eri Euroopan maassa 12.6. - 12.7.2020. Suomi ylsi ensimmäistä kertaa miesten maajoukkueena maanosansa arvokisoihin onnistuessaan EM-karsintapeleissään 2018 - 2019. Karsintaotteluista valtaosa pelattiin Tampereen stadionilla ja tämä omalta osaltaan nosti kansallista ja paikallista kiinnostusta jalkapallon EM-kisoja kohtaan. Covid-19-pandemian vuoksi kilpailut päätettiin kuitenkin UEFA:n toimesta siirtää vuodelle 2021.

Valtuutettu Jouni Markkanen yhdessä 37:n muun valtuutetun allekirjoittamana teki aloitteen koskien Suomen EM-otteluiden näyttämistä julkisesti isolla screeneillä. Kisojen aikainen kisakatsomo toisi toteutuessaan kaupunkitilaan yhteisöllisen tilan, joka mahdollistaisi kisojen katsomisen lisäksi muita oheistapahtumia ja kaupunkinäkyvyyttä. Tällaisen kokonaisuuden selvittäminen aloitettiin keväällä 2020, mutta kisojen siirron vuoksi asian selvittäminen ja toteutuksen suunnittelu keskeytyi. Taloudellisesti ja toiminnallisesti mahdollisuutta otteluiden näyttämiseen tarkastellaan uudestaan, kun UEFA on tehnyt päätökset, koska ja miten kisat pidetään. Lisäksi on huomioitava, onko avoimien yleisötapahtumien järjestäminen koronaviruksen aiheuttamien rajoitteiden puitteissa mahdollista.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Rantanen Teppo, Johtaja, Teppo.Rantanen@tampere.fi

Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi:

Jouni Markkasen ym. valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa esitettyihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Rantanen Teppo, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kilpailukykyjohtaja  Anna-Kaisa Heinämäki, puh. 040 639 7701, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Jouni Markkasen ym. valtuustoaloite ja siihen annettu elinvoima- ja osaamislautakunnan lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa esitettyihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Jouni Markkanen, Anna-Kaisa Heinämäki, Perttu Pesä

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)

 

Käsitellyt asiat