Kaupunginhallitus, kokous 5.10.2020

§ 408 Valtuustoaloite kirsikkapuupuiston perustamiseksi Tampereelle - Jaakko Mustakallio ym. 

TRE:3953/10.00.01/2020

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Koski Timo, Suunnittelupäällikkö, Timo.Koski@tampere.fi

Perustelut

Jaakko Mustakallio ja 7 muuta valtuutettua esittävät, että Tampereen kaupunki perustaa kirsikkapuupuiston sopivalle paikalle Tampereen kaupungin alueella, esim. Eteläpuiston rantapuistoon.

Suomen kattavin kirsikkapuisto on Helsingin Roihuvuoressa ja se on osa laajempaa puistokokonaisuutta. Puistossa kasvaa noin 250 kirsikkapuuta ja puiston pinta-ala on kokonaisuudessaan noin kuusi hehtaaria. Puistossa vietetään joka vuosi Hanamijuhlaa. Juhlaan osallistuu useita tuhansia vieraita. Juhlan järjestäjinä ovat Suomessa toimivat japanilaisen kulttuurin yhdistykset ja Roihuvuori -seura. Puiston rakentamisen aloittamisen mahdollisti lahjoituksena saadut yli 150 kirsikkapuuta ja täydennyksiä on tehty niinikään lahjoituksina saaduin puin.

Kirsikkapuisto tulee sijoittaa alueelle, joka on riittävän kokoinen, saavutettavuus kaikilla liikennemuodoilla on helppoa, alueen läheisyydessä on riittävät pysäköinnin mahdollisuudet ja lisäksi paikan tulee olla ilmasto-olosuhteiltaan hyvä. Lisäksi kirsikkapuiston on hyvä olla osa muuta puistokokonaisuutta ja palvelua, koska Hanamin aika on hyvin lyhyt. Kirsikoiden paras kukinta kestää muutaman päivän ja kokonaiskukinta-aika on maksimissaan viikon tai kaksi.

Eteläpuiston sijoittamisvaihtoehdon osalta voidaan todeta seuraavaa:

Kaupunginhallitus on käsitellyt Viiden tähden keskusta -kehitysohjelman tilannekatsausta sekä tavoitteita ja linjauksia 13.5.2019 (§ 205). Keskustan eteläisten kaupunginosien kehittämisestä kaupunginhallitus linjasi, että ”Viinikanlahden uuden kaupunginosan kehittäminen toteutetaan pääosin ennen Eteläpuiston ja Nalkalan alueen toteutusta. De Gamlas Hemin ja kulkutautisairaalan kortteleita voidaan kehittää samanaikaisesti Viinikanlahden alueen kanssa”.

Eteläpuiston asemakaavoitus ei ole vireillä eikä aluetta koskevasta suunnitelmaratkaisusta päättäminen ole ajankohtaista. Kaupunginhallitus on käsitellyt asemakaavoitusohjelmaa 25.11.2019 (§ 499) ja linjannut Eteläpuiston osalta kaupunginhallituksen 13.5.2019 tekemän keskustan kehittämisohjelman linjauksen mukaisesti ”Viinikanlahden uuden kaupunginosan kehittäminen toteutetaan pääosin ennen Eteläpuiston toteutusta. Nalkalan alueen, De Gamlas Hemin ja kulkutautisairaalan kortteleita voidaan kehittää samanaikaisesti Viinikanlahden alueen kanssa. Eteläpuiston ranta-alueen asemakaavoitusta ei tehdä asemakaavoitusohjelman vuosina 2020-2024”. 

Muina mahdollisina kirsikkapuiston sijoittamisen paikkoina voisivat olla Iidesjärven perhepuisto tai Hatanpääan alue, arboretumin lajennus- ja lähialueet. Hatanpään sairaala-, puisto- ja varastoalueen asemakaava numero 8578 on saanut lainvoiman vuonna 2019. Alueelle on asemakaavan myötä muodostunut uutta puistoaluetta, jonka yleissuunnittelua ollaan tarkentamassa vuoden 2020-21 aikana.

Iidesjärven eteläpuolelle on kantakaupungin voimassa olevan yleiskaavan mukaan muodostumassa lähes 15 hehtaarin keskuspuistoverkoston osa ja erikoispuisto. Erikoispuistomerkintä tarkoittaa: ''Alueita ylläpidetään ja kehitetään omista lähtökohdistaan seudullisesti merkittävinä virkistyspalveluiden, tapahtumien, matkailun ja vapaa-ajan alueina. Tarkemman suunnittelun yhteydessä tulee ottaa huomioon erikoispuistojen hyvä saavutettavuus ja esteettömyys sekä olemassa olevat ominaispiirteet ja arvot.'' Iidesjärven perhepuiston asemakaavoitus on ajoitettu asemakaavaohjelmaan vuodelle 2022. Asemakaavan valmistelutyö aloitetaan kuluvan vuoden aikana ja tavoitteena on päivittää perhepuiston yleissuunnitelma vastaamaan tämän hetken tarpeita.

Kaikkia edellämainittuja paikkoja voidaan tutkia kirsikkapuiston sijoituspaikkana. Jokaisella paikalla on erilaisia puoltavia näkökulmia tämän tyyppisen erikoispuiston sijoittumiseen. Eteläpuistossa vahvimpana on keskustan läheisyys, Hatanpäällä tukeutuminen Hatanpään arboretumiin ja kartanopuistoon ja Iidesjärven perhepuistossa sen ylivoimaisesti suurin kehitettävä pinta-ala.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Nurminen Mikko, Johtaja, Mikko.Nurminen@tampere.fi

Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi:

Jaakko Mustakallion ym. valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei tässä vaiheessa anna aihetta muihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Nurminen Mikko, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Vs. suunnittelupäällikkö Timo Koski, puh. 050 345 7568, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Jaakko Mustakallion ym. valtuustoaloite ja yhdyskuntalautakunnan lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei tässä vaiheessa anna aihetta muihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Jaakko Mustakallio, Iina Laakkonen, Raija Mikkola, Anna Levonmaa, Teemu Kylmäkoski

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)

 

Käsitellyt asiat