Kaupunginhallitus, kokous 7.3.2022

Lataa  Kuuntele 

§ 90 Kantakaupungin vaiheyleiskaavan 2021-2025 aloittaminen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman asettaminen nähtäville 

TRE:8581/10.02.03/2021

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Nurminen Mikko, Johtaja, Mikko.Nurminen@tampere.fi

Perustelut

Tampereen kaupunginvaltuusto on hyväksy­nyt 15.11.2021 Tekemisen kaupunki -kaupunkistrategian. Maankäytön suunnittelun osalta strategiaa konkretisoidaan valtuustokausittain päivitettävässä Tampereen kantakaupungin yleiskaavassa. Yleiskaavan osalta strategian keskeisintä sisältöä on vastuu kestävästä tulevaisuudesta ja vaikuttavat teot ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden eteen. Lisäksi yleiskaavalla voidaan vahvistaa Tampereen vetovoimaa tarjoamalla tulevaisuudessa kaupunkilaisille sujuvaa arkea ja helppoutta kestävien valintojen tekemiseen.  Anna-Kaisa Ikosen pormestariohjelmasta yleiskaavatyöhön kohdistuvat erityisesti ekologisesti, taloudel­lisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävän kasvun tavoitteet sekä ennakoiva ja aktiivinen kaupunkikehittäminen.

Strategian sisältöjä tarkennetaan lautakuntien palvelusuunnitelmissa. Valtuustokaudella tehtävä yleiskaavatyö on osa yhdyskuntalautakunnan ja joukkoliikennelautakunnan palvelusuunnitelmaa.

Tampereella yleiskaavaa päivitetään valtuustokausittain kaupungin kasvun ja kehityksen kannalta kriittisten ja ajankohtaisten kysymysten ratkaisemiseksi. Lisäksi varmistetaan yleiskaavatilanteen ajantasaisuus.

Valtuustokauden yleiskaavatyö koh­distuu kantakaupungin osalta ilmastonmuu­tokseen sopeutumisen ja hillinnän teemoihin, viherverkkoon sekä maankäytöltään kehitty­vien alueiden suunnittelukysymyksiin. Lisäksi valtuustokauden aikana yleispiirteiseen maankäyttöön liittyvinä teemoina tuotetaan tie­toa maankäyttöpolitiikan linjauksiin ja muun muassa selvitykset tulevaisuuden energiarat­kaisuista sekä pohjoisen suuralueen lomara­kennusten käyttötarkoitusten muuttamisesta. Lisäksi pyritään löytämään luontevia yleis­kaavallisia lähestymistapoja kaupunkistrategian erityisteemoihin, kuten alueellisen eriytymiskehityksen hillintään.

Nurmi-Sorilan osayleiskaavan toteuttaminen on käynnistymässä pientalotonttien asemakaavoituksella. Alueen toteuttamisen käynnistyessä on tarkoituksenmukaista varmistaa kuluvan valtuustokauden aikana Nurmi-Sorilan osayleiskaavaratkaisun ajantasaisuus väestö- ja asuntorakentamistavoitteiden, palvelu- ja toimitilarakentamisen, viherverkon ja -palveluiden sekä liikennejärjestelmän osalta.

Vaiheyleiskaavan laatimisesta vastaa Kaupun­kiympäristön palvelualueella yleiskaavoitusyk­sikkö. Kaavatyössä tulee huomioiduksi laajasti kaikkien palvelualueiden eri yksiköiden tehtäviin liittyvät kysymykset sekä kehitysohjelmista Viiden tähden keskusta sekä Hiedanranta.

Kaupunginhallitus käynnistää yleiskaavatyön valtuuston määrittämissä kohteissa. Yleispiir­teisen maankäytön ja liikennejärjestelmän stra­tegisesta ohjauksesta vastaa kaupunginhallitus. Työn etenemistä ohjaa ja välivaiheiden nähtä­ville asettamisesta päättää yhdyskuntalauta­kunta. Kaupunginvaltuusto hyväksyy valmiin kaavan. Lisäksi kaupunginhallituksen (23.8.2021 § 368 ja 11.10.2021 § 471) toimikaudelle 2021–2023 asettama liikennetoimikunta antaa kaupungin liikennejärjestelmän keskeisiä rat­kaisuja koskevia lausuntoja muun muassa merkittävistä liikennejärjestelmän ja maankäytön kokonai­suutta koskevista strategisista linjauksista.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, Juha.Yli-Rajala@tampere.fi

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Liitteenä oleva yleiskaavoituksen työohjelma vuosille 2021–2025 hyväksytään.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Mikko Nurmiselle sekä yleiskaavapäällikkö Pia Hastiolle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistuivat ennen päätöksentekoa.

Mikko Aaltonen poistui kokouksesta.

Valmistelija

  • Nurminen Mikko, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Yleiskaavapäällikkö Pia Hastio, puh. 040 801 6917, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Kantakaupungin vaiheyleiskaavatyö kuluvalla valtuustokaudella sisältyy kaupunginvaltuustossa 21.2.2022 hyväksyttyyn yleiskaavoituksen työohjelmaan vuosille 2021-2025. Ajanmukainen yleiskaava on keskeinen lähtökohta kaupungin tavoitellun kehityksen ja maankäytön ohjaamisessa. Vaiheyleiskaavan laatiminen on osa ajantasaisen yleiskaavatilanteen ylläpitoa. Perusteluna yleiskaavatyön käynnistämiselle ovat maankäyttö- ja rakennuslain 35 § Yleiskaavan tarkoitus ja 36 § Yleiskaavan laatimisen tarve.

Vaiheyleiskaavan koko kaava-aluetta koskevat sisällöt ovat ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja viherympäristön ja vapaa-ajanpalveluiden kehittäminen. Lisäksi vaiheyleiskaavassa suunnitellaan ja esitetään tavoitteet Lielahti-Hiedanrannan alueelle, Tesoman lähijuna-aseman ympäris­töön, ydinkeskustaan ja Alasjärven itäpuolelle. Osa-alueilla tapahtuva ja ennakoitu maankäytön muutos edellyttää strategista yleiskaa­vaa tarkempaa määrittelyä alueille sijoittuvien toimintojen ja liikkumisen kysymyksiin mutta myös kaupunkiympäristön laatuun liittyen. Valtuustokauden aikana laadittavien erillisohjelmien ja selvitysten johtopäätöksiä on mahdollista konkretisoida vaiheyleiskaavassa.

Kantakaupungin vaiheyleiskaava laaditaan valtuustokauden aikana ja se valmistuu hyväksymiskäsittelyihin vuoden 2024 loppuun mennessä.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Kantakaupungin vaiheyleiskaavatyö valtuustokaudelle 2021-2025 käynnistetään ja kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Mikko Nurmiselle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistui ennen päätöksentekoa.

Tiedoksi

Mikko Nurminen, Teppo Rantanen, Lauri Savisaari, Taru Kuosmanen, Jukka Lindfors, Mika Periviita, Kari Kankaala, Milko Tietäväinen, Tero Tenhunen, Elina Karppinen, Ari Vandell, Timo Koski, Mikko Leinonen (mikko.leinonen@hiedanranta.fi), Tampereen Sähkölaitos Oy

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)