Perustelut
Sirpa Pursiainen-Hautalan, Marika Puolimatkan ja Arto Grönroosin valtuustokysely:
Pohjois-Tampereen joukkoliikenne on puhuttanut syksystä 2022 lähtien, kun alueella liikennöitsijä vaihtui ja samanaikaisesti tehtiin vuorouudistus. Vuorouudistuksen myötä Terälahteen kulkeville tuli bussin vaihto Kämmenniemessä. Ongelmia on ollut vaihtojen toimivuudessa ja lisäksi ongelmia on ollut turvallisen joukkoliikenteen toteutumisessa. Turvallisuusriskejä ovat tuoneet se, ettei välttämättä vuoroja ajeta ja vanhus tai lapsi joutuu sen vuoksi kävelemään talvipakkasella kotiin kilometrien matkan. Lisäksi turvallisuusriskejä ovat tuoneet muusta joukkoliikenteestä selkeästi useammin tapahtuneet ojiin ajot.
Aihetta koskeva kysely toteutettiin kaupungin nettisivuilla ollen avoinna 6.3. asti. Kyselyssä annettiin kaksi vaihtoehtoa. Karkeasti sanottuna vaihtoehdossa yksi tilanne pysyisi ennallaan ja miltei kaksi vuotta olleisiin ongelmiin edelleen etsittäisiin ratkaisuja. Vaihtoehdossa kaksi puolestaan liikenne sujuisi ilman vaihtoja, mutta selkeitä heikennyksiä tulisi talvikaudelle Maisansaloon ja talvikaudella viikonloppuisin ei vuoroja ajettaisi laisinkaan Viitapohjassa, Eerolansuoralla ja Aitoniemessä. Eerolansuoralla vuorovälien heikennykset arkisin vaikuttaisivat myös koululaisten odotusaikoihin huomattavan paljon.
Maisansaloon on tulossa kansainvälisen tason frisbeegolf kenttä. Laji on erityisesti lasten ja nuorten suosiossa ja se tulee varmasti lisäämään joukkoliikenteen käyttäjiä Maisansalon alueelle. Lisäksi Maisansalon alueelle kehitetään matkailua.
Kun jokin vuoro jää ajamatta ja henkilö joutuu järjestämään tästä syystä itselleen esimerkiksi taksikyydin, korvaa joukkoliikenne harkintansa jälkeen vahingon kertomansa mukaan e-lahjakortilla. On huomattava, että Pohjois-Tampereella tämä saattaa tarkoittaa jopa yli 40 kilometrin matkaa määränpäähän.
Liikennöitsijä toi järjestetyssä asukastilaisuudessa esille, että vaihtunut kalusto tuo haasteita kokeneille kuljettajille. Vuoroissa on tapahtunut myös useita reiteiltä eksymisiä, joka kertoo siitä, ettei kuljettajilla ole ollut riittävää tietämystä reiteistä.
Pyydämme vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
1. Millaisia toimenpiteitä Tampereen kaupunki aikoo tehdä saadakseen toteutumaan turvallisen ja laadukkaan joukkoliikennepalvelun Pohjois-Tampereen alueella?
2. Miten alueen asukkaiden luottamus joukkoliikenteen toimivuuteen aiotaan palauttaa ja miten alueen asukkaiden palaute aiotaan huomioida päätöksenteossa?
3. Miten Tampereen kaupunki varmistaa, ettei joukkoliikenneratkaisuissa tehdä sellaisia päätöksiä, jotka heikentävät lasten ja nuorten Maisansaloon tulevan frisbeegolf radan käyttöä sekä luontomatkailun edistämistä?
Apulaispormestari Ilkka Sasin vastaus Sirpa Pursiainen-Hautalan, Marika Puolimatkan ja Arto Grönroosin valtuustokyselyyn.
1. Millaisia toimenpiteitä Tampereen kaupunki aikoo tehdä saadakseen toteutumaan turvallisen ja laadukkaan joukkoliikennepalvelun Pohjois-Tampereen alueella?
Marika Puolimatka, PS
Vastaus:
Pohjois-Tampereen nykyinen linjastokokonaisuus on otettu käyttöön kesäkuussa 2022. Käyttöönottoa edelsi suunnitteluprosessi, jonka lähtökohdaksi toteutettiin asukkaille suunnattu liikkumiskysely ja suunnittelu toteutettiin vuorovaikutteisesti. Linjastouudistuksessa 2022 palveluja parannettiin Terälahdessa ja erityisesti Kämmenniemessä. Kämmenniemi-Sorila -välillä Nyssen matkustajamäärät ovat kasvaneet yli 50 % verrattuna aiempaan.
Nysse on saanut syksystä 2022 lähtien runsaasti palautetta erityisesti Kämmenniemessä toteutuvien vaihtojen toimivuuteen liittyen. Aikatauluja on muutettu palautteen perusteella ja vaihtojen toteutuminen on parantunut mutta täysin luotettavasti ne eivät toteudu tälläkään hetkellä.
Nysse pyysi palautetta Pohjois-Tampereen tulevasta linjastoratkaisusta asukkailta ja joukkoliikenteen käyttäjiltä 22.2.–6.3. Verkossa palautteita saatiin lähes 400 kappaletta. Lisäksi Terälahden koululla järjestettiin yleisötilaisuus 11.3. Suunnitelmat koskevat talvikautta 2024–2025.
Verkkokyselyssä palautetta pyydettiin kahdesta vaihtoehdosta, jotka oli suunniteltu Nyssen saaman palautteen pohjalta ja linjattu Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnassa 21.2.2024.
Vaihtoehdot:
Vaihtoehto 1: liikennepalvelu säilyy alueellisesti nykyisellään, mutta vaihtojen toimivuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Niihaman ja Nurmin välillä liikennöidään valtatien 9 kautta, ja lisäksi vaihtojen näkyvyyttä kuljettajille kehitetään infojärjestelmän työkaluilla.
Vaihtoehto 2: liikennöidään suoraan ilman vaihtoja arkisin Kämmenniemen pohjoispuolelle Teiskon kirkkotielle sekä Terälahteen ja Mäntylään saakka. Talvisin luovutaan liikennöinnistä Maisansalossa ja liikennettä vähennetään merkittävästi Eerolansuoralla. Talviviikonloppuisin liikennöidään Terälahden ja keskustan välillä, mutta liikennöintiä ei ole Maisansaloon, Mäntylään, Teiskon kirkkotielle, Viitapohjaan, Aitoniemeen tai Eerolansuoralle.
Vaihtojen toimimattomuus ja sen aiheuttama epäluottamus joukkoliikennepalveluun nousi esille myös 11.3.2024 Terälahden koululla järjestetyssä asukastilaisuudessa. Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta keskusteli kokouksessaan 13.3.2024 Pohjois-Teiskon linjaston uudistuksesta ja päätyi siihen, että suunnittelua jatketaan vaihtoehdon 2 pohjalta. Palvelutasopäätös koskien talvikautta 2024-25 tehdään joukkoliikennelautakunnassa 17.4.2024.
Liikennöitsijä on sitoutunut edelleen kehittämään toimintaansa mm. kuljettajien perehdytyksessä ja varautumisessa mm. sääolosuhteiden muutoksiin. Lisäksi vaihtoehdossa 2 vähenee liikennöinti alemman kunnossapitoluokan väylillä vähentäen ympäristöolosuhteista johtuvia riskitekijöitä.
2. Miten alueen asukkaiden luottamus joukkoliikenteen toimivuuteen aiotaan palauttaa ja miten linjastosuunnitelmaan tullut palaute alueen asukkailta aiotaan huomioida päätöksenteossa?
Arto Grönroos, PS
Vastaus:
Pohjois-Tampereen tulevaa linjastoratkaisua suunnitellaan 22.2.-6.3. verkossa kyselyssä olleen vaihtoehtoon 2 perustuen. Kämmenniemen vaihtojärjestelmästä luovutaan ja jatkossa Pohjois Tampereen liikennöinti perustuu Kämmenniemen pohjoispuolella suoriin yhteyksiin Tampereen keskustaan joukkoliikennelautakunnan 13.3. kokouksessaan tekemän linjauksen mukaisesti.
Joukkoliikenteen suunnittelu perustuu kompromisseihin ja kaikkia toiveita ei voida toteuttaa. Vaihtoehtoon 2 päädyttiin siksi, että vaihtoyhteyksiin perustunut liikenne ei ollut riittävän luotettavaa ja määrällisesti suurin osa palautteesta syksystä 2022 lähtien on liittynyt vaihtotapahtumiin.
Samassa yhteydessä luovutaan talvikauden liikennöinnistä Maisansaloon ja Ukaaseen sekä talvikaudella viikonloppuisin Mäntylään, Teiskon kirkkotielle, Viitapohjaan, Aitoniemeen ja Eerolansuoralle näiden alueiden erittäin vähäisen matkustuksen johdosta. Maisansalosta on tehty talvikaudella arkisin 2-3 matkaa ja Ukaasta selvästi vähemmän eli yksittäisiä matkoja. Lauantaisin ja sunnuntaisin matkoja on tehty kyseisiltä, nyt liikennöinnistä luovuttavilta alueilta, 0-2 kappaletta päivässä.
Kesäliikennekaudella alueilla on osin talvea enemmän kysyntää ja kesäliikenteen määrää arvioidaan seuraavaksi kesäliikennekauden 2025 suunnittelun yhteydessä loppuvuodesta 2024.
3. Miten Tampereen kaupunki varmistaa, ettei joukkoliikenneratkaisuissa tehdä sellaisia päätöksiä, jotka heikentävät lasten ja nuorten Maisansaloon tulevan frisbeegolf radan käyttöä sekä luontomatkailun edistämistä?
Sirpa Pursiainen-Hautala, KD
Vastaus:
Terälahdentien pysäkiltä on Maisansaloon noin 1,5 kilometrin kävelymatka. Teränlahdentiellä säilyy ympärivuotinen ja alueen sijainti ja joukkoliikennekysyntä huomioon ottaen kattava joukkoliikennetarjonta ympäri vuoden kaikkina päivätyyppeinä. Vaihtoehdon 2 mukainen linjastoratkaisu ei poissulje sitä, että Maisansaloa tai muita vastaavia kesäajan kysyntäkohteita otetaan huomioon kesäliikennekauden tarjontaa järjestettäessä.
Kintulammen retkeilyalueelle on järjestetty luontomatkailuyhteisön toimesta erillisiä kuljetuksia sesonkiaikoina vastaavasti kuin Outdoor Express – palvelu kuljettaa Tampereen keskustasta bussilla suoraan luontoon Seitsemiseen, Helvetinjärvelle tai Isojärvelle ja takaisin erillisenä palveluna räätälöidysti ja omalla hinnastollaan. Palvelua ovat mahdollistamassa Tampereen ja Ylöjärven kaupungit, Ruoveden ja Kuhmoisten kunnat, Metsähallitus sekä Matkahuolto. Luontomatkailun tarpeita palvelevaa kuljetuspalvelua kannattanee suunnitella ja järjestää erikseen räätälöitynä elleivät kohteet ole luontaisesti joukkoliikenneverkoston varrella.