Perustelut
Milka Hanhelan valtuustokysely:
Aamulehti ja YLE uutisoivat hiljattain (18.1.) ukrainalaisen rakennustyövoiman hyväksikäyttöä koskevista syytöksistä tamperelaisella työmaalla. Epäselvät alihankintaketjut sekä valvontamahdollisuuksien rajallisuus olivat uutisoinnin mukaan mahdollistaneet työntekijöiden hyväksikäytön ja alipalkkauksen.
Valtuustoryhmästämme on jätetty 7/2020 aloite koskien työperäisen hyväksikäytön ehkäisemisen kirjaamista kaupungin hankintaperiaatteisiin. Aloitevastauksessa tunnistetaan, että kaupungin ostopalvelujen näkökulmasta riskialtteimpia aloja työperäiselle hyväksikäytölle ovat siivous- ja rakennusala. Vastauksessa todetaan myös, että kohdennettuja linjauksia voidaan sisällyttää lautakuntien palvelu- ja vuosisuunnitelmiin, jolloin samalla voidaan päättää myös toteutuksen vaatimista resursseista.
Kysyn:
- Millä tavoin Tampereen kaupunki varmistaa, ettei se itse tai sen omistamat tai osaomistamat yhteisöt, tai yhteisöt, joissa Tampereen kaupunki on osallisena, hanki työvoimaa, johon kohdistuu työperäistä hyväksikäyttöä?
- Millä tavoin työperäisen hyväksikäytön ehkäisyyn pyrkiviä linjauksia on sisällytetty tai tullaan sisällyttämään lautakuntien palvelu- ja vuosisuunnitelmiin?
- Millaisia resursseja vaadittuihin toimenpiteisiin ja valvontaan on ohjattu tai tullaan ohjaamaan?
Pormestari Anna-Kaisa Ikosen vastaus Milka Hanhelan valtuustokyselyyn työvoiman hyväksikäytön torjunnasta Tampereen kaupungin hankinnoissa ja toiminnassa:
Kaupungin hankintojen toteuttamista säätelee laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista. Kyseisen lain 80 § määritetään pakollisia poissulkemisehtoja, joissa hankintayksikön on päätöksellään suljettava ehdokas tai tarjoaja tarjouskilpailun ulkopuolelle.
Yksi poissulkemisehdoista kuuluu seuraavasti: Hankintayksikön on päätöksellään suljettava ehdokas tai tarjoaja tarjouskilpailun ulkopuolelle, jos hankintayksikön tiedossa on, että ehdokkaan tai tarjoajan hallinto-, johto-, tai valvontaelimen jäsen tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu rikoslain 47 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta työturvallisuusrikoksesta, 47 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta työaikasuojelurikoksesta, 47 luvun 3 §:ssä tarkoitetusta työsyrjinnästä, 47 luvun 3 a §:ssä tarkoitetusta kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, 47 luvun 5 §:ssä tarkoitetusta työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai 47 luvun 6 a §:ssä tarkoitetusta luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Hankintayksikön on suljettava tarjouskilpailusta myös ehdokas tai tarjoaja, joka on lainvoimaisella päätöksellä tai tuomiolla todettu laiminlyöneen velvollisuutensa maksaa Suomen tai sijoittautumismaansa veroja tai sosiaaliturvamaksuja.
Kaupungin hankinnoista tehdään sopimus, johon liitetään julkisten hankintojen yleiset ehdot (ns. JYSE ehdot). Sopimusaikana nämä ehdot antavat hankintayksikölle oikeuden irtisanoa sopimus välittömästi, mikäli toimittaja rikkoo edellä mainittuja pakollisia poissulkemisperusteita. Sopimuksen irtisanomisriskin odotetaan toimivan korkeana kynnyksenä toimittajan väärinkäytöksille.
Kysyn:
Millä tavoin Tampereen kaupunki varmistaa, ettei se itse tai sen omistamat tai osaomistamat yhteisöt, tai yhteisöt, joissa Tampereen kaupunki on osallisena, hanki työvoimaa, johon kohdistuu työperäistä hyväksikäyttöä?
Tampereen kaupungin omistajaohjauksen periaatteiden (KV 2.10.2017) mukaan kaupunki on vastuullinen ja eettinen omistaja. Kaupunki on sitoutunut yhtiöidensä kautta harjoittamaan vastuullista ja kestävää kehitystä tukevaa liiketoimintaa. Tässä yhteydessä vastuullisuus ymmärretään laajasti niin, että se tarkoittaa ympäristövastuuta, sosiaalista vastuuta ja hyvää hallintotapaa.
Kaupunkiomistajan ja tytäryhtiöiden välistä toimintaa ohjataan konserniohjeella. Voimassa oleva konserniohje on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 16.12.2019. Tytäryhtiöiden hallituksilla on osaltaan velvollisuus hyväksyä ohjeiden noudattaminen. Konserniohjeen mukaan kaupungin tytäryhteisöt ovat vastuullisia työnantajia, jotka toteuttavat hyvää johtamista ja huolehtivat henkilöstön hyvinvoinnista.
Lisäksi konserniohjeen mukaan riskienhallinta on osa yhtiön valvontajärjestelmää. Yhtiön hallituksen on huolehdittava siitä, että yhtiön toimintaan liittyvät riskit tunnistetaan, niitä arvioidaan ja seurataan ja että riskienhallinnan periaatteet on määritelty. Riskienhallintaa toteutetaan osana tytäryhtiön tavanomaisia johtamis-, suunnittelu- ja ohjauskäytäntöjä. Tytäryhteisöt ylläpitävät ajantasaista riskiprofiilia toiminnastaan, jotta keskeiset riskit hallitaan ja mahdollisuudet hyödynnetään suunnitelmallisesti.
Omistajaohjaus on jo jonkin aikaa valmistellut konserniohjeen päivitystä. Konsernijaosto saa käsiteltäväkseen uuden konserniohje-ehdotuksen kevään 2023 aikana. Päivitetyssä konserniohjeessa painotetaan vastuullisen liiketoiminnan merkitystä.
Kaupungin sisäisen valvonnan vahvistamiseksi kaupunki on järjestänyt myös sisäisen tarkastuksen, joka voi ottaa vuosisuunnitelmaansa myös konserniyhtiöitä koskevia tarkastuksia. Lisäksi sisäinen tarkastus voi käynnistää nopeammalla aikataululla tarkastuksia konsernijohdon pyynnöstä. Tarkastuksia on mahdollista kohdistaa myös työperäisen hyväksikäytön torjuntaan.
Tampereen Seudun Keskuspuhdistamon hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja ovat olleet konsernijaoston kokouksessa 24.1.20223 antamassa tilannekatsauksen Sulkavuoren rakentamisen urakka- ja urakoitsijatilanteesta. Omistajaohjaus seuraa ja varmistaa, että yhtiö selvittää mahdolliset epäkohdat ja edellyttää niiden korjaamista. Tilanteesta ja toimenpiteistä yhtiö tiedottaa aktiivisesti.
Omistajaohjauksen arvion mukaan Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy on omassa toiminnassaan pyrkinyt vastuullisiin hankintoihin ja alihankintasopimuksiin. Keskuspuhdistamon on esimerkiksi rajannut aliurakkaketjun pituutta siten, että Keskuspuhdistamon kanssa sopimussuhteessa oleva urakoitsija voi luovuttaa urakan osia toiselle urakoitsijalle ja tämä enintään kolmannelle urakoitsijalle. Lisäksi Keskuspuhdistamon urakkasopimuksissa lähdetään siitä, että pääurakoitsija johtaa rakennuskohdetta ammattimaisesti ja läheisessä yhteistyössä tilaajan ja muiden osapuolien kanssa.
Millä tavoin työperäisen hyväksikäytön ehkäisyyn pyrkiviä linjauksia on sisällytetty tai tullaan sisällyttämään lautakuntien palvelu- ja vuosisuunnitelmiin?
Kaupunginhallitus on 12. joulukuuta 2022 § 494 hyväksynyt Hankinnan strategiset painopisteet, jotka korvaavat aiemmat Hankinnan periaatteet. Strategisissa painopisteissä ohjeistetaan yhtenä aiheena huomioimaan ihmisoikeuksien ja työelämän perusoikeuksien toteutuminen. Suunnitelmaan kuuluvien hankintalinjausten tulee olla kytkettävissä hankinnan strategisiin painopisteisiin. Tätä kautta kirkastetaan mm. työperäisen hyväksikäytön ehkäisyyn pyrkiviä linjauksia.
Millaisia resursseja vaadittuihin toimenpiteisiin ja valvontaan on ohjattu tai tullaan ohjaamaan?
Palvelusuunnitelmien hankintalinjausten lisäksi kaupungin hankintatoimintaa johdetaan uudella tavalla. Kaupungin hankinta on organisoitu uusiksi ja toimintaa vahvistetaan rekrytoimalla lisää hankinnan osaajia. Hankintatoimintaan lisätään hankinta-ammattilaisia, joiden tehtävänä on toteuttaa hankinnat lakien ja vaatimusten mukaisesti yhdessä palvelualueiden edustajien kanssa, sekä varmistaa sopimusten toteutuminen. Heidän tehtäviään ohjaa hankinnan strategiset painopisteet, joiden kautta vastuullisuutta ja vaikuttavuutta hankinnassa parannetaan.
On kuitenkin huomioitava, että kaupungilla on tuhansia toimittajia, joten resurssien käyttöä joudutaan ohjaamaan merkittävimpiin kohteisiin ja pääosa toimittajaohjauksesta tapahtuu hankintasopimuksen kautta jatkossakin.
Tämän lisäksi Sisäinen tarkastus toimii ylimmän johdon tukena sisäisen valvonnan järjestämisessä ja sisällyttää usein myös hankintojen näkökulman arviointeihinsa, mitä kautta kyetään tunnistamaan toiminnan aukkoja ja korjaamaan niitä. Sisäinen tarkastus voi myös konsultoida hankintojen sosiaalisen vastuullisuuden kehittämistä ja hankintojen valvontakäytäntöjä.