Perustelut
Vaalilain 95 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalien tuloksen 3. päivänä vaalipäivän jälkeen viimeistään kello 18 aloitettavassa kokouksessaan (16.6.2021).
Vaalilain 90 §:n mukaan, jos äänimäärät tai vertausluvut ovat yhtä suuret, niiden keskinäinen järjestys ratkaistaan arpomalla.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
Keskusvaalilautakunta päättää vahvistaa kuntavaalien tuloksen seuraavasti:
Kuntavaalien äänestyksen tuloksen määräämiseksi ehdokkaiden nimet oli tulostettu tuloslaskentajärjestelmästä heidän vertauslukujensa suuruuden mukaiseen järjestykseen (Liite: Kuntavaalit 2021, KT23 Ehdokkaat vertausluvuittain).
Ehdokkaiden nimisarjasta keskusvaalilautakunta julisti valtuutetuiksi alusta lukien kuusikymmentäseitsemän (67) ehdokasta.
Keskusvaalilautakunta totesi edelleen, että kuntalain 17 §:n 1 momentin mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi (Liite: Kuntavaalit 2021, KT26 Valitut valtuutetut ja varavaltuutetut vertausluvuittain).
Niiden ehdokkaiden, joiden henkilökohtaiset äänimäärät olivat yhtä suuret, keskinäinen järjestys arvottiin. Arvonta suoritettiin vaalitietojärjestelmän arvontatoiminnon avulla siten, että kaikki jäsenet seurasivat arvonnan etenemistä etäyhteyden välityksellä.
- Kansallinen Kokoomus r.p.:n varavaltuutetuista saman henkilökohtaisen äänimäärän olivat saaneet Susanna Lohiniemi, Pasi Mäkinen ja Arttu Rintanen, kukin 180 ääntä. Suoritetun arvonnan perusteella varavaltuutettujen keskinäinen järjestys vahvistettiin seuraavaksi: 1. Susanna Lohiniemi, 2. Pasi Mäkinen ja 3. Arttu Rintanen.
- Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.:n ehdokkaat Jyrki Liikka sekä Outi Mikkola olivat saaneet saman henkilökohtaisen äänimäärän, kumpikin 117 ääntä. Suoritetun arvonnan perusteella heidän keskinäinen järjestyksensä vahvistettiin seuraavaksi: 1. Jyrki Liikka ja 2. Outi Mikkola. Todettiin, että Jyrki Liikka on Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.:n 17. varavaltuutettu.
- Muiden saman henkilökohtaisen äänimäärän saaneiden ehdokkaiden arvottu keskinäinen järjestys ilmenee liitteestä (Liite: Kuntavaalit 2021, KT25 Ehdokkaiden menestys ryhmittäin).
Vuoden 2021 kuntavaaleissa annettiin ääniä yhteensä 115 389, joista hyväksyttyjä ääniä oli 114 974 ja mitättömiä 415 (Liite: Kuntavaalit 2021, KT31 Ryhmien äänet, kunta yhteensä).
Todettiin, että kaikkien valituiksi tulleiden ja heidän varavaltuutetuiksi määrättyjen kotipaikka on edelleenkin Tampereen kaupunki.
Keskusvaalilautakunta vahvisti tämän jälkeen vaalien tuloksen ja se merkittiin liitettäväksi pöytäkirjaan. (Liite: Kuntavaalit 2021, Luettelo valtuutetuiksi valituista ja heidän varavaltuutetuistaan).
Pöytäkirjan liitteeksi otettiin lisäksi seuraavat vuoden 2021 kuntavaalien tuloslaskentajärjestelmän raportit:
KT10 Äänestysaktiivisuus kunnassa
KT11 Äänestysaktiivisuus sukupuolen mukaan äänestysalueittain
KT20 Ehdokkaiden äänet äänestysalueittain
KT21 Ehdokkaiden äänet, koko kunta
KT29 Ryhmittäin ehdokkaiden äänet
KT32 Ryhmien kannatus ja muutos edellisistä vaaleista
KT90 Mitättömät äänestysliput perusteittain
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.