Perustelut
Maahanmuuttajaneuvosto on sopinut, että kunkin kokouksen yhteydessä keskustellaan yhdestä ennalta valitusta teemasta. Sen yhteydessä kuullaan myös neuvoston ulkopuolisia asiantuntijoita. Maahanmuuttajaneuvosto on valinnut marraskuun kokouksen teemaksi ”korkeakoulujen ja yliopistojen pitovoima ja poluttaminen”
Asiantuntijoiksi kokoukseen ovat tulossa Merja Hanhimäki / TAMK, Kaisa Keskitalo / TAU ja Heli Tiitinen (SIMHE-hanke)/ TAMK
Tampereen korkeakouluyhteisössä (mukaan lukien Tampereen ammattikorkeakoulu ja Tampereen yliopisto) opiskelee vuosittain noin 3-4000 vieraskielistä opiskelijaa. Kasvua on ollut viime vuosina havaittavissa jokaisella koulutusasteella, selkeimmin ammattikorkeakoulussa.
Vieraskieliset työllistyvät parhaiten yliopistotutkinnon avulla, mutta myös ammatillisesta koulutuksesta valmistuneet työllistyvät paremmin kuin ammattikorkeakoulusta valmistuneet. Ammatillisesta koulutuksesta valmistuneista yli 80% jää Pirkanmaalle, yliopistosta valmistuneista vain 50%. Suomesta muuttaa pois pääasiassa korkeakoulutettuja vieraskielisiä.
Tampereen kaupunki ja Tampereen korkeakouluyhteisö panostavat kansainvälisten opiskelijoiden pitovoimaan eri tavoin ja tavoitteena on tulevaisuudessa, että mahdollisimman moni kansainvälinen opiskelija voisi myös työllistyä alueen yrityksiin.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
-
Taverne Mari, Kansainvälisen osaamisen päällikkö
Merkitään käyty keskustelu tiedoksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.