Sivistys- ja kulttuurilautakunta, kokous 11.6.2020

§ 87 Tähtikadun vuoden 2020 tähtien saajat 

TRE:3683/12.03.00/2020

Valmistelija

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Johtaja Lauri Savisaari, puh. 040 801 6081, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Kalle Kaunisto, puh. 040 485 1059, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Tampereella avattiin lokakuussa 2019 Tähtikatu, Walk of Fame Finland. Katu juhlistaa ja kunnioittaa kotimaisen ja kansainvälisen musiikkialan keskeisiä toimijoita Manserockin synnyinsijoilla Tampereella. Tähtikatu sijaitsee Åkerlundinkadulla Tullin alueella.

Tähtikatu elävöittää Tamperetta tapahtumakaupunkina ja tukee keskeisesti Tampereen keskustan ja Tullin alueen kehittämistä sekä Tampere Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 -hakua.

Tähtikatu-konseptia ylläpitää yhteistyössä Tampereen kaupunki, Tampere-talo Oy sekä Musiikki & Media Oy.

Tähtiä julkaistaan vuosittain 3–8 kappaletta. Tähdet valitaan yleisöehdotusten perusteella. Yleisöehdotukset kerätään vuosittain kaikille avoimella kyselylomakkeella. Musiikki & Median hallitus tekee ehdotusten perusteella esityksen tähtien saajista. Lopullisen päätöksen tekee Tampereen kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta.

Lisäksi joka toinen vuosi katuun lisätään tähti kahdelle edelliselle Tampere Music Award -voittajalle, johon painetaan molempien voittajien nimet. Tampere Music Award -voittajat palkitaan vuosittain Musiikki & Media -tapahtumassa.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Musiikki & Median hallituksen esitys vuoden 2020 tähtien saajista hyväksytään.

Liite 1 ja tieto uusien tähtien saajista tulee julkiseksi syksyllä 2020 myöhemmin päätettävänä ajankohtana.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Markus Joonas, Elina Virnala, Musiikki & Media Oy/Elif Tähtinen

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14–16 C, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella http://www.tampere.fi/asiointi/ tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 15.45 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.