Sivistys- ja kulttuurilautakunta, kokous 19.3.2020

Lataa  Kuuntele 

§ 44 Vanhempainyhdistysten toiminta-avustukset vuonna 2020 

TRE:16/12.02.00/2020

Valmistelija

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Asiakaspalvelupäällikkö Katri Mantere, puh. 040 8492107, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Kalle Kaunisto, puh. 040 485 1059, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Vuoden 2020 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset julistettiin haettavaksi 2.1.2020. Vanhempainyhdistysten toiminta-avustushakemuksia tuli yhteensä 41.

Sivistys - ja kulttuurilautakunta päätti osaltaan kokouksessaan 19.12.2019 § 166 sivistys- ja kulttuurilautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelmasta vuodelle 2020. Palvelu - ja vuosisuunnitemassa on Kasvatus- ja opetuspalveluiden osalta hyväksytty vanhempainyhdistysten toiminta-avustukset osana perusopetuksen muuta palvelua.

Avustusta maksetaan 2,30 e / oppilas, yhteensä 46 639 e. Avustussumma kasvaa viime vuodesta, koska avutuksessa on huomioitu myös esioppilaat. Lisäys katetaan esi- ja perusopetuksen toimintamenoista.

Avustus maksetaan, hakemuksen mukaan, joko hallinnolliselle koululle yhtenä summana tai koulutalojen vanhempainyhdistyksille erikseen. Avustusta maksetaan kaikille kouluille.

Avustustoiminnassa otetaan huomioon valtiontukisäätely ja avustusten kilpailuvaikutukset.

Vanhempainyhdistysten toiminta-avustukset esitetään jaettavaksi liitteen mukaisesti.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Myönnetään hakemusten ja oppilasmäärän 20.9.2019 perusteella vanhempainyhdistyksille toiminta-avustusta liitteen mukaisesti yhteensä 46 639 e.

Avustukset maksetaan Kasvatus - ja opetuspalveluiden kustannuspaikalta 131860, sisäinen tilaus 26718.

Avustusten maksatus voidaan aloittaa ennen päätöksen lainvoimaisuutta.

Myönnetty avustus voidaan viranhaltijapäätöksellä joko keskeyttää tai avustus peruuttaa, mikäli avustusehtoja rikotaan tai mikäli edellytykset avustusten saamiselle eivät täyty.

Maksettu avustus voidaan periä takaisin, jos avustuspäätös muuttuu oikaisuvaatimuksen perusteella.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Asianomaiset vanhempainyhdistykset, Lauri Savisaari, Kristiina Järvelä, Jaana Hartman, Liisa Keskiruusi, Katri Mantere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14–16 C, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella http://www.tampere.fi/asiointi/ tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 15.45 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.

Käsitellyt asiat