Sivistys- ja kulttuurilautakunta, kokous 23.4.2020

§ 59 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kokoukset syyskaudella 2020 (yhteistoiminta-alueen asia) 

TRE:5985/00.00.03/2019

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Kalle Kaunisto, puh. 040 485 1059, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Hallintosäännön 120 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Hallintosäännön 120 §:n mukaan toimielimen kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kokoukset syyskaudella 2020 pidetään pääsääntöisesti kaupunginhallituksen istuntosalissa, seuraavina päivinä alkaen kello 16.00:

  • torstai 20.8.2020
  • torstai 17.9.2020
  • torstai 29.10.2020
  • torstai 19.11.2020
  • torstai 17.12.2020

Tarvittaessa kokouspaikka ja -tapa voi olla myös sähköinen kokous.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Luottamushenkilömuutokset, Virastomestarit, Näköala-ravintola

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)