Laatimispäivä:
Avaa koko päätös
Pilvi Kuitu ja 26 muuta valtuutettua esittävät 14.9.2024 jättämässään valtuustoaloitteessa, että Tampereen kaupunki
Aloitteen jättäjien mukaan Tampereen kaupunki tarvitsee yhdessä päätetyn järjestöpolitiikan järjestöjen strategisesta roolista kaupungissa sekä sen pitkäjänteisestä tukemisesta, koska järjestöillä on merkittävä rooli Ilmari Nurmisen pormestariohjelman ja Kaikkien Tampere -kehitysohjelman tavoitteiden toteuttamisessa. Valtuustoaloitteessa huomautetaan, ettei järjestöpolitiikkaa tulisi nähdä erillisenä avustuspolitiikan osa-alueena vaan sen tulisi olla osa kaupungin strategista hyvinvoinnin, yhdenvertaisuuden ja elinvoiman edistämistä.
Järjestöpolitiikan laatiminen järjestöjen strategisesta roolista ja toiminnan tukemisesta on tarpeellista, jotta kaupungin avustustoiminta on mahdollisimman vaikuttavaa toimintaympäristön muuttuessa. Järjestöjen toimintaa uhkaavat tällä hetkellä mm. rahoituksen epävarmuus ja kustannusten nousu.
Perustetaan poikkihallinnollinen työryhmä valmistelemaan avustustoimintaa ohjaavia linjauksia, joista kaupunginhallitus päättää keväällä 2027. Kaupunginhallituksen päättämät linjaukset huomioidaan myöhemmin lautakuntien hyväksymissä avustusten myöntämisperusteissa.
Työryhmän työskentelyyn nimetään valtuustoryhmien edustajia sekä avustusvalmistelusta vastaavia asiantuntijoita palvelualueilta ja konsernihallinnosta. Työryhmän työskentelyä tukemaan kootaan kattava tietopohja Tampereen kaupungin avustustoiminnasta ja kolmannen sektorin saamista valtionavustuksista täydentämällä vuonna 2025 laadittua selvitystä kolmannen sektorin merkityksestä ja toimintaedellytysten turvaamisesta Tampereella. Kulttuuri- vapaa-aikalautakunta käsitteli selvityksen kokouksessaan 18.6.2025 (§ 91).
Vastausta on valmisteltu sivistyspalveluiden yhteisö- ja kehittämispalveluissa.
Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi:
Tampereen sosialidemokraattisen valtuustoryhmän ym. valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi. Aloite todetaan loppuun käsitellyksi.
Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa mainittuihin toimenpiteisiin.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Valtuustoaloite (pdf, 559 kt) - Aloite - v1.0
Kuvaus: Valtuustoaloite
TRE:4670/00.00.01/2026
Tampereen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä ym.
HALLINTOA KOSKEVAT ALOITTEET
14.9.2026
kaupunginvaltuusto, valtuustoaloite