Perustelut
Keskustellaan vammaisneuvoston syksyn kokouksissa käsiteltävistä teemoista. Parin tulevan kokouksen teemoja ovat kuljetuspalvelut ja työllistyminen. Lisäksi käydään läpi syksyn merkittävimmät vammais- ja esteettömyysteemoihin liittyvät tapahtumat ja teemapäivät. Vammaisneuvoston jäseniltä toivotaan ehdotuksia ja nostoja asioista, joita neuvoston on tärkeää syksyn aikana käsitellä.
Päätös
Kirjattiin tiedoksi ja keskusteltiin teemoista, jotka nostetaan aiheiksi syksyn aikana:
Korostettiin, että esteettömyyden tulee olla kaupungin suunnittelun peruslähtökohta eikä pelkkä vähimmäisvaatimus. Tavoitteena on, että esteettömyys huomioidaan kaikissa uudis- ja korjausrakentamishankkeissa jo suunnitteluvaiheessa. Neuvosto katsoi, että Tampereen tulisi toimia esteettömyyden edelläkävijänä.
Keskusteltiin esteettömien palveluiden näkyvyydestä. Todettiin, että olisi tärkeää saada esimerkiksi ravintolatoimijoille yhtenäinen tapa ilmoittaa esteettömyystietoja.
Neuvosto nosti tulevaan valmisteluun seuraavat teemat:
- “Asennekasvatus" esteettömyyden edistämisessä
- kuumuuteen ja helteisiin varautuminen asumisessa
- turvallisuus ja varautuminen
- esteetön retkeily, luontoalueet ja puistot