Perustelut
Tampereen kaupungin avustusten ja apurahojen yleiset periaatteet ohjaavat Tampereen kaupungin avustustoimintaa. Hallintosäännön (16.6.2026) § 16 mukaisesti lautakunta päättää oman tehtäväalueensa osalta avustusten ja tukien myöntämisperusteista ja myöntämisestä kaupunginhallituksen määräämien yleisten periaatteiden mukaisesti.
Kaupunginhallitus päätti 22.6.2026 § 232 vuoden 2027 talousarviokehyksen hyväksymisestä. Osana talousarviokehystä on asetettu tavoitteeksi kaupunkitasolla yhden miljoonan euron säästö kaupungin myöntämistä avustuksista.
Avustusten kokonaisuutta tarkasteltaessa on voitu todeta, että eläinsuojelutyön yleisavustusten vaikuttavuus suhteessa sen jakamisesta syntyviin hallinnollisiin ja suoriin kuluihin on ollut merkitykseltään pientä. Avustuksen suuruus on ollut jo pitkään 2 500€. Avustusta on viimeisten viiden vuoden aikana hakenut pääsääntöisesti kahdesta kolmeen eläinsuojeluyhdistystä. Avustussumma on ollut 500–1500€ yhdistystä kohden. Tämä on vain pieni osa hakijayhdistysten vuotuisesta varainhankinnasta. Avustuksen lakkauttaminen ei vaarantaisi yhdistysten jatkuvaa toimintaa eläinsuojelutyön hyväksi.
Vuoden 2027 yleisavustusten haku alkaa syyskuussa 2026. Mikäli esitys hyväksytään, ei eläinsuojelutyön yleisavustusta asetettaisi haettavaksi enää tähän hakuun.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Virtaranta Satu, Elintarviketurvallisuuspäällikkö
Eläinsuojelutyön yleisavustus lakkautetaan perusteluiden mukaisesti.