Perustelut
Elintarvikelakiin ja terveydensuojelulakiin perustuva Valtioneuvoston asetus elintarvikkeiden ja veden välityksellä leviävien epidemioiden selvittämisestä (Vn 1365/2011, muutos 978/2022) edellyttää, että kunnan elintarvikevalvontaviranomaisen ja terveydensuojeluviranomaisen tulee yhdessä nimetä epidemioiden selvittämistä varten selvitystyöryhmä. Tampereen alueellisen ympäristöterveyden elintarvikevalvonta- ja terveydensuojeluviranomaisena toimii hallintosäännön 2 luvun 10 § ja 3 luvun 22 § mukaisesti alueellinen ympäristöterveydenhuollon jaosto.
Työryhmään kuuluvat:
1) hyvinvointialueen tartuntataudeista vastaava lääkäri;
2) hyvinvointialueen tartuntatautiyhdyshenkilö;
3) elintarvikelaissa (297/2021)ja terveydensuojelulaissa (763/1994) tarkoitettua valvontaa johtava viranhaltija;
4) kunnan virkaeläinlääkäri;
5) kunnan elintarvikkeiden, talousveden ja uimaveden laatua valvova viranhaltija;
6) alueen vesihuollosta vastaavan tahon edustaja.
Työryhmää on tarvittaessa täydennettävä riittävän asiantuntemuksen varmistamiseksi.
Työryhmän tehtävänä on:
1) huolehtia, että epidemian selvittämiseksi vaadittavat epidemiologiset ja laboratoriotutkimukset suoritetaan;
2) huolehtia epidemian hallintaan tähtäävien toimenpiteiden yhteensovittamisesta;
3) vastata tiedonkulusta tutkimuksia tekevien viranomaisten ja laboratorioiden välillä;
4) huolehtia tarvittaessa yhteydenpidosta hyvinvointialueen ja HUS-yhtymän asiantuntijoihin ja viranomaisiin;
5) tiedottaa epidemiasta väestölle ja tiedotusvälineille;
6) tehdä tämän asetuksen mukaiset ilmoitukset muille viranomaisille;
7) tehdä muut tarvittavat selvitykset.
Selvitystyöryhmän jäsenten muutosten takia Elintarvike- ja vesiepidemioiden selvitystyöryhmän jäseniä on tarpeen päivittää.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
-
Bojang Merja, Eläinlääkintähuollon päällikkö
Alueellisen ympäristöterveydenhuollon jaosto päättää nimetä elintarvike- ja vesiepidemioiden selvitystyöryhmän jäseniksi 1.7.2025 alkaen;
Elintarviketurvallisuuspäällikkö, Satu Virtaranta (puheenjohtaja)
Terveydensuojelupäällikkö Paula Saxholm (1. varapj.)
Elintarviketarkastaja Sari Laukkanen (2. varapj.)
Hygieenikkoeläinlääkäri, Hanna Lundström (epidemiaselvitystyö, pysyvä sihteeri)
Hygieenikkoeläinlääkäri, Mari Jurmu (vara epidemiaselvitystyö, pysyvä sihteeri)
Tartuntataudeista vastaava lääkäri/epidemiologi, Sirpa Räsänen, Pirha
Varajäsen: tartuntatautilääkäri Laura Tervo, Pirha
Elintarviketarkastaja Maarit Miskala
Elintarviketarkastaja Katja Kolehmainen
Varajäsen: Elintarviketarkastaja Henna Rauhala
Terveydensuojelutarkastaja Hanna Juhe
Varajäsen: terveydensuojelutarkastaja Markus Saarinen
Tartuntataudeista vastaava hoitaja, Minna Seppälä, Pirha
Varajäsen: tartuntatautien valvonta, (nimetään myöhemmin), Pirha
Tampereen Veden tuotantojohtaja Riitta Kettunen
Varajäsen: Tampereen Veden käyttöinsinööri Sini Vuorinen
Valmius- ja turvallisuuspäällikkö, Juha-Matti Mäkitalo
Varajäsen: riskienhallinta- ja turvallisuusjohtaja Jouni Perttula.
Tämä päätös korvaa alueellisen ympäristöterveydenhuollon jaoston päätöksen 10.4.2025 § 11.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.