Yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto, kokous 10.11.2026

§ 120 Yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaoston kokoukset kevätkaudella vuonna 2027 

TRE:5191/00.00.03/2026

Valmistelijan yhteystiedot

hallintosihteeri Hanna Sandström, puh. 040 750 1876, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

hallintosihteeri Hanna Sandström, puh. 040 750 1876, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Hallintosäännön 116 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Hallintosäännön 117 §:n mukaan toimielimen kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä.

Päätösehdotus

Yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaoston kokoukset kevätkaudella vuonna 2027 pidetään pääsääntöisesti Kaupungintalolla tai sähköisenä kokouksena seuraavina päivinä alkaen klo 16.00:

  • tiistai 12.01.
  • tiistai 26.01.
  • tiistai 09.02.
  • tiistai 23.02.
  • tiistai 16.03.
  • tiistai 30.03.
  • tiistai 20.04.
  • tiistai 04.05.
  • tiistai 18.05.
  • tiistai 01.06.
  • tiistai 15.06.

Tiedoksi

Luottamushenkilömuutokset, virastomestarit, Katri Naulo